Terrorismi Lissabonin 42-7:n ja Nato artikla 5:n laukaisijana
"Itsepuolustus ei-valtiollista voimankäyttöä vastaan nousi huomion kohteeksi New Yorkiin ja Washingtoniin 11.9.2001 kohdistuneiden terrori-iskujen jälkeen, kun Yhdysvallat liittolaisineen aloitti aseellisen konfliktin Afganistanissa. Myös YK:n turvallisuusneuvosto viittasi terrori-iskujen johdosta hyväksymissään päätöslauselmissa 1368(2001) ja 1373(2001) valtioille kuuluvaan luontaiseen itsepuolustusoikeuteen.
Näiden tapahtumien oikeudellisesta merkityksestä on sittemmin esitetty erilaisia arvioita, joista monessa korostetaan tilanteen poikkeuksellisuutta.
Vaikka turvallisuusneuvoston päätöslauselmiin 1368 ja 1373 edelleen viitataan todisteena itsepuolustusoikeuden laajentumisesta käsittämään ei-valtiollisten toimijoiden hyökkäykset, tapaus on jäänyt ainutkertaiseksi."[1]
25.9 2001 Helsingin Sanomat uutisoi tuoreesta päätöslauselma 1368:sta seuraavasti
Ensinnäkin turvallisuusneuvosto luonnehtii terrori-iskuja rikollisiksi ja tuomittaviksi.
Toiseksi neuvosto korostaa oikeudellisia toimia. Se kehottaa kaikkia jäsenvaltioita ryhtymään yhdessä kiireellisiin toimiin, jotta terroritekojen tekijät, organisoijat ja tukijat saatetaan oikeuteen.
Lisäksi neuvosto korostaa, että myös heidän avustajansa ja tukijansa tullaan asettamaan vastuuseen teoistaan. Neuvosto sanoo terroritekojen uhkaavan kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta ja kehottaa kansainvälistä yhteisöä ponnistelemaan terrorismia vastaan.
Turvallisuusneuvosto ilmaisee väljästi valmiutensa ryhtyä "kaikkiin tarvittaviin toimiin" terrorismin vastaisessa taistelussa YK:n peruskirjan mukaisesti. Päätöslauselma toteaa, että peruskirja antaa jäsenmaille oikeuden itsepuolustukseen, kun niitä vastaan on hyökätty.
Turvallisuusneuvosto ei kuitenkaan antanut Yhdysvalloille suoraa valtuutusta sotatoimiin, arvioi ulkoministeriön YK-toimiston päällikkö Riitta Resch. [2]
Korostaisin tässä turvallisuusneuvoston ilmaisun tarkoittavan että turvallisuusneuvosto ilmaisee oman valmiutensa ryhtyä "kaikkiin tarvittaviin toimiin", ei suinkaan anna avointa valtakirjaa julistaa terrorismin vastaista sotaa ketä tahansa vastaan aina ja ikuisesti, vaikka niin sitä on Yhdysvallat tietenkin pyrkinyt tulkitsemaan. Ja Venäjä luonnollisesti on kokenut oikeudekseen toimia samoin siinä kuitenkaan onnistumatta, (2002 Venäjä iski tsetseeni terroristien kimppuun Georgiassa vedoten artikla 51:een, iskut kuitenkin tuomittiin.) Ja nyt samaa kaavaa noudattelee Ranskan johdolla koko Euroopan Unioni. Ja Venäjä tietenkin taas uudelleen seurauksena lentokoneen pudottaneesta terroristi-iskusta.
