Suomeen tulleilla ei useiden uutisten perusteella näytä olevan juuri minkäänlaista tietoa Suomesta. Vähistä tiedoista iso osa on huhuja, joista niistäkin osa salakuljettajien propagandaa. Vähemmistö pakenee oikeasti sotaa ja vainoa. Heidän tietämättömyytensä ei yllätä, mutta muiden kyllä.
Niillä monilla muilla turvapaikanhakijoilla usein on älypuhelimet, kuten maailmassa nykyään yleisesti jo on. Puhelimien Instagrameilla, Facebookeilla ja muilla tulijat kertovat elämästään. Yhtä kuitenkin näyttää puuttuvan.
Monella ei näytä olleen uteliaisuutta ja itsesuojeluvaistoa, jonka voimin olisi hakenut puhelimellaan netistä faktaa siitä, mihin maahan sitä onkaan menossa. Niinpä pakkaset järkyttävät, vaikka Suomen kylmyys on rasitteeksi ja liioitelluun asti kuuluisaa maailmalla. Myöskään naisten tasaveroinen asema miesten rinnalla ei näytä olleen tuttu. Puhumattakaan koskemattomuudesta.
Sen sijaan monet tulijat "tietävät", että Suomessa kaikki saavat tukia 1500 euroa kuussa ja että täällä on kauniita vaaleita naisia. Vain jälkimmäinen pitää varmuudella paikkansa.
Jokaisen siirtolaisen kannattaisi ensin selvittää, mikä maa Suomi on ennen kuin irtisanoutua työstä sekä myydä auto ja asunto ja lähteä salakuljettajien matkaan. Silloin selviäisi, että Suomessa ei saisi omaa asuntoa, koska välttämättä ei töitäkään ja autokin on vieläpä kalliimpi.
Minun silmääni näyttää siltä, että tällaisten tulijoiden suhde tietoon ei ole hallussa olevan teknologian tasolla. Luotettavaa tietoa on käden saatavilla, mutta sitä ei hankita. Sen sijaan luotetaan muutamiin harvoinhin tiedon ja luulon sirpaleisiin. Koko elämä ollaan valmiita oudon sinisilmäisesti ja sumeilematta laskemaan sellaisen varaan. Suhtautuminen huhuihin ja tietoon on paimentolaisyhteiskunnan tasolla. Se asenne vaihtelee tietysti suomalaistenkin välillä, mutta luulojen varassa elämisessä näyttää olevan isokin ero. Se ei anna hyvää ennustetta selviytyä nimenomaan tietoyhteiskunnassa.
Naisten väheksyminen on sekin vakava ongelma. Tarttumatta enempää Kölnin, Helsingin ja muiden kaupunkien uudenvuoden juhliin, on suuren enemmistön röyhkeys auttajia kohtaan suorastaan hämmennyttävää: kuvittelisi, että turvaan pääsy olisi jo hieno lahja, mutta tulijoiden kerrotaan vaativan kaikkea mahdollista, mitä edes monilla kantaväestöstä ei ole. Kiitollisuus on tällöin selvästikin vasta puhkeamatta. Auttavia naisia ei myöskään kuunnella ja kunnioiteta.
Tällaiset kuvaillut tulijat ovat pakolaisten irvikuvia. He ovat saaneet myös todellisten pakolaisten maineen kyseenalaiseksi (kuinkapa erotat kiitollisen kiittämättömästä). Auttamisen halu rapisee länsimaissa.
Kuinka tulija voi muuten olla niin röyhkeä? Yksi selitys saattaa olla se, mistä jotkut Suomen somalit joskus ovat kertoneet. Tulijan kotiseudulla saattaa näet olla vallalla kulttuuri, jossa kunnioituksen saa osoittamalla valtansa. Nöyrä auttaminen on täysin päinvastoin. Niinpä kiittämätön autettu saattaa tulkita auttamisen alemmuudeksi. Hän yrittää käyttää tilannetta hyväkseen, kuten aina "toisheimoisten" kanssa, ja tinkaa ylemmyyttään osoittaen itselleen niin paljon kuin voi. Kun se ei työntekijää rajoittavien sääntöjen takia onnistukaan, tulee maahanmuuttaja itse nöyryytetyksi ja loukkaantuu. Niinpä hän suuttuu. Jopa raivoon voi yllyttää se, että valtakamppailun voittikin a) valkoinen b) "porton asuun" pukeutunut c) nainen.
Patriarkaalisista yhteiskunnista tulevilla heikon yleissivistyksen omaavista ei tule Suomessa tyytyväisiä asukkaita. Työttömiä kylläkin. Kulttuurien konfliktit tulevaisuudessakin ovat varmoja, kun "arvokoodistot" törmäävät.