Immonen on harjattu puhtaaksi ja tunnettu Perussuomalainen maahanmuuttokriitikko on irtisanoutunut rasismista 15 000 hengen vihaisen väkijoukon edessä. Monikulttuurisen Suomen suurin uhka, Perussuomalaiset, on laitettu ruotuun kansan joukkovoimalla.
Kaiken pitäisi olla siis hyvin.
Helsingin sanomat uutisoi tänään kuinka suurmoskeijahanke kiristää muslimien välejä. Shiia- ja sunniyhteisöjen johtajat eivät suostuneet edes yhteiskuvaan lehtijuttua varten. Eilen Turun sanomat uutisoi ruokaostoksilla olleesta turkkilaismiehestä, joka oli kohdannut ISIS-värvääjän helsinkiläisessä kauppakeskuksessa.
Tätä Immonen ja muut Perussuomalaiset tarkoittavat puhuessaan monikulttuurisuudesta. Perussuomalaiset eivät ole sulkemassa kiinalaisia ravintoloita tai kebab-pitserioita. Eivätkä perussuomalaiset varsinkaan ole rakentamassa leirejä vääränvärisille ihmisille.
Suomessa on käyty vuosia kiivasta keskustelua monikulttuurisuudesta ilman, että olemme määritelleet mitä monikulttuurisuus tarkoittaa. Puhumme samoilla sanoilla eri asioista. Väärinymmärrys on vienyt meidät tilanteeseen, jossa toiset pelkäävät maahanmuuttajia, toiset Perussuomalaisia. Se ei ole tervettä.
Helsingin Sanomien raportti muslimiyhteisön sisäisistä jännitteistä kuvastaa hyvin käytännön monikulturismin ongelmaa. Vääräuskoisina pidetyt shiiamuslimit ovat joutuneet jopa häirinnän ja väkivallan kohteeksi, eivät Perussuomalaisten, vaan toisten (sunni)muslimien taholta. Kysymys kuuluu, tuleeko monikultuuriseen yhteiskuntaan ottaa mukaan myös sellaisia kulttuureja, jotka eivät allekirjoita monikulttuurisen yhteiskunnan pelisääntöjä?
Kysymykseen liittyy myös käsitteellinen ongelma. Jos tarvitsemme yhteisiä, kulttuurien sisäisten käsitysten ylittäviä pelisääntöjä, voidaanko edes puhua monikulttuurisuudesta? Monikulttuurisuus ei voi olla on/off tila. Meidän on yhdessä päätettävä kuinka paljon monikulttuurisuutta on hyväksi Suomelle. Mitä voimme jättää vähemmistöjen sisäisiksi asioiksi, millaisissa asioissa tarvitsemme kaikkia koskettavia sääntöjä?
Tämä on se keskustelu joka on käytävä - ei se, pitäisikö meillä olla tai olla olematta monikulttuurisuutta. Suomi on monikulttuurinen. Kyse on siitä, miten tuo monikulttuurisuus toteutetaan.
On olemassa hyviä ja huonoja vaihtoehtoja.