"Keneltä olisi ollut pois, jos jo vuosikymmeniä odottaneet työntekijäryhmät olisivat saaneet vihkimyksen ja näin kutsun kirkon virkaan?" (Eija Nivala, AKIN puheenjohtaja) Monet ovat odottaneet diakonaatin toteumista vuosikymmenet turhaan. Nuorisonohjaajat,lastenohjaajat, kanttorit, erilaisissa muissa hengellisen työn tehtävissä olijat ovat edelleenkin kakkosluokkaa, papiston ja diakonien rinnalla. Se on aina aiheuttanut alakynnessä olemista seurakunnissa. Myös jako maallisen ja hengellisentyön tekijöihin on kokemukseni mukaan hankala. Sekin vaatisi huomiota ja järjestelyjä.
Suomen luterilaisen kirkon kirkolliskokous on päätöksissään tyly. Kirkon henkilöstöpolitiikka on tasa-arvon suhteen lapsenkengissä. Kaikkien työntekijäryhmien kesken vallitsee todella merkittävä epätasainen kohtelu. Olisi luullut, että vihdoin olisi myönnetty nuorisotyöntekijöiden, lasteenohjaajien, lähetyssihteereiden, kanttoreiden etc. olevan edes kirkon virassa, mutta kun ei ja vieläpä ilman päteviä perusteluja. Kirkollamme on vuosikymmenten aikana kehittynyt ja kasvanut merkittävä joukko korkeasti koulutettuja, lähellä "pappisvirkaa" olevia työntekijjöitä. Diakonaatin hyväksyminen olisi ollut heidän kohdallaan iso kehitysaskel kirkossa. KIrkon virassa on kolme tasavertaista säiettä: Piispuus,pappeus ja diakonaatti. TTämä tarkoittaa tasa-arvoa, ei hierakista asemaa, mutta erilaisia tehtäviä.