Sillä välin kun päätöksenteon mallissani on turvapaikkakriisin osalta nähtävissä siirtymää kolmosvaiheeseen eli ongelmien ratkaisemiseen, Suomen keskeinen piina on ennallaan. Surkeat talousnäkymät eivät ole muuttumassa mihinkään. Näkymien heikkous ei ole yllätys.
Esittelen parhaan tekstin, mitä olen Euroopan rahaliitosta ja Suomen tulevaisuudennäkymistä nähnyt. Suosittelen aloittamaan sivulta 10 ja lukemaan sivun 15 alkuun asti. Teksti on tiivis paketti siitä, mikä euroalueessa on pielessä, miksi sitä ei saada korjattua ja miksi Suomi on ahdingossa, josta on hyvin vaikeaa ja kivuliasta luovia pois.
Front Capital-pankkiiriliikkeen Sijoitusstrategia Talvi 2013-julkaisun kirjoittanut Ari Aaltonen on asioista hyvin kartalla ja suorapuheinen – mieleeni tulee lähinnä Bernard Connolly, jonka kommentit Euroopan rahaliitosta ja markkinakatsaukset olivat vuosia edellä aikaansa. Connollyn katsauksiin vuosilta 2004-2008 voi tutustua täällä.
Valittuja otteita:
”Euroalueen poliitikot ovat luoneet menneisyyden maailmaan perustuvan valuuttakokeilun, joka on rakenteellisesti heikko, keskeneräinen ja toimintakyvytön. Pitkän aikavälin hyötyjä ei ole saavutettu, vaan maailmantalouden muutos on ajanut eurojärjestelmän kaltaisten kokeilujen ohi. Vastaavia valuuttakokeiluja ei edes harkita missään muualla.”
”Poliittiselle järjestelmälle on jokaisessa euroalueen maassa mahdotonta myöntää, että oltaisiin rakennettu jotakin (tai liitytty johonkin), mikä ei perustaltaan ole kestävällä pohjalla. Tämän takia ollaan valmiita kestämään hyvinkin heikkoa taloudellista kehitystä vielä pitkään.”
”Suomi liittyi eurojärjestelmään pitkälti poliittisista syistä ja tämän vuoksi ei ole realistista olettaa, että Suomi irtautuisi tästä järjestelmästä omaehtoisesti. Itse asiassa Suomessa ei ole mitään relevanttia poliittista voimaa, joka edes ehdottaisi eroa eurosta, esittäisi vaihtoehtoa tai kykenisi käymään keskustelua Suomen eurojäsenyyden mielekkyydestä relevanteilla argumenteilla. Suomessa ei myöskään ole traditiota avoimelle akateemiselle tms. keskustelulle, jossa kyseenalaistettaisiin eurojäsenyyden kaltaisia perusvalintoja. Sijoittajan näkökulmasta on realistista lähteä siitä lähtökohdasta, että Suomi on osa eurojärjestelmää, täysin riippumatta siitä, miten huonosti Suomen talous tai eurojärjestelmä kehittyy.”
”Suomen tilanne tulee lähivuosina entisestään heikkenemään, sillä yrityksille tehtyjen kyselyjen mukaan tehdasteollisuuden investoinnit Suomeen tulevat supistumaan.”
”Mistä perimmiltään on kyse? Markka-aikana vientiteollisuus saattoi olla varma, että sen edut turvataan aina, jos kansainväliset suhdanteet heikkenevät tai sen kilpailukyky ei ole riittävä.”
”Nyt tiedämme, että eurojärjestelmä ei ole muuta kuin löyhä jäsenmaidensa yhteenliittymä, jossa jokainen huolehtii itsestään ja ylijäämäinen vaihtotase on olennainen talouden vakauden turva. Eurojärjestelmä itsessään ei tuo Suomelle rahataloudellista vakautta, vaan on jatkuva kriisien ja epävakauden lähde. Samalla tiedämme, että Suomi ei voi vaikuttaa euron kurssiin, ja Suomen työmarkkinat eivät todennäköisesti muutu "balttilaisiksi" täydellisine joustoineen. Vientiteollisuudella ei ole enää mitään erityistä syytä investoida Suomeen, mutta vanhat koneet toki ajetaan täällä loppuun. Lisäksi euroalueen kasvunäkymät ovat pitkään heikot, joten kasvu tulisi joka tapauksessa hakea euroalueen ulkopuolisesta maailmasta. Suomi on menettänyt eurojäsenyyden vuoksi merkittävältä osin ne edut, mitä pieni avotalous voi tarjota globaaleilla markkinoilla kilpailevalle teollisuudelle.”
”Suomessa ollaan viimeisen puolen vuoden aikana herätty tähän ongelmaan, mutta mitään rakentavia keinoja tilanteen muuttamiseksi ei ole. Eurojärjestelmän osana Suomi on lähtökohtaisesti osana epävakaata ja heikon kasvun talousaluetta, joka ei houkuttele investointeja. Vientialojen palkkajohtajuuden palauttamisessa on vain yksi keino, ja se on julkisen sektorin jatkuvat rakenneuudistukset sekä pelottelu nk. kestävyysvajeella, jotta julkisella sektorilla ei kuvitella, että siellä olisi palkankorotusvaraa tai että se olisi palkkajohtaja työmarkkinoilla. Käytännössä tämä tarkoittaa kotimaisen ostovoiman huomattavan heikkoa kehitystä pitkälle tulevaisuuteen ja epävarmuuden lietsomista kotitalouksien keskuuteen. Verotuksella voidaan yrittää houkutella yrityksiä investoimaan Suomeen, mutta mikään yritys ei tee huonoja tai epävarmoja investointeja, vaikka verotus olisi kuinka järjestetty. Kun yksityisten yritysten halu investoida Suomeen on vähäinen, paineet ja ehdotukset valtio-omisteisesta yritystoiminnasta kasvavat, viimeksi telakkateollisuudessa. Tämä tie johtaa varmasti umpikujaan, kuten Kreikka on hyvin osoittanut."
"Osana euroaluetta Suomen talouden kehitys tulee todennäköisesti olemaan heikompaa kuin OECD-maissa keskimäärin, ja selvästi heikompaa kuin oman valuuttansa säilyttäneissä muissa pohjoismaissa. 1990-luvun alun kaltaista nopeaa romahdusta ei kuitenkaan ole näköpiirissä, mutta hidas ja pitkäaikainen näivettyminen on näillä näkymin vaarana 2010-luvulla. Suomen tilanne on siis haavoittuvampi kuin halutaan myöntää. Lisäksi pitkällä aikavälillä väestön ikääntyminen heikentää huoltosuhdetta ja rahoitustasapainoa, kun työeläkesektorin nettosäästö työeläkerahastoihin vähenee. Ja tämä siis tilanteessa, jossa maan vaihtotase on jo negatiivinen."