Minulla on salainen pahe. Katson joskus TV7 -kanavaa. Teen sitä osittain siksi, että se antaa minulle heikoille ja halpamaisille ihmisille tyypillistä paremmuudentunnetta. Toisaalta teen tämän myös sen vuoksi että tämä paremmuudentunne perustuisi edes asiaan tutustumiseen eikä siihen että näin vain päätetään suoraan.
Sillä maassamme on erikoinen uskonnollinen eetos. Sellainen joka ei arvosta fundamentalistia sellaisella hyvin tietynlaisella tavalla. Itse asiassa fundamentalismi on monesti terminä sen verran pahassa huudossa että moni fundamentalistikin kutsuu itseään mieluummin evankeeliseksi kristityksi. Termi on toki siitä kiinnostava että evankeelinen kristillisyys tai evankelikalismi syntyi alun perin vastareaktiona fundamentalismille. Se nojasi henkilökohtaiseen uskoon dogmientuijottelun sijaan. Ajan mittaan liike on kuitenkin muuttunut ja se on nykyään hyvin lähellä ellei peräti erottamaton fundamentalismin kanssa. Tämä kuitenkin jossain määrin kertoo siitä miten fundamentalismi -sanassa on sen tyylinen negatiivinen sävy että moni haluaa siitä eroon. Ymmärrettävästi.
Kuitenkin on syytä muistaa että vahva usko ei tee fundamentalistiksi. Ja toisaalta suurin osa fundamentalisteistakaan ei ole väkivaltaisia veikkosia. He ovat usein enemmänkin kiusallisia sellaisella tavalla jolla liian innokas puhelinmyyjä on kiusallinen. Sen lisäksi heidän maailmankuvansa kelpaa hämmästyttävän usein aivan sellaisenaan viihteelle absurdin ja ylemmyydentunteen ystäville.
Siksi ajattelinkin, vähän kuin asian laajentamisen vuoksi, ottaa esiin toisen ärsyttävän tavan olla uskovainen. Tämä ärsyttävä tapa ei ole vaarallinen. Näin ollen minulla ei ole sitä vastaan mitään muuta kuin oma ärsytykseni. Ja tämä blogaus. Tätä asennetta kuvaa melkoisen hyvin xkcd -kuva. Kuva, jossa"Personally, I Find Atheists just as annoying as fundamentalist christians." Johon vastaus on "Well, the important thing is that you've found way to feel superior to both." Tästä asenteesta sainkin itse asiassa näytteitä tällä viikolla. Hänestä minun kaltaiseni TV7 kriittisestikin katsovat ihmiset ovat hölmöjä koska koko kanava on absurdia roskaa. Oli selvää että aiheen hölmöys oli este tutustumiselle. Oli myös selvää että tämä kannustaa jättämään seuraamatta asioita joita itse pitää tyhminä.
Itse elän toista elämää. Seuraan sellaisia julkaisuja kuin "MV -lehti", "Magneettimedia", "Vihreä Lanka", "Voima" ja "Vartiotorni". Niitä kaikkia voidaan pitää yhden näkökulman julkaisuina jotka toteuttavat asioita toki laadullisesti erilaisin keinoin. Niitä kaikkia on joku kuitenkin minulle sanonut absurdiksi ja typeräksi propagandaksi. (Ja usein kyllä ns. Syystä.) Niitä yhdistää myös se, että olen usein niiden kanssa itse vahvastikin erimielinen. Olen kuitenkin oppinut että vain sitä mitä mittaat voit kehittää. Ja kritiikin minimivaatimus on kritiikin kohteen ymmärtäminen.
Tätä ihmisryhmää tuntuu korostavan tietty innokkuuskin. Sellainen joka on ironista. Kun vaikka minun TV7 katsomista moittiva tulee paikalle, hänellä saattaa olla tarjollaan C. S. Lewis -sitaatteja. Joiden pohjalta hän esittää, että ateistin pakko reagoida uskontoon on todiste uskon heikkoudesta. Jos heitä itseään imitoisi heitä itseään vastaan voisi päätyä kysymään huuli pyöreänä että "Ihmetyttää vaan tuo kova halu dissata vapaa-ajattelijoita ja ateisteja. Onko oma usko niin hataralla pohjalla, että sitä pitää lujittaa ei-uskovia mollaamalla?" Ilmeisesti. Ja varmasti osittain siksi että ateistin olemassaolo on haaste homo religiosus -ihmiskuvalle jonka mukaan jokainen ihminen on luonnostaan uskovainen. Tämän vuoksi ateismin haaste pitää selitää pois vaikka puhumalla siitä miten ateisti vihaa Jumalaa. Tai miten ateisti oikeasti tietää valehtelevansa itselleen. Jos lähtökohtana on että erimielinen tietää valehtelevansa, ei minulla ole muuta sanottavaa kuin"Syvästi sydämessäni luen ajatuksesi sinua itseäsi paremmin ja tiedän ihan faktana jota ei tarvitse todistaa, että tosiasiassa kukaan ei oikeasti usko Jumalaan, mutta koska ihminen pelkää kuolemaa hän rittää valehtelee työläästi välttääkseen tuskaa. Ja siksi kristitty käännyttää". Mitä tuohon voi sanoa? Ei mitään. Ja jokainen ateisti, agnostikko ja uskonnoton tietänee tunteen.
