Julkaisen poikkeuksellisesti blogissani lukijan lähettämän tekstin. Julkaisen sen nimettömänä, koska kirjoitus sisältää kirjoittajan lähiomaisista henkilökohtaista tietoa.
"Äitini avioliitto 1970-luvun lopulla sai alkunsa raiskauksella. Hääyönä, väkivallalla maustettuna. Nuorena ja naiivina sekä neitsyenä äiti ei voinut kuvitellakaan, mitä aviomiehen oikeuksiin kuuluu.
Muutaman vuoden päästä synnyin tähän perheeseen. Ollessani noin kuuden vanha äitini kertoi minulle tarinan.
Tarinassa oli kaksi tyttöä, ystävykset. Toinen heistä oli ujo ja kiltti ja toinen hieman rohkeampi. Eräänä päivänä tytöt leikkivät kotipihallaan, kunnes mies lähestyi heitä. Mukava ja kiltin oloinen. Tarjosi karkkia ja jutteli kivoja asioita.
Hetken päästä mies pyysi tyttöjä mukaansa. Hänellä oli kuulemma kotonaan lisää karkkia. Rohkeampi kieltäytyi tarjouksesta, koska hän ei halunnut keskeyttää leikkiä. Ujo ja kiltti tyttö epäili hetken mutta päätti lopulta lähteä miehen mukaan. Rohkeampi tyttö keräsi tavaransa ja lähti kotiin. Kotona hän kertoi äidilleen mitä oli tapahtunut. Tytön äiti huolestui ja lähti ujomman tytön äidin luo kertomaan asiasta. Äidit lähtivät yhdessä etsimään ujoa tyttöä. He etsivät monta tuntia, mutta hänestä ei näkynyt merkkiäkään. Muutaman tunnin päästä tyttö palasi onneksi kotiin, mutta hänen vaatteensa olivat riekaleina. Tarinan mies ei ollutkaan niin mukava.
Myöhemmin sain tietää, että mitä se mies oli tehnyt, ja että rohkea tyttö oli ollut oma äitini. Tämä tapahtuma sijoittuu 60-luvun Helsinkiin.
Ei mennyt montaakaan vuotta, kun minulle valkeni, mitä kaikkea pahaa maailmassa voikaan käydä. Olin kahdeksan, kun ”Jammu-setä” tappoi kaksi tyttöä.
Menetin itse neitsyyteni hyvin nuorena. Kotibileissä ystäväni luona, kun olin juonut itseni niin humalaan, että olin lähes sammuneessa tilassa. En muista tapahtuneesta mitään. 1990-luvun Helsingissä vain läheiset tyttökaverini pitivät toimintaa epäsopivana. Tunsin syyllisyyttä omasta huolimattomuudestani.
Teini-ikäisenä pyörin pitkin Stadia. Minulla oli ystäviä lähes joka kaupungin kolkasta. Kokoonnuimme usein keskustaan tai Hietsun rantaan. Käytin löysiä hiphoppari-tyylisiä vaatteita, eikä minulla ollut vielä edes naisellisia muotoja. Silti lähes joka viikko minua sekä ystäviäni lähestyi seksuaalisessa mielessä aikuinen, siis vanha mies tai miehiä. Lähentely oli niin arkipäiväistä, ettei koskaan käynyt mielessäkään kertoa asiasta vanhemmille, puhumattakaan poliisista. Oli normaalia kantaa linkkaria hihassa, ja bussista jäädessäni painoin nappia viime tipassa. Tämä oli 1990-luvun puoliväliä.
2000-luvulla, parikymppisinä, kävimme baareissa. Muistan, kuinka tanssilattialla miehet koskettelivat rintoja ja pakaroita. Mieleen jäi erityisesti se, kun ystäväni revittiin hiuksista lähemmäs, koska hän ”ei muuten tajunnut selvää iskuyritystä”.
Jos mainitsemaani Jammun rikosta ei oteta lukuun, niin mikään edellä mainituista tarinoista ei ole poliisin tiedossa.
Nyt olen varhaisteini-ikäisen tytön äiti. Olen opettanut jo hyvissä ajoin varotoimia, miten pitää itsensä turvassa. Olen myös hyvin tietoinen ettei mikään varotoimi auta, jos fyysisesti vahvempi mies päättää häneen kajota.
Vaikka pelko oman henkilökohtaisen koskemattomuuden menettämisestä on aina läsnä, sille ei voi, eikä pidäkään antaa valtaa.
Uhrin syyllistäminen – siitä, onko hän omalla toiminnallaan altistanut itsensä uhriksi – ei vähennä rikoksen vakavuutta. Turvapaikanhakijoiden lynkkaaminen julkisesti ei poista seksuaalirikoksia tai naisiin sekä lapsiin kohdistuvaa uhkaa. Uhka on ja tulee aina olemaan osa naisen elämää."