Puoluesihteeri Minna Arve ilmoitti hiljattain siirtyvänsä Turun kauppakamarin toimitusjohtajaksi kokoomuksen puoluesihteerin paikalta. Työtään hän oli hoitanut noin vuoden ja joidenkin arvioiden mukaan jäänyt tuntemattomaksi niin puolueen kannattajille kuin jopa sen jäsenillekin.
Arviot kokoomuksen puoluesihteerin näkymättömyydestä joutuvatkin uudenlaiseen punnintaan kun pohditaan mitä jäsenistössä saati mediassa sitten odotettiin, puoluejohdon arvioita tuskin perinteisestä eroliturgiasta irrotettuna kuullaankaan.
Onhan vaativaa puoluesihteerin työtä hoidettu kaikissa puolueissa menestyksekkäästi hyvin erilaisen näkyvyyden puitteissa: perussuomalaisten puoluesihteeriä ennen Riikka Slunga-Poutsaloa tuskin koskaan edes mainittiin julkisuudessa, eikä monikaan varmaan edes tiennyt että perussuomalaisilla on puoluesihteeri, koska haluttiin luoda kuva Soinin puolueesta jota hän pyörättelee lähes telepaattisella voimalla haluamiinsa suuntiin.
Perussuomalaisten edeltäjän, Suomen Maaseudun Puolueen sihteeri Eino Poutiainen taas oli tunnettu mopostaan ja tavastaan kiertää sillä nekin perimmäiset pirtit joihin eivät enää löytäneet edes paikallisen keskustan toimijat.
Keskustasta puheen ollen, heidän aiempi puoluesihteerinsä Jarmo Korhonen oli näkyvä hahmo jo toimessa ollessaan. Sittemmin hän välkkynee julkisuudessa vielä pitkään ja tasaiseen tahtiin, sillä viime vuonna ilmestyneen Maan tapa -teoksen jatkoksi ilmeisesti tänä vuonna julkaistava Hyvät veljet herättänee jälleen keskustelun suomalaisen korruption rakenteisiin pesiytyneestä, syöpäläismäisestä luonteesta.
Demareiden puoluesihteerit ovat perinteisesti olleet näkyviä hahmoja. Vaikka Reijo Paananen onkin jäänyt sivuun kun puheenjohtaja Antti Rinne aloitti, hän poikkeuksellisesti säilytti asemansa linjaa muuttamaan luvanneen johtajan yllättäen ja niukasti voitettua vallan puolueessa. Aiemmin varsin runsasta julkisuutta nauttinut Mikael Jungner muistetaan puheistaan pitää Jutta Urpilainen puolueen johdossa. Sittemmin Rinteen esikunta on pyyhkäissyt molemmat kannattajineen poliittiseen katuojaan. Puheenjohtajavaalin ratkettua eivät demareiden kärkinimet edes naisedustajista uskaltaneet kertoa ketä äänestivät. Olisi kuvitellut tasa-arvotietoisten demarinaisten olevan edes hieman kapinallisempia, avoimempia ja osoittavan rohkeutta periaatteidensa ollessa uhattuna, mutta huomasin juuri nauravani ääneen edellistä lausetta kirjoittaessa.
Puheenjohtajaksi valtaisan kansansuosion myötä 2014 nostettu Alexander Stubb on yhä ahtaammalla ja seuraavallekin sihteerille olisi tavoitteena "sitoutuminen puolueen uudistamiseen usean vuoden ajaksi" ja se olikin ihan paikallaan jo silloin 2006 kun Taru Tujunen valittiin, mutta nyt on jokin muu uutta kuin se sama vanha "uudistaminen" ja jokin kivan kuuloinen liite sille, jotta syntyy nokkela yhdysana jolla kuvata koko vaalien ohjelmaamme. Nämä sanaleikittelyt ja muut sinänsä kliffat retoriset tilpehöörit ovat nähtyjä juttuja, ei kansa juuri nyt enää kaipaa sanaleikkejä tai veikeitä kampanjoita, vaan perusteltuja, selkeän määrätietoisia päätöksiä. Niistä mahtuisi kojullemme keskustelemaan vielä muutama potentiaalinen äänestäjä lisää, vaikka näitä päätöksiä alkaisi nyt virrata ihan yhtenä ryöppynä Suureen saliin nuijittaviksi.
Siinä vaiheessa kun työmarkkinatilanne on taas jämähtänyt keskinäiseen riitelyyn, välilliset verot ja veroluontoiset maksut hyydyttävät taloutta, eletään finanssikriisin toisen vaiheen tuomassa halvaantuneisuudessa ja virkamieshallintoa myöten ollaan herätty sääntelymme pikkuhiljaa kääntyneen jo haitalliseksi, on täysin käsittämätöntä että kokoomuksen kaltainen puolue on hallitusvastuussakin niin rampa ankka kuin se on tähän asti ollut. Seuraavaksi väläytettiin jo arvonlisäveron korotusta, kun taas tuli kolmen suuren hallituksella tilanne että (toisten) rahat on hölmöilty taivaan tuuliin ja lisää kerätään mm. aggressiivisella sakottamisella, palvelumaksujen korotuksilla sekä muulla näpertelyllä, joita ei kannattaisi alunperinkään ajatella valtiolle tulonlähteinä.
Ikävä kyllä kokoomukselta näyttää Stubbin johdolla jäävän kylki auki yksilönvapauksia arvostavalle, valtiota lähinnä kehäköysien tyyppisenä ratkaisuna pitävälle, markkinahenkiselle ja toimenpiteiden tasolla pienyrittäjämyönteiselle puolueelle. Vasemmisto-oppositio ei tällaista kykene luomaan vaikka yrittäisi ja KD on edelleenkin syvästi uskovaisten mummojen puolue, vaikka Sari Essayah onkin selkeästi halukas ottamaan kannattajakunnaksi muitakin.
Loppuun on todettava, että valitettavasti se sama kylki kuin kokoomuksella jää auki niin perussuomalaisilta kuin keskustaltakin, vaikka jälkimmäiselle Juha Sipilä näyttäytyi niin sateen- kuin päivänpaisteenkin tekijänä ja kulmabaareissa kautta maan Timo Soini ministerinä sekä perussuomalaiset hallituksessa piti olla jotain mikä muuttaa kerralla aivan kaiken.
Eduskuntavaaleihin mennessä hallituksen toimet alkavat näkyä, eikä nykyinen hallitus ole ollut vallassa vuottakaan. Kunnallisvaalit huhtikuussa 2018 ovat sen seuraava todellinen kannatusmittaus. Mikäli tulokset linjailevat nykyisiä gallupeja, puoluesihteerien vaihtoviikot saattavat olla koko hallituksessa käsillä, eikä mahdoton ajatus ole ajaa eduskuntavaaleihin 2019 täysin uusilla kasvoilla puheenjohtajia myöten.