Suomen markka olisi devalvoitunut tässä tilanteessa noin 20 prosenttia, arvioi finanssialataustainen kokoomuskansanedustaja Elina Lepomäki.
Näin syvä Suomen talouskriisi nyt on. Erilainen, mutta yhtä syvää kohti mennään kuin silloin, kun Suomen talous romahti täydellisesti 1991 – 1993.
Vuoden 1993 joulukuussa Suomessa oli työttömiä työnhakijoita Taloussanomien mukaan 536 800.
Tänä kesänä työttömien työnhakijoiden määrä nousi TEM:n mukaan 368 900:aan. Vielä vuotta aiemmin luku oli yli 30 000 pienempi. Lienee vain ajan kysymys, kun 400 000 ylittyy.
Nykyisin on monessa Suomen suuressa kaupungissa jo aivan tavallista, että työttömyys ylittää helposti 15 prosenttia ja jossain on ylitetty jo 20 prosenttiakin. Katsokaa, mitä tapahtuu esimerkiksi Jyväskylässä, Lahdessa, Kotkassa ja Oulussa!
Ei Helsinkikään immuuni ole. Täällä, missä töitä pitäisi olla vaikka kuinka, on työttömien osuus noussut jo yli 13 prosenttiin.
Mitään parempaa ei ole luvassa. Tästä ammattilaiset muistuttavat meitä päivittäin. Eilen esimerkiksi Nordean ekonomisti Pasi Sorjonen, joka esitteli Suomen työttömyyden kasvukäppyrää, joka on lohduton verrattuna muuhun euroalueeseen.
Sorjosen katsauksen otsikko oli tyly: Suomi, ei hyvältä näytä. Talouselämä-lehtikin kehotti lukijoita vilkaisemaan käppyrää, joka kertoo jotain olevan pahasti vialla Suomessa.
Minä puolestani pyydän tämän blogikirjoituksen lukijoita katsomaan tähän liitettyä samaa kuvaa ja kauhistumaan.
Kaiken tämän keskellä Suomesta löytyy huomattava määrä ajattelua, jonka mukaan kyse on finanssiväen ja muiden oikeistolaisten pelottelusta.
Järkyttävän usein kuulee myös ”kreikkalaisen ajatuksen”, että eihän tämä julkisen velan määrä ole vielä mitään. Sitä nyt vaan sattuu syntymään lisää miljoona euroa tunnissa. Että sekään ei mitään vaikka maailman tappiin?
Pääministeri Juha Sipilän (kesk.), valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok.) ja ulkoministeri Timo Soinin (ps.) hallituksen ajama yhteiskuntasopimus eli Suomen teollisuuden kilpailukyvyn parantaminen sisäisin konstein on kunnianhimoinen yritys korjata surkeaa tilannettamme.
Oikein muuta keinoa ei ole, koska hakeuduimme 1990-luvun shokin jälkeen osaksi eurooppalaista yhteisvaluutta-aluetta. Meidän pitäisi kansakuntana nyt osata elää euron kanssa paremmin kuin kreikkalaiset ovat osanneet. Osaammeko?
Ja sitten on vielä Sipilän puoluetoveri Paavo Väyrynen ja hänen ajamansa kansanäänestys eurosta. Kunniapuheenjohtaja kavereineen hellii siinä ajatusta, että Suomi voisi lähteä eurosta, eli käytännössä devalvoida rutkasti.
Vuoden 1991 devalvaatiota (jatkettuna 1992 alkaneella kellutuksella) seurasi konkurssiaalto ja työttömyyden ruma kasvu vielä seuraavat kaksi vuotta. Se oli Suomen talouden lähes täydellinen romahdus, josta kansakunta vaivoin nousi omalla työllään ja osaamisellaan sekä poikkeuksellisen ankaralla julkisen talouden kulukuurilla.
Vähän meni paatokselliseksi. Pakko myöntää.
