Otsikosta olisi saanut raflaavamman jos olisi käyttänyt keskitysleiri, mutta ollaan nyt dramatisoimatta. Kyse on tietenkin po. pakolaiskriisin hoitamisesta työleirijärjestelmän avulla jollaisen olisi soinut jäävän tuonne sotavuosien aikaan. ne meissä joissa vielä on inhimillisyyden pilkahdus, saattavat saada tästä jotakin ajattelemisen aihetta.
Ajatellaanpa että nämä hallituksen linjanvedot toteutuvat. Jotenkin näen mielessäni turvapaikanhakijan joka rekisteröidään ja sitten lähetetään johonkin vastaanottokeskukseen, joka sijaitsee syrjässä vähän kaikesta ja toisinaan kunnon peräkorvessakin. Jokin hylätty sairaalarakennus tai homekoulu jossa pitkäaikainen oleskelu ei ole kenellekään hyväksi. Käytännössä ne taitavat kuitenkin olla näitä joka kunnasta löytyviä kolmikerroksisia 70-luvulla tehtyjä hissittömiä kerrostaloja joihin ei helpolla vuokralaisia löydy.
Siellä hän sitten oleilee syöden laitosruokaa kumiperunoineen kaikkineen kunnes kello tulee aamuseitsemän ja on aika ottaa vesuri käteen ja lähtee tarpomaan lumimetsään risuja kaatamaan. Mitään tästä työstä ei makseta mutta jonkinlaisen päivärahan sentään saa tupakissa ja kahvissa pysyäkseen.
Tällä on nimikin. Se on työleiri. Niitä tunnetaan historiastamme sillä jo sotavuosista alkaen on aina pantu ei-toivottu aines suota kuokkimaan ja asustamaan alkeellisissa parakeissa. Milloin sinne on sullottu aseistakieltäytyjiä, rintamakarkureita, kommunisteja ja sittemmin `huonomaineisia naisia´ rattijuoppoja ja elatuspinnareita. Lopuksi vain yleisesti sitä joutilasta ja vähän viinaan menevää väkeä jolloin niitä kutsuttiin hienosti työllisyystyömaiksi. Nyt sitten pakolaisia tai ainakin sellaisina esiintyvinä. Puhtaan vankileirin erotti siitä että karkaaminen aikaansai herkästi konepistoolisuihkun selkään mutta työleirien metodeihin on aina kuulunut kieltäytymisestä, karkaamisesta tai lintsaamisesta etuuksien menettäminen. Turvapaikanhakijalla luonnostaan on paljon etuuksia saatavanaan jolla häntä voidaan kiristää.
En usko tavallisen rahvaan kuitenkaan näitä kovin kärkkäästi vastustavan. Jos tekee olon toiselle näin ikäväksi, sitä pikemmin saavat tarpeekseen ja häipyvät. Niin minäkin sen ajattelen, mutta toisaalta on myönnettävä sekin, että tämä on ihmisoikeuskysymys, ja nyt ollaan menossa liian pitkälle. Se pieni ääni takaraivossa kuitenkin tietää että tämä on barbaarista ja julmaa meininkiä jonka olisi soinut jäävän tuonne sotavuosien jälkeen. Sen ajan ihmisten puolustukseksi on sanottava, että he olivat raaistavan sodan vaikutuspiirissä, eivätkä ajatelleet lähimmäisestä kovinkaan säällisesti. Meillä ei ole vastaavaa apologiaa.
Mitä tästä pitäisi ajatella? En tiedä moniko muu on seurannut tuota StarWars –elokuvien nonstoppia. Siinä on filosofia jonka mukaan pienikin viha ajauttaa pimeiden voimien vaikutuspiiriin. Jotenkin on samanlainen tunne että pakolaiskriisiä on lähdetty hoitamaan pimeänpuolen metodeilla, ja tämä kansa kaivaa itsestään esiin julmimman ja primitiivisimmän puolensa ja osoittaa että sillä on sivistykseen vielä pitkä matka. Työleirien hyväksyminen kertoo paljon itsestämme ja siitä kansasta joka tuollaisia perustaa.
Työleiri tuskin on vastaus mihinkään mutta se aiheuttaa vielä ongelmia. Se paitsi ei ole millään muotoa kehittävää puuhaa, ja tuppaa enemmän katkeroittamaan ja jopa estämään onnistuneen kotouttamisen niiltä jotka tänne jäävät. Sillä näreiden katkominen tai lumenluonti eivät ole ammatillisesti kehittävää puuhaa, ja tämä virhe on nähty sittemmin – jälkikäteen – esim poikakotien yhteydessä jossa kuria pidettiin kovalla ja yksitoikkoisella ruumiillisella työnteolla pohtimatta ollenkaan millaisia valmiuksia asukeille tarjottiin tulevaisuutta varten. Nykyisin tiedämme että nämä systeemit eivät johtaneet muuhun kuin laitoskierteeseen ja passivoitumiseen.
Lisäksi tiedämme että tälläisten järjestelmien purkaminen ei ole helppoa kun ne kerran on perustettu. Yhteiskuntarakenteen muuttuminen keskitysleirivetoiseksi tekee purkamisen erityisen vaikeaksi, joka on nähty työleirienkin kohdalla, josta viimeisimmät saatiin purettua vasta 70-luvulla, ja sekin vaati suuren murroksen sosiaalisessa ajattelussa ja sitoutuminen kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin joka vasta sai ne lopullisesti purettua.
Tätä asiaa on hyvä pohtia. Mihin olemme menossa? Sen määrittää se miten suhtaudumme kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin jollaiseksi luen ne, joilla ei ole juridisia kansalaisoikeuksia.