Päätöslauselma 1373 :n tavoitteena on taistella terrorismin eri muotoja vastaan. Nähdäkseni sitäkään ei kuitenkaan voida yksiselitteisesti nähdä terroristijahtia oikeuttavana tekijänä. Vaikka sen nojalta voitaisiin kyllä niin haluttaessa kyseenalaistaa muutamia liittolaisvaltioita ja niiden toimia suhteessä äärijärjestö IS:ään. Tarkoitan tietenkin Turkkia, Saudi-Arabiaa, Qataria, UAE:ta ja USA:ta
Päätöslauselman mukaan
jäsenvaltiot eivät saa antaa terroristiryhmille taloudellista tukea.
valtiot eivät saa toimia turvapaikkana terroristeille tai ylläpitää heitä.
jäsenvaltioiden täytyy jakaa tietonsa mahdollisista terrori-iskuista.
niiden tulee tehdä yhteistyötä muiden valtioiden kanssa tutkintaan, takavarikointiin ja terroristien syytteisiin liittyvissä asioissa.
maiden täytyy kriminalisoida terroristien aktiivinen ja passiivinen avustaminen sekä saattaa määräyksiä rikkovat oikeuden eteen.
jäsenvaltioiden on ratifioitava niin pian kuin mahdollista asianmukaiset terrorismiin liittyvät kansainväliset sopimukset ja pöytäkirjat. [3]
Lissabonin sopimuksen "turvatakuupykälä" 42-7 menee kokonaisuudessaan näin:
"Jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 51 artiklan mukaisesti. Tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen. Tämän alan sitoumusten ja yhteistyön on oltava Pohjois-Atlantin liiton puitteissa tehtyjen sitoumusten mukaisia, ja Pohjois-Atlantin liitto on jäseninään oleville valtioille edelleen niiden yhteisen puolustuksen perusta ja sitä toteuttava elin."
Ennen syyskuun 11. päivää 2001 turvallisuusneuvoston terrorisminvastaiset toimet lähtivät siitä, että terroriteot ovat rikoksia, eivät aseellista voimankäyttöä tai hyökkäystekoja.
Myöhemmissä päätöslauselmissaan turvallisuusneuvosto on luonnehtinut kansainvälistä terrorismia uhkaksi kansainväliselle rauhalle ja turvallisuudelle peruskirjan 39 artiklan mielessä viittaamatta 51 artiklaan.[4]
Mikä ero sitten on sillä luonnehtiiko YK tuoreimmissa päätöslauselmissaan terrorismin uhkaksi artiklan 39 vai 51 mielessä?
Ero on merkittävä sotilaallisen voimankäytön ja kansainvälisen yhteistoiminnan kannalta sekä arvoitaessa Lissabonin sopimuksen 42-7:n ja NATO art 5 käyttöönoton perusteita.
"Vaikka sanaa 'valtio' ei mainita YK:n peruskirjan 51 artiklassa aseellisen hyökkäyksen yhteydessä, artiklalle on vaikea antaa muunlaista tarkoitusta peruskirjan valtiokeskeisen lähtökohdan huomioonottaen. Terroritekojen määritteleminen 51 artiklan tarkoittamaksi aseelliseksi hyökkäykseksi silloinkin, kun niitä ei voida lukea minkään valtion syyksi,aiheuttaa ongelmia, jotka liittyvät etenkin itsepuolustusoikeuden käyttämiseen." [5]
Tämän itsepuolustusoikeuteen liittyvä problematiikka on siinä, että artikla 51 mahdollistaa hyökkäyksen kohteeksi joutuneen valtion puolustautuvan välittömästi, YK:n turvallisuusneuvostolle tulee vain ilmoitus suoriteituista toimista. On aivan selvää, että tätä artiklaa on tarkoitus soveltaa kun valtio joutuu "oikeiden sotatoimien" kohteeksi. Jolloin välitön puolustautuminen hyökkääjää vastaan on tarkoituksenmukaista, perusteltua ja olettettavasti osuu oikeaan kohteeseen. Terrorismin vastaisen sodan varjolla sen sijaan on menty pommittelemaan vähän miten sattuu ja millä sattuu perusteilla. Se onkin pääsyy nykytilanteeseen.
