2.11. fb:ssä postasin: "Ennusmerkit Pariisin ilmastokokoukselle ovat sanotaanko huonohkot.... Mutta voipi olla, että kasvojen säilyttämiseksi huokaistaan helpotuksesta, että "sopu" syntyi yliajalla....".
http://online.wsj.com/public/resources/documents/ClimateAgreement.pdf
Olen nyt lukenut "sovun" artiklat, artiklojen johtolauseet sekä osan pre-amble-osasta. Aika nappiin osui, mutta tämän ennustuksen tekivät monet asiantuntevat kommentaattorit jo paljon ennen yo. ennustustani. Koetan tässä nyt hieman kommentoida, mitä tämä merkitsee Suomelle ja globaalille ympäristöpolitiikalle.
Varmaan eniten meitä suomalaisia huolettaa, miten Suomen hallitus saa noin 540 miljoonaa dollaria (suuruusluokka tärkeä, koska luku ei ole luonnollisesti tarkka) budjettikehyksiin vuodesta 2020 eteenpäin ilmeisesti määräämättömäksi ajaksi eteenpäin. Preamble 54, sopimuksen johtolause "taking into full account..." ja artikla 9 eivät velvoita meitä tällaista rahaa antamaan. En myös ole sellaista mielestäni löytänyt artiklasta 18, jossa se vielä oli ennen lopullista versiota Eija-Riitta Korholan mukaan. Sopimus puhuu lähinnä pyrkimyksestä antaa rahaa. Asia lienee omissa käsissämme, joskin tuo sopimuksen johtolause hieman askarruttaa. Varmaankin kehitysavun momentit muutetaan uuden sateenvarjon alle.
Velvoittavuudesta: Uusi sopimus - toisin kuin Kioto - ei velvoita enää yhtään mihinkään. Osa ympäristöväestä ilmeisen taktisesti (mm. rahoitus täytyy edelleen taata hyvälle asialle) juhlii sopimusta suurena voittona. Se perustuu lähinnä siihen, että artikla 4:n ensimmäiseen momenttiin (ks. linkki yllä sopimukseen) on sisällytetty sopimuksen piiriin kuuluvien maiden pyrkimys dekarbonisaatioon joskus vuodesta 2050 eteenpäin. Tämähän ei kyllä merkitse yhtään mitään, ellei sitten maailma saada täyteen ydinvoimaloita. Se lienee mahdollista uusien tekniikoiden kehittyessä poispäin nykyisistä suurista tehoreaktoreista turvallisempiin konsepteihin, mutta ei liene kuitenkaan realismia. Aurinko- ja tuulitulevaisuus on matalaenergeettisyydestä johtuen utopiaa. Dekarbonisaatio jää väistyväksi utopiaksi ja se marginalisoituu realismin vallatessa alaa.
Sitten tärkeää Suomen kannalta. Suomi pyrkii eteenpäin biotaloudessa ja biopolttoaineissa uuden SSS-hallitusohjelman mukaan, joka kuitenkin perustuu epärealismiin ja utooppiseen ajatteluun. Artikla 2:ssa ensimmäisessä momentissa on biopolttoaineista äärimmäisen huonojen kokemusten vuoksi varauma, että ne eivät saa aiheuttaa nälkää. Biopolttoaineiden vaatima biomassan tuotanto on aiheuttanut maailmanlaajuisesti suoranaista nälänhätää sellaisessa mitassa, jota ei ole kymmeniin vuosiin maapallolla ollut, kun viljelysalaa on raivattu suuryhtiöiden toimesta kehitysmaissa EU:n ja USA:n liikennepolttoaineiden alkutuotannolle.
Vaikka puhutaan 2. polven (raaka-aineet muualta kuin pelloilta) liikennepolttoaineista, niidenkin vaatima biomassan potentiaali on hyvin pieni puhtaasti biologisten syiden vuoksi.
Suomi ei tule saamaan juurikaan tukea muilta jäsenmailta esimerkiksi ensi vuonna, kun EUssa keskustellaan biomassojen kestävyyskriteereistä. On jopa todennäköistä, että puupohjaisilla polttoaineila ei enää voitaisi harrastaa ilmastonmuutoksen hillintää. Näin niiden edistämistä (pelletit ja liikenteen biopolttoaineet) ei voida enää perustella ilmastopoliittisin syin. Tällöin myös raukeaa perusteet maksaa erilaisia tukia tällaiselle bioenergialle. Artikla 2:n ensimmäistä momenttia lisäksi vahvistaa sopimuksen kaksi voimakasta johtolausetta.
Toivoa sopii, että Suomen biotalousutopiat voitaisiin nyt unohtaa. Ne ovat vain KEPU:n masinoimaa alue- ja maataloustukipolitiikkaa. Niistä ei ole meille tavallisille veronmaksajille mitään hyötyä. Helsingin huonosti harkitulle pellettiratkaisulle nämä näkökulmat luovat yhä synkkenevän varjon.
EUssa kehkeytyy todennäköisesti nyt iso keskustelu unilateraalin ilmastopolitiikan hyödyistä. Puola, joka saa 90 % sähköstään kivihiilestä, ilmoitti jo ennen Pariisin kokousta, että se ei hyväksy Pariisista sitovaa sopimusta. Puola ei ole yksin. Tämän keskustelun avaaminen helpottaa Suomea, koska olemme pohjoinen energiaintensiivinen maa ja asumme kaukana muusta Euroopasta. Meidän on kyettävä itsenäisiin omaa maata ja sen taloutta ja työllisyyttä tukeviin linjauksiin ja siirryttävä pois talouttamme rampauttavista vihreistä linjauksista, jos haluamme ylläpitää elintasoamme.
Vaikka eräät nihilistiset vihreät kuten Ville Niinistö ja monet vihreästi ajattelevat demarit ja muut vihervasemmistolaiset pitävät sopimusta iloisena yllätyksenä, niin monet vielä asiaansa uskovat ovat tyrmistyneistä.
http://thehill.com/policy/energy-environment/263042-sanders-paris-climat...
http://www.theguardian.com/environment/georgemonbiot/2015/dec/12/paris-c...
http://www.democracynow.org/2015/12/10/its_going_to_burn_our_planet
http://www.theguardian.com/environment/2015/dec/12/james-hansen-climate-...
Niille suomalaisille hyväkkäille, jotka nyt yrittävät hyödyntää Pariisin jälkeistä viherhypeä niin, että Pariisin sopimus velvoittaa meitä paikallisissa päätöksissä kaikenlaiseen tyhmään viherhumppaan, on muistutettava raa'asta todellisuudesta, jossa maailma rakentaa kiinalaisten vientiponnistuksilla massiivisesti kivihiilipohjaista energiantuotantoa. Itselläni ei ole tätä vastaan mitään, mutta luulisi vihreillä olevan.
http://www.nytimes.com/2015/12/12/world/asia/chinas-emissions-pledges-ar...