Kyselin taannoin erilaisilla ateistifoorumeilla mitä he tarkoittavat kirkon ja valtion erottamisesta ja sekularismista. Saamieni hajanaisten - ja tieteelliselle päätelmälle riittämättömän otoskoon jne. - tulosten kautta minulle syntyi ajatus siitä että ateisteille sekularismi ja valtionkirkon vastustaminen ovat itse asiassa hyvin tehokas yhdistävä voima. Yhteinen vihollinen tunnetusti sytyttääkin tunteita. Sen sijaan huomasin että moni oli hyvin erimielinen siitä mikä oli tavoite ja ennen kaikkea lopullinen tavoite. Syynä on se, että "sekularismi" on helppo sana käytettäväksi. Mutta tosiasiassa sekularismi on kattokäsite jonka alle voi mahtua monenlaisia keskenään erilaisia asioita. Ja monesti olisi hienoa täsmentää näitä asioita.
Ja tässä pitäisi välttää sitä että kiertäisi epätäsmällisyyden tässä viittaamalla vastaavaan kattokäsitteeseen toisaalla. Voidaan sanoa että sekularisti haluaa että "uskonto on yksityisasia". Mutta kuitenkin jo tämäkin käsite on sellainen, että se Se voi tarkoittaa montaakin erilaista asiaa (1) joko asiaa joka ei kuulu valtiovallalle, (2) tai asiaa joka kuuluu yksityiseen piiriin eikä saa näkyä julkisessa tilassa. (Siveysasioissa julkisella paikalla tuomittavaa sukupuolisiveellisyyden julkita loukkaamista voidaan harrastaa kotona neljän seinän sisällä aivan vapaasti.)
Ja usein keskusteluissa näkemyserot näissä kohden ovat oleellisimpia. Sen verran huomasin että vallalla ei ole ajatus jossa ateistit haluaisivat, että kirkot poltetaan. Osa on sitä mieltä että katujulistajat ovat häiriöksi ja että heidän pitäisi mennä kirkkoihin. Mutta yleensä ihmiset käsittelivät maltillisempia ratkaisuita. ; Sekularisti voi ajatella että oppilas saa pukeutua ristikorhuhin ja pulpetissaan ruokarukoilla, mutta että tämä ei tarkoita, että opettajan pitää johtaa rukous koko luokalle ja että siihen pitäisi osallistua. Yksityisyysasia koskee siis jotain joka ei ole tavallaan "vain julkista tilaa" vaan nimenomaan "jaettua tilaa". Tämä selittänee miksi kiistan aiheena ei ole se, saako Timo Soini laulaa"Suvivirttä" työhuoneessaan ovi auki. Vaan siitä onko kevätjuhlassa kaikkien läsnäollessa yhteislaulutettu kyseinen virsi.
Tämä ongelma on itse asiassa valtava.
Jos otamme keskeisimmän kiistan ateistien ja kirkollisten välillä, voidaan nähdä että kenties tärkein niistä koskee sitä onko maamme valtionkirkko vai kansankirkko. Kirkko korostaa että se ei ole valtionkirkkoa. Ja ateistien taktiikkana on korostaa että se on. Perimmiltään kysymys on siitä että "kohtuu" ajetaan eri paikkaan. Ja sitten tämä "kohtuu" leimataan hyvin vahvasti polarisoituun käsitteeseen jotta olisi mahdollisimman vaikeaa tehdä kompromissia. Kun molemmat puolet käyttävät määritteitä epämääräisesti ja leimaavat vastapuolta näillä täsmälleen samoilla käsitteillä. Näin ollen suhde "liiallisuuteen" värittää asioita hyvinkin omituisesti.
Tässä ateistien kanta on se, että meillä on valtionkirkko. Tässä voidaan käyttää apuna Tilastokeskuksen määritelmää. Siinä "Valtionkirkko" on määritelty suoraan että"Evankelis-luterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkko, siten kuin ne on määritelty kirkkolaissa (1993/1054) ja ortodoksisesta kirkkokunnasta annetussa laissa (2006/985). Tähän kuuluvat myös evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat ja tuomiokapitulit sekä ortodoksisen kirkon seurakunnat ja luostarit." Eli se sitoo määritelmällisesti evankelis-luterilaisen kirkon valtionkirkoksi. Samaa asennetta löytyy Vapaa-ajattelijoiden teksteistä hieman vähemmän "vain määritellen". "Evankelis-luterilainen kirkko julkaisi 12.2.2015 kirkon tutkimuskeskuksen tutkimuksen ”Kirkkona valtiossa, katsaus Suomen evankelis-luterilaisen kirkon valtiosuhteen edellytyksiin ja uudistuspaineisiin”. Tutkimuksesta tulee selville, että millä tahansa mittarilla katsottuna Suomessa on valtionkirkko. Tätä mieltä ovat ihmisoikeusjuristit yksimielisesti.Myös vähmmistökirkkojen edustajan mielestä Suomessa on valtionkirkko." Teksti korosti myös, että "Tärkeintä tutkimuksessa on se, että evankelis-luterilainen kirkko itse myöntää olevansa valtionkirkko."