YK:n peruskirjan artikla 51 kuuluu seuraavasti
Jos jokin Yhdistyneiden Kansakuntien jäsen joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, ei mikään tämän peruskirjan säännös saa rajoittaa sen luonnollista oikeutta erilliseen tai yhteiseen puolustautumiseen, kunnes turvallisuusneuvosto on ryhtynyt tarpeellisiin toimenpiteisiin kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi. Ne toimenpiteet, joihin jäsenet ovat ryhtyneet käyttäessään tätä puolustautumisoikeutta, on heti ilmoitettava turvallisuusneuvostolle, eivätkä ne saa millään tavoin vaikuttaa turvallisuusneuvoston tämän peruskirjan mukaiseen oikeuteen ja velvollisuuteen ryhtyä kulloinkin niihin toimenpiteisiin, joita se pitää tarpeellisina kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi tai palauttamiseksi.
Artiklan 39 mukaan turvallisuusneuvoston on todettava rauhan rikkoutumisen uhan, rauhan rikkomisen tai hyökkäysteon olemassaolo ja sen on esitettävä suosituksia tai tehtävä päätös siitä, mihin toimenpiteisiin on ryhdyttävä 41 ja 42 artiklan mukaisesti kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi tai palauttamiseksi.
Mielestäni on aivan selvää että terroristi-isku on luonteeltaan sen kaltainen toimi, että sen johdosta suoritettaviin vastatoimiin on ennalta haettava turvallisuusneuvoston hyväksyntä. Myös turvallisuusneuvosto on siis luonnehtinut kansainvälistä terrorismia em 39 artiklan mielessä uhkaksi kansainväliselle rauhalle ja turvallisuudelle. Jos ei toimita artiklan 39 askelmerkeillä näissä tapauksissa, tulee kansainvälinen järjestelmä lopullisesti murentumaan erilaisten iskujen kohteeksi joutuneiden valtioiden alkaessa suorittaa kostoretkiään eri koalitioin ympäri maailmaa. Pitäisi olla enemmän kuin selvää ettei EU voi viedä maailmaa tähän laillisuus periaatetta murentavaan suuntaan. Juuri näiden terroristijahtien takiahan tässä tilanteessa ylipäätään ollaan. Lisäksi oman vaikeutensa tässä Ranskan tapauksessa vielä tuo se, että monet näistä terroristeista olivat EU-kansalaisia, siellä oli ranskalaista ja belgialaista ainakin. Joten mihin suuntaan Ranska koalitiotaan on johdattamassa? Saksa on ainakin ilmaissut että Afrikkaan voisi lähteä. Syyriaankin varmaan joku tahtoo. Onhan noita. Osoitteita.
Nuo edellä olevat lainaukset [4] ja [5] ovat tuoreesta Ulkoministeriön lakiosaston eduskunnan ulkoasianvaliokunnalle antamasta selvityksestä voimankäytön oikeudellisuudesta.
Pidänkin puolustusministeri Niinistön ja koko valtionjohdon kritiikitöntä tukea tälle Ranskan hankkeelle täysin ala-arvoisena suorituksena. Kun terrorismi luetaan YK:n artiklan 39 mielessä uhkaksi turvallisuudelle, ilman viittausta artiklaan 51, en ymmärrä miten on mahdollista laukaista kollektiivinen puolustusjärjestely jonka oikeutus nojaa nimenomaan artiklaan 51. Olen tehnyt tästä kyseisestä toiminnasta kyselyn Ulkoministerion oikeusosastolle ja odotan edelleen vastausta. Samoin olen kysynyt samaa asiaa puolustusministeri Niinistöltä itseltään.
Samaisessa selvityksessä sanotaan lisäksi että aseellinen voimankäyttö toisen valtion alueella toimivaa ei-valtiollista aseellista tai terroristiryhmää vastaan on YK:n peruskirjan näkökulmasta poikkeuksellinen tilanne, joka edellyttää joko aluevaltion suostumusta tai YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta.
Millä mandaatilla siis?
