Kunnioita isääsi ja äitiäsi saattaa kuulostaa käskynä hyvin erilaiselta riippuen siitä, minkä ikäiselle sen lausuu. Suurelle enemmistölle suomalaisista vanhemmat edustavat ihmisiä, jotka ovat itsenäisesti tai muiden tuottamaa hyvää jakaen turvanneet lapsen perustarpeet ja parinkin vuosikymmenen ajan saattaneet yksilöä kehittymään itsenäiseksi toimijaksi. En tässä pyrikään käsittelemään tapauksia, joissa vanhemmat ovat hylänneet lapsensa tai suorastaan halunneet heille pahaa.
Kunnioituksen vaatimus on suurempi kuin suvaitsemisen. Kunnioittaminen on helpompaa, kun vanhemmat ovat hoitaneet roolinsa vanhempina ja valinneet lapsensa hyvän toteutumisen, joskus tai jopa usein omien mielitekojensa ohi. Vanhempien mahdollisuuksista - niin henkisistä, fyysisistä kuin taloudellisistakin - sekä kouluttaneisuudesta riippumatta jälkikasvun objektiiviset edellytykset suvaita vanhempiaan ulkonaisten tekijöiden perusteella ovat varsin hyvät: sen lisäksi, että lapset ovat useimmiten vanhempiensa biologisia jälkeläisiä ja muistuttavat heitä fysiologisesti, monet piirteet lasten käyttäytymisessä, puhetavassa, eleissä ja monessa muussa asiassa ovat sosiaalisen kontekstin kautta vanhemmilta perittyjä.
Ensi askel suvaitsevaisuuteen onkin vähintään omien vanhempiensa suvaitseminen niille, jotka eivät kykene vanhempiaan suorastaan kunnioittamaan ja/tai rakastamaan. Jos et suvaitse vanhempiasi, mitä todennäköisimmin et todellakaan ole suvaitsevainen. Jos samannäköisen ja -oloisen, samoja sanontoja käyttävän ihmisen läsnäolo ahdistaa tai vihastuttaa, suvaitsevaisuutesi rakentaminen pitää aloittaa aivan pohjalta saakka.
-
Manifestin 1. kappale loppuu tähän; ajatuksenani on ollut, että kunkin kappaleen jälkeen, jos keskustelua syntyy, voitaisiin pyrkiä tuomaan esiin joitain käytännön seikkoja ko. suvaitsevaisuus-elementtiin liittyen. Suvaitsevaisuuden ollessa tärkeä tekijä työpaikoilla ja kouluissa, joissa siihen on myös erityisiä lain asettamia velvoitteita, on hyvä ymmärtää, että ihmisen suhteella omiin vanhempiin on merkittävä vaikutus siihen, millä keinoin yksilö saadaan toimimaan rakentavasti koulu-/työyhteisössä, kun hän tulee kosketuksiin erilaisuuden kanssa. Eli pitääkö valmentaminen erilaisuuden kohtaamiseen aloittaa pohjilta vai onko vakaa perusta jo laskettu.