Muistan aika vähän lapsuuden jouluista. Sen verran kuitenkin muistan, että en koskaan saanut sitä lahjaa mitä toivoin. Koska siihen ei ollut varaa. Mutta enhän minä sitä ymmärtänyt, kun toiset kuitenkin saivat.
En myöskään ymmärtänyt minkä älyttömän ison henkisen pääoman tarjosi koko maakunnan ehkä ainoa jäljellä oleva sivukirjasto, jonka tarjonta tuli luettua läpi melkein kumpaankin suuntaan.
Siksi minulle tulee lapsuuden jouluista mieleen lähinnä lukeminen. Ensin enidblytonit, sitten tartsanit ja vielä alistairmäkliinit. Ja siitä eteenpäin rostojevksien kautta kaikki muu. Se oli pienen pojan iso maailma. Se maailma viitoitti paljon elämää tähän päivään saakka.
Meni melkein 50 vuotta ennen kuin ymmärsin, miten suuren perinnön olen saanut olosuhteiden ansiosta. En todellakaan ole perinyt mitään maallista mammonaa. Mutta sain tilaisuuden tallentaa mieleeni kaikki maailman kirjallisuuden helmet kaikkine hienoine nyansseineen ja elämänviisauksineen.
Se on osoittautunut aarteeksi, joka kantaa kaikkien karikoiden ja aikojen yli. Esimerkiksi, kun nyt digi on pinnalla ja puhutaan paljon sisällöntuotannosta, niin on hienoa kun tietää mitä on sisältö. Mitä on merkitys.
Sen vuoksi – vaikka en saanutkaan koskaan niitä lahjoja mitä toivoin – menen taas kerran kiitollisuudella kohti seuraavaa joulua ja uutta vuotta. Ennakkoluulottomana ja valmiina lukemaan uusia enidblytoneita.
Ja olen taas kerran täysin varma, että ensi vuodesta tulee parempi kuin tämä vuosi.
Hyvää joulua ja uutta vuotta kaikille!