Nyt tarvitaan säästöjä! Rajataan subj.päivähoito-oikeutta, säästöjä 54 miljoonaa euroa!
Tätä käytetään toisena virallisena perusteluna, vaikka argumentit ovat vähintäänkin kyseenalaiset elleivät jopa täysin ristiriidassa tavotteiden kanssa. Säästöjä halutaan, mutta useat laskelmat eivät tue tuollaisia lukuja joita hallitus toivoo. Kuntaliiton laskelmien mukaan subjektiivisen päivähoito-oikeuden säästöt ovat minimaalisia. Laskuissa ei ole mukana hallinnollisia kustannuksia tai lakimuutoksesta aiheutuvia lastensuojelun kasvavia menoja.
Helsingin Sanomissa on kirjoitettu kuinka esimerkiksi Oulu on saanut vuositasolla säästöä päivähoidossa kaksi miljoonaa euroa ja vantaa 1,4 miljoonaa euroa. Oliko tehty leikkauksia? Oliko lisätty byrokratiaa ja tehty rajoituksia? Ei. Oli satsattu ilmaiseen avoimeen varhaiskasvatukseen ja tarjottu sitä perheille. Perheet olivat saaneet valita itse heille parhaimman vaihtoehdon.
30 000 asukkaan Imatra säästi miljoonia euroja lastensuojelussa. Imatralla ei oltu lähdetty leikkaamisen ja nopeiden näennäisten säästöjen tielle eikä edes koskettu subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen, vaan kaupunki oli palkannut lisää perhetyöntekijöitä. Budjettiin lisätty 200 000 euron raha pantiin ennaltaehkäisyyn.
Raisio puolestaan säästi miljoona euroa parissa vuodessa tarjoamalla perheille matalan kynnyksen palveluita ilmaiseksi. Tämäkin säästö ilman leikkauksia ja rajoituksia. Yksi esimerkki tästä on uusi mahdollisuus saada perhevalmennusta kirjastosta.
Lisäämällä resursseja avoimeen varhaiskasvatukseen ja kotiapuun, saadaan vähennettyä painetta sekä päivähoidon että lastensuojelun puolelta. Samalla saadaan säästöjä, rajaamatta ketään ulos.
Lasten etu ei ole olla päiväkodissa vaan lapsilla on oikeus viettää aikaa vanhempiensa kanssa!
Tätä käytetään toisena virallisena perusteluna, vaikka molemmat argumentit ovat vähintäänkin kyseenalaiset elleivät jopa täysin ristiriidassa sekä hallituksen päätöesityksien että varhaiskasvatukseen liittyvien tutkimuksien kanssa.
"Sosiaalisen pääoman merkitystä tutkinut professori Robert Putnam korostaa varhaislapsuuden merkitystä elämässä menestymisen avaintekijänä. Samaa osoittavat talousnobelisti James Heckmanin ja monien muiden tutkimukset. Investoinnit pikkulasten oppimisen ja sosiaalisten taitojen edistämiseen ovat yhteiskunnan kannattavimpia sijoituksia. Teini-ikäisten kohdalla on jo paljon vaikeampaa ja kalliimpaa korjata varhaislapsuudessa syntyneitä ongelmia." (Helsingin Sanomat)
Nyt tehtävillä päätöksillä (subj.päivähoidon rajaus, ryhmäkokojen suurentaminen) päivähoidosta ollaan tekemässä pikku hiljaa vain paikka lasten säilömiseen.
Sen sijaan jos oikeasti oltaisiin huolissaan lapsista ja siitä millaisissa oloissa useat lapset viettävät suuren osan päivästä, päätökset olisivat toisen suuntaisia. Ryhmäkokoja pienennettäisiin ja varhaiskasvatukseen panostettaisiin aivan toisella tavalla. Iso osa lapsista kun viettää joka tapauksessa aikaa päivähoidossa subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisen jälkeenkin.
Jos taas oikeasti haluttaisiin, että lapset saavat viettää aikaa vanhempiensa kanssa enemmän, tulisi kiinnittää enemmän huomiota työn ja opintojen joustavuuteen ja vanhempainvapaiden muuttamisesta nykyistä joustavammaksi. Lasten oikeuksien näkökulmasta, kun ei ole väliä onko vanhempi kotona vai töissä.
Ennenkin pärjättiin ilman päivähoitoa ja eikä lapset traumatisoituneet isoista ryhmistä!
Niin. Ennen asui montakin perhettä taisukupolvea samassa talossa ja kaikki auttoivat kaikkia. Myös naapurit auttoivat. Nykyisin asutaan monesti kauempana sukulaisista eikä naapureiden kanssa olla niin paljoa tekemisissä. Ennen ne vanhemmat ihmiset, jotka eivät enää fyysistä työtä kyenneet tekemään niin paljoa, katsoivat lasten perään nuorempien tehdessä muut työt.
Yhteiskuntarakenne muuttuu, mutta ei se välttämättä ole pahasta. Siihen on sopeuduttava ja keksittävä uusia keinoja selviytyä. Tällaisia keinoja ovat mm. päivähoito, avoin varhaiskasvatus ja kotiapu, jotka tarjoavat (tai joiden tulisi tarjota) palveluja lapsiperheille. On sitä apua (töiden tekemistä, lasten vahtimista, ruoanlaittamista, jne) ollut tarjolla ennen vanhaankin. Nykyperheitä ei tarvitse syyllistää avun hakemisesta tai avun tarpeesta saati sitten sen käyttämisestä. Vaikka lapsensa olisi itse ”hankkinut” ja saanut, voi elämä silti yllättää monella tapaa.
