YLE kertoi siitä miten turvapaikanhakijoista monet ovat kääntyneet kristinuskoon. Tuntemani kristilliset avustushenkilöt kertovat että maahanmuuttajien kokemusten mukaan vain kristilliset toimijat ovat heille rakkaudellisia ja reiluja. Tämä varmasti onkin sitä kristillistä hyvää hedelmää jota on syytä kannattaa. Uskonnon vaihtaminen on maassamme laillista. Ja uskonnonvapauden mukaan kristinuskosta saa myös kertoa niille jotka haluavat sellaisia asioita kuunnella. ; Jostain syystä tämä kääntyily ei ole muuttanut maahanmuuttokeskustelun sävyä. Vaikka virallisesti kyse ei olekaan rasismista vaan terveestä islamkriittisyydestä. Havaitsen tässä pientä ironisuutta. (Pientä, koska usealle kyse taitaa kuitenkin olla enemmänkin taloudesta.)
Toki osa kristityistäkin on tässä yhteydessä näyttänyt ironisilta.
"Kotimaa24" kertoi 07.01.2016 otsikolla"Päivi Räsänen: Suomessa oikeus vaihtaa uskontoa". Hän korosti uskonnonvapautta. "Kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd.) mielestä turvapaikanhakijoita on informoitava uskonnonvapaudesta ja siitä, että Suomessa voi vaihtaa uskontoa. Räsänen on jättänyt tänään hallitukselle kirjallisen kysymyksen uskonnonvapauden turvaamisesta vastaanottotoiminnassa. Räsäsen mukaan vastaanottokeskuksilla on tärkeä ensivaiheen tehtävä kertoa turvapaikanhakijoille suomalaisen yhteiskunnan pelisäännöistä, joihin kuuluu myös uskonnonvapauden periaate." Tässä korostui että "Suomessa perustuslaki turvaa uskonnonvapauden. Uskosta saa puhua ja sitä saa julkisesti harjoittaa. Uskonnosta saa myös luopua ja uskonnon vaihtaminen tai uskoon tuleminen on kaikille sallittua. Mikään uskontokunta ei voi oman jäsenistönsä uskonnonvapautta rajoittaa" Ja että tämä tarkoittaa erityisesti sitä että "Myös seurakunnilla ja kristityillä on täysi oikeus pitää esillä kristinuskon sanomaa maahanmuuttajien keskuudessa". Tämä on melko ironinen lausunto ministeriltä joka julkisesti ("Ylioppilaslehti 14/2010" : "Konservatiivien kuningatar") esitti aiemmin että maahan tulijat pitäisi seuloa kristillisen vakaumuksen mukaan. Räsänen oikeutti asiaa integroitumisella. (Joka on jokseenkin ironista kun muistetaan että uskonnollinen fundamentalisti itse asiassa tuottaa yleensä aika paljon skismoja lähipiirissään.)
Onkin melko selvää että uskonnonvapaus on tässä jotain johon vedotaan tietyissä tilanteissa. Ja se ei ole samanlainen oikeus toisaalla. Olenkin tottunut siihen että uskonnonvapaus tuntuu ajavan usein lähinnä kristittyjen valtaa ja oikeuksia ; Tämä on erityisen räikeää silloin kun kristitty puhuu YK:n luvasta kertoa uskonnostaan silloin kun haluaa käännyttää. Mutta vetoaa kohteliaisuuteen ja tabuasioihin jos joku haluaa esittää hänestä kerettiläisiä näkemyksiä. Eli mielipiteensä saa sanoa ääneen vain jos se on tietty ja muuten se on epäkohteliasta ja asiatonta.
Ei vain uskonnot
Otin uskonnon kuitenkin vain esimerkkinä. Sillä tässä on takana jotain joka leimaa nykyaikaa. Aikaa jolloin joku keksi että tarvitaan uusiosana "arvokeskustelu". (Ilmiö on toki vanhempi kuin nimi. Ja nimikin on jo aika vanha.) Tämän hetken arvokeskustelua leimaa se, että siinä vedotaan usein erilaisiin oikeuksiin ja oikeutuksiin. Ja tässä kohden ei olla kovin konsistentteja. Ei massojen eikä yksilöiden välillä. Sillä oikeastaan niiden takana ei ole mikään yhtenäinen käsitys siitä mitä oikeudet ovat. Kysymys on enemmän puoltenvalinnasta, identiteetistä ja voittamisesta. (Voittaminen on kyllä miellyttävää, kyllä minä sen ymmärrän.)
