'Urbaani' on abstraktio, jonka osatekijöiden ymmärtämiseksi on nähtävä, mikä luo merkitykset: vastakohtaiset elementit
Toinen todellisuus, joka kaupungissa on ympäristön esteettis-biologisen ja ympäristön vaikutuksesta syntyvän psykologisen tasapainon vuoksi tärkeä ja yhdessä rakennetun ympäristön kanssa kokonaisuuden muodostava tekijä, on luonto. Kalliot, puut, ruoho, istutukset, pensaat, puistot ja puistikot koetaan usein itsestäänselvinä, mikä edellyttää niiden erityissuojelua ja merkityksen korostamista, jotta ne voisivat säilyä urbaanin erottamattomina osatekijöinä. Urbaanin lumo voi vaikeuttaa kaupunkisuunnittelussa kaupunkikokonaisuuden näkemistä, primaarin kaupunkitodellisuuden, urbaanin, ja sen keskeisen tekijän, luonnon, yhteenkuulumisen ymmärtämistä.
Jokainen hurmaantuu joskus kivikaupungin luomuksista ja miljöistä. Niiden lumovaikutus ei kuitenkaan ole täydellinen ilman kaupungin luontosaarekkeita, koska vain kontrastit luovat merkityksiä.
Miksi luonto niin usein unohdetaan kaupunkia kaavoitettaessa ja uusia kaupunginosia suunniteltaessa ja täydennysrakentamisen yhteydessä? Syitä on monia. Ehkä kaksi, jotka tulevat ensimmäisiksi mieleen, ovat nämä: halutaan tiivistää kaupunkirakennetta muka ekologisista syistä ja toisaalta kaupungin rakennuskelpoisen maan arvo saa sivuuttamaan kaupunkimiljöön arvon ja ”toinen todellisuus” jätetään suunnittelussa kokonaan tai osittain pois laskelmista ja kaavoituksesta.
Töölönlahden alue on esimerkki virheellisestä kaupunkisuunnittelusta
Helsingin Töölönlahden alueesta olisi vähällä vaivalla saanut loistavan saarekkeen kivikaupungin keskelle, jos sitä ei olisi tuhottu liike- ja asuinrakennuksilla, jotka työntyvät lähes Töölönlahteen saakka pohjoisessa. Kaupunkirakenteen tiivistämistä ei pitäisi harjoittaa alueella, jonka arvo on mittaamaton toisen todellisuuden ja siten urbaanin miljöön tasapainottamisen kannalta. Alueesta on jäljellä rakenteilla oleva tynkäpuisto vierellään tyylittömiä uudisrakennuksia. Alueen arvo on pudonnut nollaan urbaanin ympäristön osana.
Rakennustyömailta on olemassa hienoja esimerkkejä siitä, miten yksittäiset puut säästetään julkisia rakennuksia ja asuintaloja rakennettaessa ja suojataan puiden rungot rakennusaikana helposti syntyviltä vaurioilta koko rakennustyömaan alueella.
Töölönlahden alueen ohella on aikaisempia kielteisiä esimerkkejä kaupunkikuvallisista kaavoitusvirheistä, joissa kallioiden päälle meren rannalle ja kadun kulmauksiin on sallittu rakentaa senioritaloja ja yksityisiä palvelutaloja tuhoten samalla kalliot ja tärkeät puistomaiset kaupunginosissa perinteisesti arvostetut, rakkaiksi käyneet luontosaarekkeet puineen, kalliokumpareineen ja nurmikoineen. Näin on käynyt Helsingissä mm. Lauttasaaressa ja Munkkiniemessä.
Tällaista ei saa enää tapahtua, vaan tonttikauppojen tuoton houkuttelevuudesta huolimatta olisi ajateltava kaupunkia urbaanin ympäristön kokonaisuutena, johon luonto kallioineen, merenrantoineen ja puineen kuuluu välttämättömänä osana. Ilman niitä kaupunki menettää suuren osan urbaania viehättävyyttään ja muodostuu ikäväksi, liian tiiviisti rakennetuksi alueeksi, jolla sijaitsee vain rakennuksia, ei kokonaista urbaania ympäristöä esteettis-biologis-psykologisine osatekijöineen, joihin luonnon muodostama toinen todellisuus kuuluu yhtä erottamattomasti kuin katuverkko ja kaupunkien rakennuskanta.