Yhdysvallat on perustellut "itsepuolustukselliset" toimensa Syyriassa kertomalla 2014 turvallisuusneuvostolle antamassaan "kollektiivista itsepuolustusta" koskevassa raportissa, Syyrian olleen haluton ja kyvytön estämään IS:n hyökkäyksiä Irakiin. En onnistunut löytämään päätöstä jolla YK:n turvallisuusneuvosto olisi hyväksynyt nämä käynnissäolevat ilmaiskut. Liekkö niillä al Assadin siunaus, en tiedä. Enkä tiedä sitäkään millä perustein ja millä mandaatilla Ranska on aiemmin syksyllä Syyriassa operoinut. Hollande on kuitenkin jo tuolloin kertonut ilmaiskujen olevan välttämättömiä Isisin etenemisen sekä sen militanttien Ranskalle ja sen eduille aiheuttaman uhkan vuoksi. Noilla pommituslennoilla ei varmaan ole mitään tekemistä näiden nyt sattuineiden terrori-iskujen kanssa ja tämän muodostuvan uhkan kanssa.
YK resoluutio 2118, 27.9 2013 perustui Ghoutan kaasuiskuihin, joissa al Assadin kerrottiin käyttäneen kemiallisia aseita omia kansalaisiaan vastaan. Tämän päätöksen nojalla USA ja Ranska olisi voinut iskeä Syyriaan näiden kemiallisten aseiden poistamiseksi al Assadin hallusta. Tämä oli siis se Obaman "red line". Venäjän johdolla onnistuttiin kuitenkin neuvotella sopimus, jonka avulla al Assad luovutti hallussaan olevat kemialliset aseet tuhottaviksi ja pommituksilta säästyttiin.
Arvostetun Massachusettsin teknillisen korkeakoulun eli MIT:n tutkimus kuitenkin kyseenalaistaa tuon USA:n väitteen, että Syyrian hallituksen joukot olisivat olleet syyllisiä 2013 elokuun 21. päivänä tehtyyn Ghoutan kaasuiskuihin.
Tutkimuksen teki YK:n entinen asetarkastaja Richard Lloyd ja MIT:n tieteen, teknologian ja kansallisen turvallisuuspolitiikan professori Theodore Postol. Nämä kaverit tutkivat sariinia sisältäneiden improvisoitujen rakettien rakennetta, laskivat niiden kuormatun painon ja laskivat näiden tietojen perusteella rakettien lentoradat.
Tutkimuksen tulos oli, että sariiniraketteja "ei voitu ampua Itä-Ghoutaan Valkoisen talon 30. elokuuta 2013 julkaiseman tiedustelukartan mukaisilta Syyrian hallituksen kontrolloimilta alueilta". [6]
Eli samantyyppistä kivenkovaa tiedustelutietoa oli käytössä niin Syyriassa, kuin Irakissakin.
Lisäksi pulizer palkittu journalisti Seymour M Hersh kirjoittaa London Review of Books artikkelissaan "Whose Sarin" ettei Obama kertonut aivan kaikkea mitä tuli käytettyyn kaasuun ja siihen kenellä sitä oli hallussa. Obama poimi kirsikat kakusta ja antoi ymmärtää vain al Assadilla olisi ollut hallussaan iskussa käytettyä sariinia. USA:n tiedustelupalvelu kuitenkin tiesi toisin. Jo kuukausia ennen iskua oli siis tiedossa, että myös al-Qaidan sisarjärjestöllä al-Nusra frontilla oli kyvyt ja välineet sariinin tuottamiseen suurissa määrin. Näiden terroristien olisi luullut olleen se ensimmäinen epäilty, mutta ei. USA antoi YK:lle väärää tietoa väittäessään että vain al Assadilla olisi ollut mahdollisuus iskun suorittamiseen.
Näin päästiin alunalkujaan luomaan tilanne, jolla olisi päästy hyökäämään al Assadia vastaan.
Martti Ahtisaari kertoi Venäjän olleen suosiollinen al Assadin poistamiselle vallasta jo vuonna 2012, mikäli Länsi ei lähde aseistamaan tätä "maltillista" oppositiota. Toisin kävi.
Heti 2012 Libyasta kuljetettiin Turkin kautta aseitusta näille terroristeille. USA:n armeijan kenraali Thomas McInerney kertoo USA:n auttaneen IS:n nousua juuri näillä Libyan Benghazista viedyillä aseilla. Kysyttäessä mitä mieltä McInerney on siitä että FSA kidnappasi YK:n rauhanturvaajia Golanilla, kenraali vastaa joissain tapauksissa USA:n tukeneen vääriä osia Vapaan Syyrian Armeijasta.. että tuemme vääriä tyyppejä.