Monet asiantuntijat - kuten Esa Iivonen - ovat sitä mieltä, että subjektiivinen päivähoito-oikeus on vähentänyt epätasa-arvoa ja lisännyt lasten mahdollisuuksia pärjätä myöhemmin elämässä.
Tässä Tehyn tutkimusraportti ryhmäkokojen vaikutuksesta lapsen kehitykseen. Raportti puoltaa ryhmäkokojen pienentämistä nykyisestä - ei siis sen kasvattamista. Toki aina on lapsia, jotka pärjäävät huonommin ja toiset paremmin. Kyse onkin suuresta kuvasta ja siitä mitä vaikutuksia ryhmäkoolla on lasten tämän hetkiseen vointiin ja käyttäytymiseen sekä mahdollisesti myöhempiin syrjäytymistilastoihin ja mielenterveysongelmiin.
Jos ryhmien hoitaja-lapsi suhdelukua kasvatetaan seitsemästä kahdeksaan ja samaan aikaan osa kokopäiväihoidossaolevista rajataan osa-aikaisiksi, voi luku nousta jopa 39 lapsen ja kolmen aikuisen jättiryhmäksi. "On selvää, ettei tällaisessa ryhmässä taitavinkaan pedagogi voi enää puhua kasvattamisesta, vaan kyseessä on lapsisäilö. Pienten lasten tarpeet, kuten tarve päivälepoon päivän aikana, ovat keskeisiä toiminnan lähtökohtia, mutta asettavat myös haasteita puolipäiväisten lasten sijoittumiselle ryhmään"
Säilyyhän se oikeus kokopäiväiseen hoitoon erityistapauksissa, kuten masennuksen vuoksi. Muut hoitakoon lapset kotona, jotta työssäkäyvien lapsille vapautuu paikkoja!
"Tutkimusten ja kokemustiedon mukaan vanhemmat pyrkivät pääsääntöisesti pitämään lapsen päivähoitopäivät mahdollisimman lyhyinä myös kokopäivähoidossa ja todellista tarvetta pidemmät päivät lapsille ovat poikkeuksellisia. Subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen on ongelmallista myös lapsen elämän pysyvyyden kannalta. Varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen kasvattaa ryhmiä, lisää lasten päivittäisten kontaktien määrää huomattavasti ja tekee arjesta pirstaleisempaa." (Vain Kaksi Kättä)
Jos olet vanhempi, joka vie lapsensa hoitoon omien töiden vuoksi, tulisi sinunkin olla huolissasi päivähoitoon kohdistuvista päätöksistä. Lapsesi ryhmäkoko kasvaa, aikuisten määrä ei, lapset vaihtuvat entistä enemän, jos ryhmään kuuluu yhä useampia osa-aikaisia. Se on lapsille sekä fyysisesti, että henkisesti raskasta. Päälle vielä entistä suurempi tautiriski ryhmien kasvaessa ja tautien liikkuessa.
Piia Collan on kirjoittanut melko osuvaa kuvaa päiväkodin arjesta. Näihin ongelmakohtiin tulisi jokaisen kiinnittää huomiota lasten edun nimissä. Ihan jokaisen. Vastakkainasettelu ja moralisointi on turhaa ajanhaaskausta, kun tekemistä riittäisi kaikkien lasten eteen. Kuten todettua, suurin osa pyrkii pitämään lapsen päivähoitopäivät mahdollisimman lyhyinä. Poikkeustapauksia mahtuu sekä töissäkäyviin että kotona oleviin vanhempiin ja perheisiin.
Lisättäköön vielä, että mikäli kokopäivähoidon saamiseksi jatkossa vaaditaan lisää lappujen täyttämistä ja selvittelyä, tämä todellakin heikentää ennestään niiden perheiden asemaa, jotka apua tarvitsevat. Apua tarvitseva perhe on monesti aikamoisen paperisodan ja byrokratian myllerryksessä muutenkin. On väärin, että niitä vähäisiä voimavaroja pitäisi käyttää selvittelyihin. Myös sosiaalisin perustein haettava kokopäivähoito saattaa jäädä hakematta, kun ei haluta leimautua.
Minun lapsistani nyt sitten varmaan kasvaa kieroja ja epäkelpoja, kun heitä hoidetaan kotona! Tosin kyllä minustakin kasvoi normaali!
Moni kertonut kuinka on saanut lapsuudessaan olla kotihoidossa esikouluikään asti. Kirmata pihalla, juosta pitkin metsiä ja pellon pientareita. Leikkinyt naapurin lasten kanssa, nukkunut aamuisin pitkään, päässyt äidin syliin mihin aikaan päivästä on tahtonut, syönyt kotona yhdessä muiden kanssa ja käynyt vain kerhossa ja pärjännyt silti hyvin. Ja tuohan on kertakaikkisen hienoa! Ihanaa, jos vain pystyy lapsilleen tarjoamaan läheisyyttä, yhdessäoloa ja lapsilla on kavereita ja tekemistä. Kertakaikkisen kannattava juttu, jota toivoisi jokaiselle lapselle.
Valitettavasti todellisuus on kumminkin karua ihmeellisempi ja monissa perheissä tuollainen jää vain haaveeksi - syystä tai toisesta. Ja silloin on hyvä ymmärtää, ettei moralisointi auta, vaan erilaisia tukimuotoja tulee olla käytettävissä ilman byrokratiaa. Suurin osa meistä haluaa lastemme parasta. Valinnat ovat erilaisia ja joskus valinnat täytyy tehdä useasta huonosta vaihtoehdosta. Perheet tarvitsevat tukea, ei moralisointia.