Kyse on kulttuuriperinteen tai politiikan luomasta huonosta kielikuvasta toiseudesta, jota pommittaja yrittää epätoivon vimmalla tuhota tulella. Itse kohdetta ei ole olemassa. Siten polttopullon heittäjä yrittää tuhota oman kulttuuriperinteen tai politiikan luomaa aineetonta kummitusta, joka on ainoastaan kopioitunut hänen aivoelimeensä. Jos pommittaja yrittäisi todistaa kielikuvan mukaisten ihmisten olemassaolon, hän ei pystyisi tunnistamaan heitä annetusta satunnaisesta ihmisrivistä. Hän voisi tunnistaa ainoastaan itsensä kaltaisia lajitovereita, sillä esimerkiksi ikuista juutalaista ei ole olemassa.
Tästä välittämättä polttopulloa povitaskussaan pitävä pommittaja saattaisi väittää aivoelimessään olevan kielikuvan olevan oikea, vaikka tiede ei pysty näkemään kahden ihmisen välillä kuin samankaltaisuuksien symmetrian. Väkivaltaisten iskujen toimeenpanijat pitävät tekojaan kielikuvansa perusteella oikeutettuina. Heidän kulttuurinsa älymystön edustajat voivat myöhemmin rivon vallanhimon riivaamina luoda avatussa uudessa maisemassa tapahtuvalle toiminnalle oikeusperiaatteen mukaiset toimintaedellytykset. Siis toiminnasta voi tulla yleisesti hyväksyttävää ja laillista. Siten lailliseksi muuttuneessa maisemassa ihminen tekee toiselle ihmiselle kauhistuttavia asioita. Näin tapahtui vain vähän aikaa sitten Kolmannessa valtakunnassa keskellä Eurooppaa.
Paavi Innocentius VIII julkaisi vuonna 1484 bullan Summis desiderantes affectibus. Euroopassa poltettiin noitina kolmena vuosisatana tuhansittain ihmisiä. Ohjeita noitien kuulusteluun antoi karmea kirja, Malleus maleficarum, jonka kokosi asiaan paneutunut inkvisiittori Heinrich Kramer.