FSA:n tiettyjen osien on kerrottu myyneen länneltä saamaansa aseistusta IS:lle, toimittaneen kidnapattuja ihmisiä niille mestattavaksi, mm tämän tapetun toimittaja Sotloffin. FSA:ssa on tavattu kannibalismia ja lapsia mestaamassa hallituksen taistelijoita.
Näiden esitettyjen faktojen valossa kysyin YLEn toimittajalta Tom Kankkoselta, että millä perustein tätä barbaarijoukkiota kutsutaan"maltilliseksi", Tom vastasi sodan muuttuneen raaemmaksi koko ajan ja käytännössä kaikkien osapuolten syyllistyvän julmuuksiin. Maltillinen sana on on Kankkosen mukaan vaikea tässä yhteydessä. Välillä kuulemma käytetään suhteessa Isisiin. Journalistisesti parempi jos pystyy kuvailemaan ryhmää.
Ei tuossa vastauksessa ole päätä, ei häntää. "Journalistisesti parempi" kuvailla kidnappailevia kannibaalibarbaareita maltillisiksi? FSA:n toimet eivät poikkea juuri millään lailla IS:n vastaavista.
"Maltilliset" on maltillisia, jotta meille voidaan myydä moraalinen oikeutus niiden terroristien tukemiseen. Ja sitä sitten toistellaan.
Miksi Ranska siis valitsi Lissabonin sopimuksen eikä Artikla Vitosta?
Sekä nyt käyttöön otettu 42-7, että Naton artikla 5 pohjautuvat molemmat samaan jo mainittuun YK:n peruskirjan artikla 51:een.
Artikla 5
Sopimuspuolet sopivat siitä, että aseellista hyökkäystä yhtä tai useampaa sopimuspuolta vastaan Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa on pidettävä hyökkäyksenä niitä kaikkia vastaan, ja tämän seurauksena ne sopivat, että jos tällainen aseellinen hyökkäys tapahtuu, kukin niistä harjoittamalla omaa tai yhteistä Yhdistyneitten Kansakuntien peruskirjan 51 artiklan tunnustamaa itsepuolustusoikeuttaan auttaa hyökkäyksen kohteeksi joutunutta sopimuspuolta tai sopimuspuolia ryhtymällä välittömästi, yksin tai yhdessä toisten sopimuspuolten kanssa, sellaiseen toimintaan, jonka se arvioi tarpeelliseksi, mukaan lukien aseellisen voiman käytön, tarkoituksenaan palauttaa PohjoisAtlantin alueen turvallisuus ja ylläpitää sitä. Jokaisesta aseellisesta hyökkäyksestä ja kaikista toimenpiteistä, joihin sen seurauksena on ryhdytty, on ilmoitettava välittömästi turvallisuusneuvostolle. Kyseiset toimenpiteet on lopetettava, kun turvallisuusneuvosto on ryhtynyt tarvittaviin toimenpiteisiin kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden palauttamiseksi ja ylläpitämiseksi. [7]
Merkillepantavaa on se, että artikla 5 antaa sotilasliiton jäsenille mahdollisuuden tarpeellisuus arviointiin, toisinkuin EU:n 42-7 joka velvoittaa EU-maita auttamaan kaikilla käytettävissään olevilla keinoilla. Nato on kuitenkin vahvasti taustalla myös Lissabonin sopimuksen mukaisessa turvatakuu järjestelyssä.
"Tämän alan sitoumusten ja yhteistyön on oltava Pohjois-Atlantin liiton puitteissa tehtyjen sitoumusten mukaisia, ja Pohjois-Atlantin liitto on jäseninään oleville valtioille edelleen niiden yhteisen puolustuksen perusta ja sitä toteuttava elin."
