Juha Sipilän hallitus on ilmoittanut nyt keskittyvänsä paikallisen sopimisen edistämiseen. Yhteiskuntasopimuksen kaaduttua EK:n marssittua ulos pöydästä ns. kilpailukykypaketin eli "pakkolakien" vieminen eteenpäin tosin jatkuu alkuperäisellä raiteella. Paikalliseen sopimiseen aiotaan luoda lainsäädännöllinen "perälauta", joka mahdollistaa joka tapauksessa sopimisen "kriisitilanteessa" työehtosopimuksen ohi. Se, kuinka vahva perälaudasta tehdään, riippuu siitä "kuinka paljon kolmikannassa saadaan aikaan".
Perälautaoperaatio haiskahtaa jälleen yhdeltä yksipuoliselta kiristykseltä, johon hallitus syyllistyi jo yhteiskuntasopimuksessakin ja johon se lopulta kaatui. Jos hallitus lupaa lainsäädäntöteitse tarjota toiselle osapuolelle herkkukorin ja toiselle kylmän suihkun sopimuksen kaatuessa, niin on selvää ettei neuvotteluasetelma ole tasapuolinen eikä kannusta leijonan osalle jäävää tyytymään muuhun kuin selkävoittoon. Eräs kokenut neuvottelija sanoi minulle kerran "koskaan neuvotellessa ei saa pyrkiä alistamaan toista tai ainakaan jättää tälle sellaista oloa, että hänet on nujerrettu".
Tämän neuvon hallitus on nyt unohtanut, tai ehkä se ei ole sitä koskaan kuullutkaan. Kenelläkään hallituksen johtotroikasta ei ole juuri mitään kokemusta neuvottelemisesta tilanteessa, jossa toisen osapuolten vaihtaminen ei olekaan mahdollista. Nyt ei tehdä yrityskauppoja, joissa voi vaihtaa kumppania jos sopimukseen ei päästä. Suomalaiset palkansaajat pysyvät osapuolena ja muistavat tehdyt ratkaisut, samoin kuin suomalaiset yritykset.
Toimiva paikallinen sopiminen olisi hyvästä
Paikallinen sopiminen on sinänsä positiivinen asia, jos se ei tarkoita vain sitä, että työnantaja voi oman halunsa ja harkintansa mukaan alkaa soveltaa huonompia työehtoja kuin työehtosopimuksessa seisoo. Saksassa ja Ruotsissa, jossa paikallista sopimista harjoitetaan paljon, työntekijäpuolen ns. myötämääräämisoikeus on sekin vahva. Muutoksissa tulee aina konsultoida työntekijäosapuolta ja niitä on tasapainotettava yrityksen joustoilla muissa asioissa. Työntekijöiden edustus yritysten johdossa on kirjattu vahvasti sopimuksiin ja lakiin.
Tämä on hyvä sikälikin, että työntekijäpuoli pääsee paitsi ilmaisemaan omat kehitysehdotuksensa ja näkemyksensä, myös näkemään yrityksen taloudellisen tilanteen koko kuvan, saamaan ajantasaista tietoa. Suomessa pääluottamusmiehiä on monin paikoin pyritty sulkemaan pois tärkeistä kokouksista ja näiltä pimitetään oleellista tietoa. Se ei vahvista luottamusta eikä sitoutumista. Jos työntekijöiden toivotaan sitoutuvan yritykseen, se vaatii myös yrityksiltä sitoutumista heihin.
Hallituksen toimille laajaa kritiikkiä
Ns. kilpailukykypakettia on tuoreeltaan kritisoinut mm. Jyväskylän yliopiston taloustieteen professori Roope Uusitalo, joka toimii myös valtiontalouden tarkastusneuvoston puheenjohtajana. Hallituksen laskelmat perustuvat taloustieteen näkökulmasta epärealistisiin oletuksiin työllistysvaikutuksesta ja siitä, etteivät samanaikaiset 15000 hengen vähennykset julkiselta sektorilta, esim. poliisin talousrikostorjunnasta ja yliopistotutkijoista vaikuttaisi työttömyyteen mitenkään negatiivisesti.
Toinen kritiikkiä kerännyt esitys on subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen. Senkin vaikutus on kahtalainen. Toisaalta sillä pyritään ajamaan äidit entistä pidemmäksi aikaa kotiin, pois koulutuksesta ja työmarkkinoilta. Ottaen huomioon, että naiset alkavat muodostaa yhä suuremman osan korkeasti koulutetusta työvoimasta, on hyvin huolestuttavaa seurata mitä tämä tekee osaamispohjaiselle ja enenevissä määrin korkean osaamistason palveluihin perustuvalle kansantaloudelle.
Vielä isompi huolenaihe on se, mitä tapahtuu osaamiselle pitkällä aikavälillä. Korkeatasoinen varhaiskasvatus on todettu parhaaksi keinoksi tasata lasten sosiaalisen taustan eroja ja vahvistaa oppimisvalmiuksia. Tulevaisuudessa kyky omaksua uutta ja käsitellä tietoa on työnteon ja kärryillä pysymisen kannalta entistä tärkeämpää. Osaamistason leikkaaminen on kilpailukyvyn kannalta todella vaarallista peliä.
Hämmentävä on myös eilen julkaistun maahanmuuttopoliittisen toimenpideohjelman osuus, jossa esitetään tulijoille työvelvoitetta vastineeksi kotoutumisrahasta. Mihin nämä ihmiset aiotaan työllistää maassa, jossa on jo 400 000 työtöntä ja lisäksi satojatuhansia alityöllistettyjä? Lienee turha kysyä, että maksetaanko heille palkkaa, koska oikeistolaisen "sosiaalipolitiikan" periaate on jo pidemmän aikaa ollut se, ettei työ jonkun toisen voitontavoittelun mahdollistamiseksi ole enää oman työpanoksen myymistä säällistä korvausta vastaan, vaan ihmisen moraalinen velvollisuus.
Lieneekin siis varsin suuri uhka, että maahanmuuttajilla syrjäytetään aiemmin palkallista työvoimaa niillä paikkakunnilla, joihin vastaanottokeskuksia sijoitetaan ja joihin kotoutumisrahaa saavia maahanmuuttajia siirtyy paljon. Korvauksetta tai mitättömällä korvauksella teetettävä, ei-koulutusta vaativa pakkotyö aiempaa lyhemmillä lomilla ei minusta kuulosta menestysreseptiltä kilpailukyvyn parantamiseen tai talouskasvun synnyttämiseen, mutta ilmeisesti hallitus olettaa tietävänsä paremmin.