Tänään muun muassa Yle ja MTV uutisoivat Yhdysvaltain presidentinvaalien republikaaniehdokkaiden esivaaliväittelystä, jossa muun muassa puolusteltiin kidutusta kuulustelukeinona, pidettiin Guantanamon vankilaa tärkeänä USA:lle ja nostettiin esille näkyvästi ikäerot ja suhteessa nuorten ehdokkaiden (Marco Rubio) osaamattomuus toimia USA:n presidenttinä. Kaikki kannatuksensa suhteen varteenotettavat Republikaanisen puolueen presidentinvaalien esivaaliehdokkaat ovat valitettavasti äärioikeistolaisia, militantteja ja hyvin kapeakatseisia ja siksi minulla ei, valitettavasti, ole mitään mieltä kannattaa ketään heistä vaaleissa.
Kannatusmittausten kärjessä paistatella saanut miljardööri, kiinteistömoguli Donald Trump on musta hevonen presidenttikisassa, kuka on pärjännyt yllättävän hyvin – hänen ajatusmaailmansa puree sisäänpäin kääntyneeseen osaan jenkeistä, joille kuva omasta maastaan on ruusuisempi kuin todellisuus. Ted Cruz "kuuluu teekutsu-liikkeen älymystösiipeen" – hän poliittinen arvomaailmansa perustuu hyvin suurelta osin Raamattuun. Marco Rubio on puolueensa eliitin suosiossa ja on muun muassa sanonut haluavansa mattopommittaa Lähi-idän kaupunkeja ja jos se ei riitä, katsotaan saadaanko aavikon hiekka hohkaamaan, eli käyttäen ydinaseita.
Ei voi muuta, kuin ihmetellä, että voisiko joku näistä toimia maailman ainoan supervallan presidenttinä – voisi! Valitettavasti, mutta voisi kyllä. Tällainen puhe on varallista ja on täysin relevanttia todeta Trumpin olevan Isiksen paras rekrytoija. Hän mielellään syyttää muslimeja ja muita vähemmistöjä Yhdysvaltain ongelmista – toki populistisen äänienkalastelun toivossa – mutta hän on todellisuudessa itse sitä, mistä muita syyttää. Suomessa on viimepäivinä puhuttu paljon tolkun ihmisistä ja hyvällä omatunnolla voi todeta, että tämä kolmikko ei edusta näitä tolkun ihmisiä suomalaisesta vinkkelistä.
Yhdysvaltojen politiikka on siinä suhteessa erikoista verrattuna Suomeen, että Suomessa liberalistit haluavat valtiollista toimintaa kilpailutettavan kun taas USA:ssa kaiken pitäisi olla hankittavissa vain omalla varallisuudellaan – liberalisteja kummatkin. Suomessa vasemmistolaiset haluavat vahvistaa valtion roolia ja asettaa rikkaiden veroprosentin tähtitieteelliseksi kun taas USA:ssa vasemmistolaiset haluavat progressiivista verotusta – vasemmistolaisia kummatkin. Oman tulkintani mukaan USA:n vasemmistolaiset ovat siis Suomen keskustalaisia ja USA:n oikeistolaiset Suomen äärioikeistolaisia.
Aikaisemman pitkän pohdiskelun tuloksena voin sanoa, että kannatan Yhdysvaltain presidentiksi Hillary Clintonia! Clinton omaa vahvan kokemuksen globaalista ulkopolitiikasta ja hän ymmärtää sen, että USA ei istu kullatulla istuimella muiden kumarreltavana kaikkien muiden maiden keskellä. Hänen omista poliittisista linjavedoistaan voi olla montaa mieltä, mutta hänen ulkopoliittista osaamistaan ja asiaosaamistaan on vaikeaa kyseenalaistaa. Vaikka Clinton edustaa Demokraatteja, hän kuuluu (suomalaisella) poliittisella kartalla enneminkin keskusta-oikeistoon kuin vasemmistoon, toisin kuin sosialisti Sanders.
Republikaanisella puolueella on aikaisempina vuosikymmeninä ollut asianosaavia ja maailmaa ymmärtäviä poliitikkoja kuten entinen presidentti Gerald Ford ja hänen varapresidenttinsä Nelson A. Rockefeller. Kummatkin olivat ajattelevia ja moraalisia henkilöitä ja heidänkaltaistaan Republikaanista puoluetta tukisin enemmän kuin mielelläni. Kuitenkin äärioikeisto ja Tea Party –liike ovat nostaneet päätään puolueen sisällä ja se näkyy, suurissa määrin! Tämä liikehdintä on populistisella puheenparrellaan ja katteettomilla lupauksillaan saanut nostettua itsensä salonkikelpoiseksi ryhmittymäksi Yhdysvaltain politiikassa.
Jenkit, varsinkin Yhdysvaltain keskisissä osavaltioissa, suhtautuvat maailmanpolitiikkaan USA:n ylemmyyden kautta ja tällainen ajattelu on liian monta kertaa johtanut tappioihin, siviilikuolemiin ja taloudellisiin ongelmiin. Yhdysvaltojen on aika unohtaa populistinen maailmanherruuden havittelu. Globaalissa maailmassa tarvitaan yhteistyöjärjestöjä, kuten EU:ta ja YK:ta, sekä demokratiaa, vapautta, ymmärrystä ja hyväntahtoisuutta – nämä asiat jäävät kauas taakse, jos joku Republikaanien kärkikolmikosta valitaan USA:n presidentiksi.