Kirjoitussarjani ensimmäisessä osassa esitin, että sote-ratkaisun toteuttaminen maakuntamallilla on vasta hyvä alku. Hallintomuutoksen jatkeena on rohkeasti mietittävä, mitkä muutkin nykyään kuntatasolla hoidettavat palvelut on järkevämpää ja oikeudenmukaisempaa järjestää maakuntatasolla.
Suositan lukemaan avauksen ensin, koska alla oleva pohjustuu siihen. Huomautuksena myös, että olen hyvin tietoinen nykyisessä perustuslaissa määritellyistä kuntien tehtävistä ja oikeuksista – mutta niiden ei kannata antaa estää mahdollisuutta ajatella rakenteita uusiksi.
1 Miksi nykykuntia ei enää tarvita
Maalaisjärkinen kysymys: jos valtaosa kuntien toiminnoista siirretään ylemmälle maakuntatasolle, ovatko nykyiset kunnat oikean kokoisia hoitamaan niille jääviä tehtäviä?
Eivät tietenkään ole. Muutosten jälkeen nykykunnat ovat liiansuuria niihin! Johtopäätös on helppo. On aika kääntää muutosrattaita toiseenkin järkevään suuntaan:
Perutaan kuntien tähänastiset pakkoliitokset. Siis puretaan nykyiset kunnat, aina kun tarpeelliseksi katsotaan.
Tehokkaan maakuntahallinnon alapuolelle syntyy uusi mahdollisuus luoda lähialueiden asukkaiden tarpeiden kokoisia kuntia, kaupunginosia, lähiöitä ja kyliä – kaikkiin niihin tehtäviin, jotka sopivat pienille hallintoyksiköille.
Nykyisen kokoisissa kunnissa valtuutetut ja valtuuttajat kadottavat helposti yhteyden toisiinsa. Ei ole enää yhteisöllisyyttä, sen tuomia mahdollisuuksia ja arkista painetta. Pienemmässä yksikössä päättäjät voisivat taas kohdata yhteisönsä kasvokkain, toisensa tuntien.
2 Uusien pienkuntien muotoutuminen
Mikä olisi uusien pienkuntien rooli? Ensinnäkin olla asukkaiden silmät, korvat, sydän ja suu maakuntahallinnon ja sen paikallisten viranhaltijoiden suuntaan.
Toiseksi valta ja vastuu oman alueen päätöksenteosta. Arkisia asioita on tyhmää viedä päätettäväksi maakuntatasolle, vaan ne voidaan palauttaa lähidemokratiaksi. Laajennettu lähiö- ja kylätoiminta, yhteisöllisyys, osia vapaa-ajasta ja ympäristöstä…
Minkä kokoisia pienkuntia? Tätä ei kai voi ratkaista kuin haastavimmalla mahdollisella tavalla, eli demokraattisesti. Kansalaisilla on oltava oikeus päättää, mikä on heidän yhteisönsä luontevin ”peruskoko”.
Sen lisäksi heidän on voitava päättää, missä määrin heidän pienkuntansa tekee yhteistyötä naapureidensa kanssa.
Sillä kyllä, nykyisilläkin kunnilla on oma, perusteltu muotonsa. Siirtymäaikana nykykunta muodostaisikin peruskehikon, jonka sisällä kuntarakennetta purettaisiin haluttuihin osiin. Samalla se ylläpitäisi niitä yhteisiä asioita, jotka pienkunnat haluavat säilyttää jatkossakin.
3 Uusien pienkuntien hallinto
Pienemmät kunnat mahdollistavat suoremman elävän yhteyden valtuutettujen eli edustajien ja valtuuttajien eli kansalaisten kesken.
Ylivoimaisen tärkeää on hyödyntää digitalisaation tuomat mahdollisuudet. Tuotettakoon yhteinen tekninen alusta kaikkien pienkuntien käyttöön. Sillä hoidetaan sisäinen kaksisuuntainen monimediallinen viestintä, aloitteet, live-keskustelut, kansanäänestykset ja mitä tarpeelliseksi keksitäänkin. Demokratiavajetta digiosaamisen suhteen tuskin syntyy, sillä muutosten toteutuessa käyttäjät lienevät jo diginatiiveja.