Koska kumpikin sopimus pohjautuu samaan YK-artiklaan voidaan varmaankin ajatella ettei 42:7:n ja Naton perussopimuksen välillä ole ristiriitaisuuksia. Varsinkin kun Naton 8 artikla sanoo
"Kukin sopimuspuoli julistaa, etteivät mitkään nyt voimassa olevat kansainväliset sitoumukset sen ja minkään muun sopimuspuolen tai minkään kolmannen valtion välillä ole ristiriidassa tämän sopimuksen määräysten kanssa ja sitoutuu olemaan solmimatta kansainvälisiä sitoumuksia, jotka ovat ristiriidassa tämän sopimuksen kanssa."
Näinollen valtaosan EU-maista kuuluessa sotilasliittoon voitaneen olettaa näiden Lissabonin sopimuksen mukaisten turvatakuu toimien tapahtuvan Nato-organisaation alla, Naton ollessa niiden puolustusta toteuttava elin. Näin myös siitä yksinkertaisesta syystä, että EU:lla ei ole, eikä siis tarvitsekkaan olla omia komento- ja organisaatiorakenteita tämänkaltaiseen toimintaan. Tietenkin Lissabonin sopimuksen ollessa sanamuodoltaan velvoittavampi kuin Naton artikla 5, voidaan myös ajatella, että ristiriitaisuuden välttämiseksi "kaikin käytettävissään olevin keinoin" antaa myös Lissabonin sopimuksen piiriin kuuluville Natomaille artikla 5:een sisältyvän tarveharkinnan eikä näin ollen ehkä suoraan velvoita Nato-maita. Muutenkin tämä järjestely perustuu lopulta kahdenväliseen sopimiseen vaikka velvoittavuus ns pohjavireenä onkin.
Miksi siis 42-7, eikä artikla 5?
Nähdäkseni siksi että EU:n pohjimmainen tarkoitus on tiivistyä joka osa-alueella.
EU-sopimuksen 24 artiklan 2 kohdan mukaan ” Euroopan unioni harjoittaa, määrittelee ja toteuttaa ulkoisen toimintansa periaatteiden ja tavoitteiden puitteissa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, joka perustuu jäsenvaltioiden keskinäisen poliittisen yhteisvastuun kehittämiseen, yleistä etua koskevien kysymysten määrittämiseen ja jäsenvaltioiden toimien jatkuvaan lähentämiseen.” [8]
EU-sopimuksen 32 artiklan mukaan ” Jäsenvaltiot varmistavat toimiaan lähentämällä, että unioni voi puolustaa etujaan ja arvojaan kansainvälisissä yhteyksissä. Jäsenvaltiot ovat toisiaan kohtaan solidaarisia.” [9]
Ei tälle "yllätykselliselle" toimelle mitään muuta järjellistä selitystä löydy tällä hetkellä.
Tietenkin kattavammin asiaa voisi miettiä jos tietäisi mitä keskusteluja USA:n kanssa asiasta on käyty. Eihän USA:n ole oltava vahvasti mukana jokaisessa Nato-operaatiossa. Tästä esimerkkinä Gaddafin kaatumiseen johtanut operaatio Libyassa, jossa vastuu oli Naton eurooppalaisilla jäsenillä, pääosin Ranskalla, USA:n toimiessa taustalla operaation selkärankana, kuten itse ovat osuuttaan kuvailleet.
Ehkä nyt siis nähtiin sopiva mahdollisuus EU:n tiivistämiseen kuten sopimukseen ja suunnitelmiin kuuluu.
Tämä on tietenkin tärkeää Lännen selviytymisen kannalta tilanteessa jossa USAn hegemonia väistämättä tulee tiensä päähän. Pidemmässä juoksussa lienee tarkoitus saada aikaan ns "laajennettu Länsi", joka sisältää nykypelureiden lisäksi myös Venäjän ja Turkin. [10]
Tällä laajennetun Lännen strategialla on tarkoitus vastata Kiinan vaikutusvallan kasvuun Aasiassa. Tähän kokonaisuuteen kuuluvat olennaisesti myös nämä globaalista taloudesta ahman lailla osansa haukkaavat vapaakauppasopimukset.
