Ajankohtaisen kakkosen lopettaminen palauttaa mieleeni oman neljä vuosikymmentä 1972-2012 jatkuneen Yle-urani alkuvaiheet. Olinhan siellä minäkin.
Siirryin nimittäin Turun ylioppilaslehti – Åbo studentbladin päätoimittajan tehtävästä Ajankohtaisen kakkosen toimittajaksi elokuussa 1972. Hannu Vilpposen (sd) johtamaan toimitukseen oli etsitty kahta uutta toimittajaa.
Vasemmistojuntta
Valtion tiedonjulkistamispalkinnollakin noihin aikoihin kruunattu kollektiivi oli typerää kyllä hieman aiemmin kertonut suorassa lähetyksessään katsojilleen omat poliittiset kantansa kasvo kasvolta. ’Yllättäen’ porukassa oli pelkästään erivärisiä vasemmistolaisia toimittajia.
Kokoomus painosti
Tiedän, että kokoomuksen puoluetoimisto painosti ankarasti TV 2:n johtajana puolueen mandaatilla toiminutta Hanno Lemistä huolehtimaan siitä, että ainakin toisella valittavista ajankohtaistoimittajista olisi porvarillinen maailmankatsomus. Arvelen, että myös keskustapuolue oli tahollaan liikkeellä aktiivisesti.
Kepun jakopolitiikkaa
Yle kasvoi noina väritelevisiolupien ja sitä kautta lupamaksutulojen huiman lisääntymisen kultaisina vuosina ripeästi. Etenkin keskustapuolue halusi kasvattaa talon uutis- ja aluetoimintaa, jota johti Pekka Silvola. Tapana oli, että noin joka toinen nimitetty oli kepulainen ja joka toinen vuorostaan demari tai kommari. Luotiin ylisuuri päällystakkiorganisaatio, jonka painolastia Yle sitten kantoi sekä aatteellisesti että taloudellisesti pitkästi tälle vuosituhannelle asti.
Kolmen kompromissi
Miten minä sitten pääsin livahtamaan tuosta seulasta Tohlopin ovesta sisään? Hanno ja Hannu keksivät kätevän kompromissin: ei valittukaan kahta toimittajaa, vaan saman tien kolme. Valituiksi tulivat samalla kertaa Risto Arkimies (kesk), Antero Laine (sd) ja minä (kok).
Valintani oli toimitukselle järkytys. Toimitussihteeri Erkki Saksa (sd) kertoi minulle myöhemmin, että porukalla oli mielessä kaksi vaihtoehtoa. Joko se vie minut nurkan taakse muilutettavaksi tai sitten minut pannaan kylmiltään ilman perehdyttämistä suoraan lähetykseen munaamaan itseni.
Toimitus valitsi jälkimmäisen vaihtoehdon, yritti mukiloida minut vain henkisesti maan rakoon. Vähitellen ensityrmistys sitten laantui ja sain tehdä töitäni aivan kuten muutkin tiimin jäsenet. Luottamusta ja jopa arvostusta taisi herättää sekin, etten ollutkaan tullut taloon käyttääkseni tehtävääni astinlautana politiikkaan siirtymiseen. Olin toki aktiivinen toimija kokoomuksen opiskelija- ja nuorisoliikkeessä, mutta en pyrkinytkään ’maan tavan’ mukaisesti koskaan ehdokkaaksi valtiollisiin tai kunnallisiin vaaleihin.
Solistit Helsingissä
Nokkimisjärjestys toimituksen hierarkiassa oli selvä. Hannu Vilpponen huolehti yhteyksistä politiikan huipulle, etenkin pääministeri Kalevi Sorsaan ja tämän käskynhaltijoihin tai sellaisiksi luulemiinsa. Toimitussihteerit Risto Heikkilä ja Erkki Saksa pitivät vuorovedossa makasiinilähetysten aihevalinnat ja juoksutuksen tiukassa komennossaan. Kärkijutut tulivat miltei poikkeuksetta Helsingistä, jossa Seppo Heikki Salonen (sd) vahti politiikkaa ja Arne Wessberg (sd) palikkaleikkeineen taloutta.