Vastuullinen ja virallinen päätöksenteko on silti tarpeen. Tuskin siis kannattaa luopua edustuksellisesta demokratiasta. Pienkunnilla voisi olla 6–12 vaaleilla valittavaa edustajaa eli valtuutettua, jotka kokoontuisivat tarvittaessa, vaikkapa kodeissa tai kahviloissa.
Toimeenpanosta, valvonnasta ym. vastaisivat maakuntahallintoon työsuhteessa olevat paikalliset viranhaltijat. Pienkunnilla ei siis olisi omia palkollisia.
4 Uusien pienkuntien rahoitus
Oma lähtökohtani on, ettei uudessa mallissa käytettäisi nykyistä enempää verovaroja. Suurin osa säästöistä tullee maakuntatasolle siirrettyjen toimintojen tehostamisesta ja digitalisaatiosta. En myöskään antaisi pienkunnille valtuuksia ottaa ulkopuolista lainaa.
Keskimääräinen kunnallisveroprosentti oli Suomessa vuonna 2015 noin 20 veroäyrin luokkaa. Edellisessä kirjoituksessani arvoin Image may be NSFW.
Clik here to view.
vahvasti keskitetyn maakuntahallinnon osuudeksi 15 veroäyriä.
Pienkunnalle arvon perusrahoitukseksi 1 veroäyrin.
Mutta lisään kannustimen: jos pienkuntalaiset keräävät itse vapaaehtoisin keinoin lisää veroa/tuloa, maakunta kerää ja maksaa päälle yhtä paljon, aina yhteen veroäyriin asti.
Eli jos pienkunta onnistuisi keräämään toisen veroäyrin, kokonaisveroasteeksi muodostuisi 18 %. Tästä 15 prosenttiyksikköä maakuntaverona, 1 % pienkuntaverona, 1 % vapaaehtoisina maksuina ja 1 % maakunnan keräämänä ”kannustinverona”. Käytännössä maakunnan ja pienkunnan veroäyriosuudet riippuisivat tietenkin keskittämisen ja hajauttamisen tasapainosta.
5 Mihin pienkunnan rahoituksen voisi käyttää?
Kohdassa 2 käsittelin tavanomaisia kohteita, joihin pienkunta voisi käyttää budjettiaan: laajennettu lähiö- ja kylätoiminta, yhteisöllisyys, osia vapaa-ajasta ja ympäristöstä. Mutta ennen kaikkea esitetty malli mahdollistaisi omien varojen keskittämisen tunnettuihin kipukohtiin, esimerkiksi kyläkoulun, terveydenhoidon, tien tms. ylläpitoon.
Maakuntahallinnolta saadaan varmasti puolueeton laskelma, josta selviää asiallisen oppilaspaikan tai terveydenhoitotapahtuman hinta. Sen jälkeen pienkunnalla olisi mahdollisuus päättää, haluaako se yhteisönä maksaa puuttuvan osan.
Niin, demokraattinen päättäminen on aina yhtä haasteellista… Jokaisen mielestä alakoulu ja terveysasema saisi olla naapurissa; muuten ne ovat jo kaukana…
Olen yllä ehdottanut uutta pienkuntamallia, jossa on enemmän lähidemokratiaa. Sen rahoituspohjana olisi 1–3 veroäyriä, eli 5–15 prosenttia keskimääräisestä 20 veroäyrin kuntabudjetista. Äyrimäärät voivat tietenkin muuttua riippuen maakunnan ja (pien)kunnan tehtäväjaosta.
Esittämäni ajatukset ovat reaktiivisia maakuntamallin toteutumiselle – mikäli väliportaan hallinto toteutettaisiinkin viidellä läänillä, olisi kenties järkevämpää yhdistää osa nykyisistä kunnista ja laajentaa niiden tehtäviä. Lähidemokratiaa voisi silti jalkauttaa esitellyllä tavalla.
Kiinnostaako keskustella asiasta? Tervetuloa mukaan kommenttiosiossa!
Kirjoitussarja päättyy osaan Lopetetaan kunnat 3/3: Ehdotuksia uusista vaali- ja veromalleista