Tilanne on siitä mielenkiintoinen että olen tottunut siihen että silloin kun puhutaan oikeudenmukaisuudesta, on arvokeskustelutasolla ja yhteiskuntakeskustelun tasolla syynä jokseenkin usein - ja kenties jopa valitettavan vahvasti - se että halutaan tehdä jotain toimenpiteitä. Ja nämä toimenpiteet ovat "sellaisella pragmaattisella tasolla" sellaisia joille saadaan oikeutus vetoamalla johonkin joka ikään kuin on jaettua ja yhteistä. Eli jos jotkut eivät kannata proseduuria A, heidät saadaan puolelle sillä että heidän kanssaan ollaan yhtä mieltä siitä että jokin muu asia on molemmista oikeudenmukaista.
Toisaalta se mikä on "oikein" vaihtuu hyvinkin helposti hyvin toisenlaiseksi heti kun aihe tai näkökulma muuttuu. Tämä näkyy melkoisen vahvasti uskonnossa jossa on mahdollista että sama henkilö vaatii että uskonnonvapaus tarkoittaa sitä että ei ole rajoituksia uskonnon esittämiselle ja että ihmiset saavat valita myös tämän uskonnon. Ja toisaalta hän on rajoittamassa, usein loukkaavuuteen vedoten, jonkun muun uskonnollisia näkemyksiä.
Voikin olla hupaisaa ajatella, että yksi keino muuttaa tätä "Oikeutta" koskevaa ongelmaa onkin se, että sotkee "oikeutta" vielä lisää. (Ottamalla käyttöön lisää siihen liittyviä käsitteitä.) Jos ajatellaan oikeutta, se voi olla "eettinen konsepti" joka viittaa hyvyyteen. Toisaalta se voi olla "juridinen konsepti" joka viittaa laillisuuteen. (Tänä aikana kun tiukasti juristien ja muiden byrokraattien myllyssä olevat VOKilaiset ovat "laittomia maahanmuuttajia" kaikki on tietenkin mahdollista...)
Oikeus, lakioikeus.
Tämä näkökulmanvaihdos voi olla sinänsä tarpeen että Wesey Hohfeld tuskastui siihen että juristit käyttivät usein sanaa "oikeus". Ja tässä tilanteessa he käyttivät sitä hyvinkin keskenään ristiriitaisilla tavoilla. Ja tätä kautta syntyi puhetta jonka sisällä saattoi olla hämmentävän ristiriitaisia ajatuksia. Kun "oikeutta" käytettiin hyvin eri tavoilla syntyi tapa jolla käsitteen sisältöä vaihdettiin aina tilanteen mukaan. Hän ei hakenut etiikkaa vaan konsistenttiutta. Lopputuloksena syntyi melkoisen vaikutusvaltainen jäsentelypohja sille miten oikeuksia tulee lähestyä. "Fundamental Legal Conceptions, As Applied in Judicial Reasoning and Other Legal Essays."
Hohfeld jakoi oikeudelliset suhteet kahdeksaan käsitteeseen. Nämä olivat vaade (right/claim), vapaus (liberty/privilege), valta (power), koskemattomuus (immunity), velvollisuus (duty), ei-oikeus (no-right), sidonnaisuus (liability) ja kyvyttömyys (disability). Lisäksi käsitteet eivät olleet miten tahansa missä tahansa vaan niillä oli liitoksia ja rajoitteita. Niillä oli vastineet (jural correlates) ja vastakohdat (jural opposites).
Tämä tarkoitti yksinkertaistetusti sitä, että jos jollakulla on vaade johonkin, jollakulla on tähän liittyvä velvollisuus. (Jos jollakulla on vaikka oikeus omistaa, ei toisella voi olla vaadetta ottaa tätä samaa asiaa omakseen.) Toisaalta jos jollakulla on etuoikeuttava vapaus johonkin, se tarkoittaa että kenelläkään ei voi olla vaadetta siihen. (Jos jollakulla on lupa fyysiseen koskemattomuuteen niin kukaan ei voi vaatia siitä luopumista.)
Soveltaminen
Kun puhutaan vaikka uskonnonvapaudesta tai sananvapaudesta, ihmiset mielellään sotkevat sitä mihin heillä milloinkin on oikeus ja minkä vuoksi. Ihminen voi ajatella että sananvapaus tarkoittaa että hänellä on vapaus puhua vapaasti uskonkäsityksistä. Mutta samalla hän voi ajatella että hän saa vaatia joltakulta hiljaisuutta silloin kun hänen vapaasti puhumisensa loukkaa tämän saman ihmisen uskonkäsitystä. Toisaalta uskonnonvapaus voidaan jopa nähdä jonain joka tarkoittaisi sitä että toisilla olisi velvollisuus kuunnella tai jopa levittää tätä asiaa riippumatta siitä loukkaavatko nämä. Ja toisaalta vaatimusta olla loukkaamatta uskontoon liittyviä herkkiä tuntemuksia. Uskonnonvapaus voidaankin nähdä saman henkilön suussa hyvin erilaisena aina sen mukaan mikä on hänelle itselleen edullista.
