Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on tehnyt päätöksen, ettei nykyisellään osallistu Kreikan kolmanteen lainaohjelmaan maan liian hitaan uudistumisen vuoksi. IMF pitää tarjolla olevaa lainapakettia epärealistisena ja vaatii Kreikalle merkittäviä velkahelpotuksia. Se arvioi menettävänsä loputkin maineestaan, jos lähtee mukaan tuhoon tuomittuun lainaohjelmaan.
Euroopan johtaville poliitikoille ja myös Suomelle tilanne on hyvin kiusallinen. Hallitusohjelmaan on kirjattu, etteivät Kreikan tukemisen kustannukset saa kasvaa. Niin tässä kuitenkin käy. Ilman IMF:n mukana oloa pakettia ei saada kasaan ja edessä on Kreikan valtion konkurssi, jonka hintaa ei ennakkoon voi laskea. Velkahelpotusten hinta taas on suorassa suhteessa alaskirjausten määrään. Oikea taso, jonka jälkeen Kreikalla on mahdollisuus selvitä kuiville, on noin puolet nykyisestä velkojen määrästä.
Käy kummin päin tahansa, Kreikan tiukan velkasidonnaisuuden jatkajat ovat jo pelinsä menettäneet. Konkurssi on Suomen kannalta ehkä helpoimmin hyväksyttävissä. Silloin Urpilaisen aikoinaan neuvottelemien vakuuksien arvo säilyy, vaikka kaikki muu meneekin. Kaiken muun menettäminen on vältettävissä, kun myönnetään, ettei ole realistista pitää kiinni saamisista, joita Kreikka ei koskaan pysty maksamaan. Siinä pienenee vakuuksien arvo samassa suhteessa, mutta ratkaisu on silti konkurssia parempi vaihtoehto.
Kreikan kiristystä on perusteltu sillä, että jos sille myönnetään helpotuksia, ovat niitä vaatimassa myös muut apupaketteja saaneet maat. Minä en sellaiseen kierteeseen usko. Luotan ymmärrykseen, ettei kreikkalaisten elämisen lisäkiristykset auta ketään. Lopputulos on parempi, kun luovutaan epärealistisista saamisista, asetetaan Kreikalle tiukat ehdot ja niiden päälle pitävä valvonta siitä, että Kreikan on saatava yhteiskunnan rakenteet ja verotus kestävälle pohjalle. Tuki pitää sitoa tehtyihin uudistuksiin, ei lupauksiin niistä.