Turkki olisi avainpelaaja islamilaisen valtion vastaisessa taistelussa. Natomaa Turkin toimet asiassa vain eivät tunnu olevan kovin IS vastaisia, päinvastoin. Jos Ranska olisi pyytänyt käyttöön Nato artikla 5:n voisi Turkin asemoituminen tilanteessa aiheuttaa Natolle kiusallisen tilanteen. Samoin kuin perinteiset Lännen liittolaiset Saudi-Arabia, Qatar ja UAE, myös Turkki on siis ollut mukana mahdollistamassa IS:n toimintaa. Jos tätä ISIS:tä tukevien ja rahoittavin "ystävien ja liittolaisten" määrää katselee ja ottaa huomioon sen, ettei näille kyseisille maille ole loihdittu mitään sanktioita päätöslauselman 1373 perusteella, ei voi välttyä ajatukselta, että koko touhun perimmäinen tarkoitus on juuri edistää tuon "laajennetun Lännen" syntymistä, tiivistämällä Eurooppaa ja tarjoamalla Lännelle ja Venäjälle yhteisiä intresejä. Maailmanpolitiikka on isoja linjoja ja geopolitiikka kieroa peliä.
Suomen lainsäädäntö ja Lissabonin turvatakuut
Meille kerrotaan että Suomen politiikka on ollut "kaksinaamaista" ja raukkamaista, koska lainsäädäntömme ei mahdollista Suomen Puolustusvoimien suorittaa aseellisia toimia maamme rajojen ulkopuolella, poislukien rauhanturva- ja kriisinhallistaoperaatiot.
Kohta "Tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen" on sisältynyt EU-sopimukseen ja säilynyt sen eri versioissa Irlannin vaadittua sen sisällyttämisen aikoinaan oman puoleettomuuspolitiikkansa mahdollistamiseksi ja kohta sai lisää merkitystä kun sotilaallisesti liittoutumattomat Itävalta, Suomi ja Ruotsi liittyivät Unioniin vuonna 1995. [11]
Nyt käyttöön ajettavaan Lissabonin sopimuksen pykälän 42-7 osaksi kirjauksen ajoi silloinen ulkoministeri Erkki Tuomioja. Eli selvää on ettei mitään ristiriitaisuutta Suomen lain ja Lissabonin sopimuksen välillä, ainakaan tältäosin, ole olemassa. Puheet siitä, että tässä olisi nyt paljastunut joku ennalta tuntematon ja täysin yllättävä ja Unionilta piiloteltu sopimuksien ristiriitaisuus ja että sen korjaamiseksi Suomen on muutettava lakiaan ulkomailla sotimisen mahdollistavaksi ovat ainoastaan "Natomielisten" kouhottamista tai solidaarisuus puuskissaan Ranskaa tukevien asiaan perehtymättömien "oikeamielisten" julistamista.
Niin tai näin, tätä Ranskaa kohdannutta traagista tapahtumaa käytetään nyt eri tasoilla sumeilematta oman politiikan ajamiseen ja Suomen lain muuttamiseen Nato kuntoisemmaksi sekä EU-rakenteiden tiivistämiseen. Tilanne on tietyillä tahoilla nopeasti oivallettu käyttää hyväkseen, sillä tämänkaltaisessa tilanteessa poikittaista sanaa tuskin tulee. Pitäähän Ranskaa auttaa. Ja Suomi on itsekäs ja kaksinaamainen kirsikoiden poimija, kun on ylipäätään kieroillut tilanteen tälläiseksi.
1, 4, 5 Viite UAV 65/2014 vp. Asia Voimankäytön oikeussäännöt, selvitys eduskunnalle 28.9.2015
2 http://www2.hs.fi/uutiset/juttu.asp?id=20010925UL10&a=2
3 http://www.unric.org/html/finnish/terrorism/resolution1373.html
8, 9 http://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=CELEX:12008M/TXT
10 Zbigniew Brzezinski, Strategic Vision: America and the Crisis of Global Power
11 Martin Trybus, European Union Law and Defence Integration