Itse esimerkiksi näen että uskonnonvapaus tarkoittaa ennen kaikkea vapautta valita uskontonsa ja puhua siitä vapaasti. Tämä tarkoittaa sitä että vakaumuksiin ei ole vaadetta. Eli ihmisen ei ole pakko tukea mitään uskontoa tai liittyä tai suosia sitä vaikka siksi että se on maan tapa. Tämä vapaus tarkoittaa käytännössä suoraan sitä että uskontoon ei voi liittyä velvollisuuksia. Koska uskonnonvapaus on erityisvapaus, rajoituksettomuutta. Ja siksi ei voi samalla vaatia uskonnonvapautta uskonnollisten näkemyksien kautta ilman että korostaa että uskonnoissa ei näissä kohden saa olla tabuja, aiheita joista ei ole soveliasta puhua.
Sama toki koskee muitakin asioita kuin sananvapautta. Samaa voidaan soveltaa ties mihin oikeuksiin. Tämä luo varmasti jonkinlaisen yhtenäistävän keskutelukentän jossa mitä tahansa ristiriitaisuuksia ei voi sanoa. ; Uskonnonvapaus on vain niin yleinen aihe että luultavasti kaikille on tullut tutuksi se, miten uskonnonvapaus tarkoittaa käytännössä sitä että "tehdään niinkuin minä tykkään". Eli uskonnosta kertominen on hyvää silloin kun uskovainen kertoo omia näkemyksiään. Mutta uskonnollisia mielipiteitä tulee kunnioittaa hiljaisuudella silloin kun eriuskoiset yrittävät sanoa jotain joka loukkaa näitä samoja uskovaisia. Taustalla on juuri se että "oikeudet" ja "vapaudet" voidaan määritellä useilla hieman erilaisilla tavoilla. Ja vaihtamalla lennosta asiasta toiseen jokin niistä on aina sellainen että sillä voi puolustaa sitä omaa näkemystä ja asennetta.
Toki tätä kautta voidaan huomata että Päivi Räsänen on lausunnoissaan lähinnä asenteellinen. Hän ei tuota suoranaisia ristiriitoja sanomisiinsa. Toki tästä huolimatta sivustakatsoja voi huomata että hänen suhtautumisensa maahan tuotaviin ihmisiin ja heidän vakaumuksiinsa on melko ... no, tietynlainen. Hän ei kuitenkaan kannata suoranaisia käsitteellisiä sekaannuksia. Tässä mielessä Räsänen onkin kenties sisäisesti ehyempi kuin voisi luulla. Ja parempi verrattuna moneen aatetoveriinsa.
Toki tällä on omituisia seurauksia.
Olen itse niitä ihmisiä joille oikeudenmukaisuus on hyvin epämääräinen ja kontekstisidonnainen asia. Jossa moni muuttuja voi vaikuttaa kerralla. Onkin tavallaan kysyttävä että onko oikeudenmukaisuus itse asiassa lähinnä tuntemus joka elää tilanteessa. Itse olen huomannut että asioista enemmän neuvotellaan tilannekohtaisesti kuin sovelletaan jotain abstraktia Kantilaista moraalilakia kategorinen imperatiivi edellä.
Näkisin kuitenkin että tämän hetken arvokeskustelu vaatisi jonkinlaista siivoamista ; Yleinen nollasummapelittömyys ja se, että sanoja käytetään ennen kaikkea niiden konnotaatioissa olevien positiivisten ja negatiivisten vaikutelmien vuoksi kuin siksi että niillä olisi jokin tietty sisältöä saa käytännössä kaiken poliittisen puheen näyttämään melkoisen tyhmältä. Etenkin kun aiheena ovat vapaudet ja oikeudet - sekä se kuka on milloinkin edutamassa "laittomuutta". Ne ovat liian tärkeitä jäädäkseen pelkiksi pelikeinoiksi.
Ja uskonkin että selventämistä tarvitaankin siitä huolimatta vaikka ei pitäisikään moraalia jonain algoritmina. Ihan sen vuoksi että vaikka oikeudenmukaisuus olisi kontekstisidonnaistakin niin se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita ihan samaa kuin se, että oikeudenmukaisuus on sitä mitä vahvin, manipulointikykyisin, sulavasanaisin ... saa kehiteltyä jossain raivoisissa somekeskusteluissa.
0