Salosella ja Wessbergillä oli meitä muita suorien lähetysten toimittajia aliarvioiva ja suorastaan kiusaava tapa ylittää ennalta sovitut juttujensa kestot. Moni minunkin viisiminuuttinen juttuni oli typistettävä lennosta kolmeen minuuttiin tämän Helsingin parivaljakon sooloilun jäljiltä. Se ei aina ollut jutun selkeydelle pelkästään hyväksi, mutta toki kantapään kautta opettavaista.
Me muutkin keikoilla
Ajankohtaisen kakkosen sijaintia Tampereella perusteltiin tuolloin ’alueellisuudella’. Toimittajalle kertyi helposti toistasataa työmatkapäivää vuodessa. Todellisuudessa valtaosa matkoista suuntautui kuitenkin Helsinkiin, jossa olivat tietysti silloin(kin) kaikki keskeiset haastateltavat ja asiantuntijat.
Keskikesällä toimituksen töissä ollut osa asui jopa viikkokausia Käpylän hotelli Uusimaassa, kun Tohlopin tuotantopuoli pani lomalapun luukulleen. – Sama hotelli toimi myöhemmin Kolmostelevision ja MTV 3:n kauppaneuvos Johannes Paukun Hyvät herrat -sarjan kuvauspaikkana, tosin Park Hotel -nimisenä.
Kesäkatu kutsui
Minun käyntini Tohlopissa jäi lopulta ainoastaan runsaan kahden vuoden mittaiseksi. Eino S. Revon savuavien raunioiden jäljiltä kahtia jaetun radion johtajaharjoittelijaksi ryhtynyt Jouni Mykkänen (kok) valitutti minut oman radioyksikkönsä suunnittelusihteeriksi Kesäkadulle. Lienen ollut muodollisesti Revon vihonviimeinen nimitys.
Kesäkadulla aloitin tammikuussa 1975. Pari kuukautta pidin kortteeria Ilkka Kanervan luona Ilmarinkadulla, kunnes löysin perheelleni oman asuntoratkaisumme. Ilkan edellinen Helsingin asunnon kämppäkaveri Juha Vikatmaa oli poistunut keskuudestamme surullisella tavalla vain kuukauden päivät aikaisemmin.
Keskustan kaappaus
Ajankohtaista kakkosta ryhtyivät Hanno Lemisen jälkeen panemaan järjestykseen keskustalaiset johtajat. Pertti Paloheimo, Eero Härkönen ja Tapio Siikala tekivätkin kukin vuorollaan omalla tyylillään hyytävää jälkeä. Vasemmistopainotteisesta makasiinista tuli pelottavasti Markku Laukkasen (kesk) näköinen, mutta toki yhtä totinen ainoana oikeassa olemisen keskustalainen päällepäsmäri.
Aina ainoana oikeassa?
Ajankohtaisen kakkosen toimittamisen kulttuuri lieneekin eronnut Ylen muiden ajankohtaislähetysten tekotavasta kautta aikojen eniten siinä, että sen toimittajat ’tiesivät’ jo jutuntekoon lähtiessään, mikä on kulloinkin paras lopputulos.
Tähän päämäärään pyrkiessä esimerkiksi haastateltavien vastaanpyristely ei juuri kulkua haitannut. Minun aikanani 1972-1974 etsittiin ahmavaaralais-hemanuslais-nordenstrengiläisittäin ’habiteettia’ ja ’objetiivisuuteen ankkuroitunutta totuutta’ usein tosiasioista piittaamatta. Anbtibernsteinilaisittain tärkeintä ei ollut liike, vaan päämäärä.
Ajankohtaisen kakkosen aika on ohi, mutta ei sitä mikään kurja Kioski korvaa. Myöskään kymmenien iltamyöhään lauteilla istuvien ja toisiaan alituiseen keskeyttävien studiovieraiden poukkoileva inttäminen ei oikein jaksa kiehtoa älyllistä katsojaa, vaikka lähetystä kutsuttaisiinkin hienosti ’teemaillaksi’.
Ajattelevan ihmisen todelliset tiedon lähteet lienevät olleet jo kauan jossakin kokonaan toisaalla.
Heikki Vuohelainen
Kirjoittaja toimi Ylessä ennen eläkkeelle siirtymistään viimeksi 2006-2012 Yle Puheen ohjelmapäällikkönä.