Evakot Lahdessa
Oli yhdestoista hetki, että Lahden Kaupunginteatteriin saatiin Eeva Kilven muisteluromaaneihin perustuva, Aila Lavasteen näytelmäksi kirjoittama Evakkotytön tarina.
Vielä saattaa katsomoon eksyä joku alkuperäinenkin evakko. Ainakin monta heidän jälkeläistään istui ensi-illassa nauramassa ja itkemässä ”muistatsie”-meininingillä. Eli kuten ennen vanhaan teatteriarvioinneissa todettiin: ”suosionosoitukset olivat suuret ja kukkasato runsas”. Hatunnosto Lahden kaupunginteatterille!
Siihen ne hatunnostot sitten jäävätkin. Neljän muistelukirjan sovitus yhdeksi, alle kolmetuntiseksi näytelmäksi on ylitsepääsemätön urakka. Niinpä näyttämöllä nähdään tableau-kohtaus toisensa jälkeen, kiskot kirskuvat, näyttelijät koikkelehtivat ja meno on paikoin ylihektistä niin, että loppuhuipennus, Kannaksen suurhyökkäys, tuntuu pikkupoikien nallipyssyleikeiltä. Väkeä riittää lavan täydeltä, ja ainahan varsinkin lapsiesiintyjät hellyttävät. Jotenkin päälle liimatulta tuntui, että 11-vuotiasta Eevaa esitti ensin amatööri jonka takkiin hyppäsi pian loistava Raisa Vattulainen, etevän runotytön oiva tulkki.
Eeva Kilpi, s 1928, oli hiitolalainen vauraan perheen tytär, joka lähti Helsinkiin opiskelemaan, ja jolle Lahti tietysti oli pelkkä väliasema radan varressa. Mutta miksi ei viimein tehtäisi lahtelaista evakkonäytelmää – kasvoihan kaupungin väkiluku kolmanneksella evakkojen asetuttua ja annettua myös piristysruiskeen kulttuuri- ja liike-elämälle. Ilman evakkoja ei olisi Lahden Musiikkioppilaitosta (Viipurin Musiikkiopisto), Lahden (Viipurin) Reipasta, Kannaksen (Terijoen) kaksoisyhteislyseota, Starckjohannia, Neloa (nyk., Sokle), Koiviston Autoa, Torkkelin Paperia tai Karjalan Kukkaa…
Evakkotytön tarina on otettu hyvin vastaan Lahdessa ja suuren näyttämön esityksiä ja pitänyt lisätä. Nyt on muisteltava, kun on niitä, jotka muistavat.