Kirkon tapa suhtautua asioihin on "suunnilleen onelinertasoa". Olen itsekin kuullut miten koko kysymys lakaistaan siten että sanotaan vain, että "tiesitkö että Suomessa valtio on jo erotettu kirkosta". Eli toisin sanoen teemana on se, että ateistit vaativat jotain joka on jo annettu. Tämä tietysti korostaa että kirkko on maltillinen. Ev.lut. kirkko määrittelee itse kansankirkko -käsitteen seuraavasti:"Nimitystä käytetään kirkkokunnista, joihin kansan enemmistö kuuluu ja joilla on lakiin perustuva erikois-asema." Tässä määritelmässä on yksi on aivan keskeinen ongelma; se ei kerro, miten määritelmän mukainen kirkko eroaa valtionkirkosta. Toki kirkko usein tässä korostaa sitä että kirkko ei ole valtionkirkko koska valtio ei juurikaan päätä kirkon asioista. Eli kirkolla on hyvin autonominen asema. Joka tarkoittaa sitä että kirkolla on enemmän valtaa ja vapauksia kuin monilla valtionkirkoilla. Mikä kyllä ajatuksena johtaa mieliä tiettyyn suuntaan.
Tärkein asia voi kuitenkin olla se, että käsitteet pitäisi unohtaa.
Näyttää melko vahvasti siltä että valtionkirkko-kansankirkkoväännössä on useimmiten kysymys nimeämisestä eikä edes käsitesisällöstä. Käytännössä tilanne on niin että kirkon tosiasiat otetaan selaisena kuin ne ovat. Ja sitten ateistipuoli määrittää valtionkirkkoutta siten että kirkko osuu sen kriteeriattribuutteihin. ; Ja toisaalta kirkolliset taas katsovat miten kirkolla on jokin toinen ominaisuuskokoelma jonka kautta se määrittyy kansankirkoksi.
Tästä seuraa usein hyvin vahvaa ohipuhumista. Jos esimerkiksi ateisti sanoo että Suomessa on valtionnkirkko (koska hänen määritelmänsä ja tosiasiat osuvat siihen) ja kirkollinen selittää että Suomessa ei ole valtionkirkkoa (koska hänen määritelmänsä on toinen) hän tosiasiassa ohittaa kritiikin asiasisällön. Kun toinen puhuu aidasta ja aidanseipäästä, jää helposti huomaamatta että tosiasiassa "kirkon ja valtion erottaminen" on enemmänkin kattokäsite.
Tämä on tietysti tarpeen koska yhteinen termi luo yhteneväisyyden tunnetta sinnekin missä erimielisyys on voimakasta. Toisaalta taas tällä samalla rakenteella voidaan leimata helposti erimieltä oleva hyvin konuksi. Koska nyanssit katoavat kattokäsitteen alle ja tilannetta saa helposti vääristymään tätä kautta. ; Pitäisikin puha asiantiloista sen sijaan että nimeäisimme sitä joksikin muuksi.
Mielestäni kirkko tekisi hyvin jos se ymmärtäisi että kun sitä syytetään kansankirkkoudesta niin käsitteen käyttäjä tuskin käyttää sitä määritelmäsisältöä mitä kristityt teologit norsunluutornissaan kohtaavat. (Minulle on norsunluutornista sanottu että uskovaiset ovat kivoja ja että teologisella laitoksella hymähdetään jos jollakulla on liian vahvoja ja perusteettomia mielipiteitä mutta että mitään epäreiluutta ei ole. Hän unohtaa sen että joku provosoitunut lappuhihhuli tuskin on teologian laitoksella. Näistä tärkein asia on kertoa että puu oli kaatunut hänen päälleen tai miten hänellä on ollut murhaajan tai huumeidenkäyttäjän menneisyys. Ilmeisesti ei koska tälläisillä luodaan yhtä turvallinen olo kuin kertomalla siitä että sattuu kuulumaan mafiaan, vaikka voisi sekin kyllä olla uskottava motiivi kertoa tuollaisia.) Ohipuhumisen jälkeen olisi kenties pakko nähdä nyansseja.
Ihannemaailma olisikin sellainen jossa maltilliset ateistit ja maltilliset uskovaiset olisivat ääriliikkeitä ja tarpeettoman aggressiivisia ja väkivaltaa ja uhitteua ja henkistä väkivaltaa käyttäviä tahoja vastaan riippumatta siitä ovatko nämä tahot ateisteja, teistejä ja miten he määrittelevät vaikka sekularismin tai valtionkirkon...
Tämä vaatisi laatikon ulkopuolelle menemistä. Joka taas vaatisi laatikon avaamista. Siihen harva on valmis.
0