Kun kristitty halveksii ateisteja ja fundamentalisteja, hän pitää itseään sofistikoituneena.
En tässä viittaa ns. sofistikoituneisiin teologeihin joilla viitataan usein akateemisessa maailmassa ja sen liepeillä pyöriviin hyvin tietynlaisiin apologeetiikkahenkisiin uskonnon ystäviin. Jaan heidät karkeasti kahteen pääryhmään;
1: He ovat kehittäneet aplogetiikkaa jossa ensin oletetaan Jumalan olemassaolo ja sen jälkeen tulkitaan asioita tämän ympärille. Tämä on täynnä ennen kaikkea tuntemuksia ja merkityksiä. He eivät todista Jumalaa vaan ottavat Jumalan otettuna. Oma vakaumus tupataan siis laitata premisseihin.
2: He ovat kehittäneet apologetiikkaa jossa muodostetaan jonkinlainen kehäisyys. Jossa esimerkiksi oma kokemus Jumalasta laitetaan premisseihin. Tämä uskon kokemus taas viittaa uskon kohteeseen, joten vakaumus laitetaan tavallaan toisaalla premisseihin. Ja Jumalan olemassaolo taas todistaa että aistit ja havainnot ja uskonkokemukset ovat tosia koska sellaisen hyvä ja Rakkaudellinen Jumala antaisi.
Sofistikoituneen teologian joka ikinen kysymys, kysymys sielusta, kysymys Jeesuksen jumalisuudesta ja niin edespäin, ovat relevantteja jos ja vain jos Jumala on olemassa. Sofistikoitunut teologia koostuu karkeasti sanoen siitä että mietitään nojatuolissa sitä että montako enkeliä mahtuu tanssimaan neulankärjellä. Kysymys on kiinnostava vasta kun olettaa enkelit. Eli laittaa vakaumuksen premisseihin.
Näiden piirien asenteellisuus on jossain määrin sekin mainitsemisen arvoinen. Maarten Boudry teki taannoin Sokal -tyylisen iskun. "Argumentaation tasolla teksti ei nimenomaan tarkoita juurikaan mitään."The Paradoxes of Darwinian Disorder. Towards an Ontological Reaffirmation of Order and Transcendence" hyväksyttiin koska Boudry tiesi mistä naruista tulisi vetää. Sisällön laadun sijasta oikea mielipide ja oikea asenne ratkaisee. Otan lainauksen joka viittaa sofistikoituun teologiin."I defy you to understand what he’s saying, but of course it appeals to those who, steeped in Sophisticated Theology™, love a lot of big words that say nothing but somehow seem to criticize materialism while affirming the divine. It doesn’t hurt if you diss Dawkins a couple of times, either. This shows once again the appeal of religious gibberish to the educated believer, and demonstrates that conference organizers either don’t read what they publish, or do read it and think that if it’s opaque then it must be profound." Eli pelkällä ympäripyöreydellä jossa levitetään asenteella negatiivisia konnotaatioita ateisteista Richard Dawkins muutaman kerran mainiten riittää joskus. Toki tämä ei kerro koko kuvaa teologiasta. Mutta se kertoo jotain niistä asenneilmapiireistä joilla teologia ansaitsee sofistikoituneisuutensa.
Tässä yhteydessä voi toki olla asiallisempaa viitata vaikka Draperin ja Nicholsin"Diagnosing Bias in Philosophy of Religion". Siinä moititaan että "Work in philosophy of religion exhibits at least four symptoms of poor health: it is too partisan, too polemical, too narrow in its focus, and too often evaluated using criteria that are theological or religious instead of philosophical. Our diagnosis is that, because of the emotional and psychosocial aspects of religion, many philosophers of religion suffer from cognitive biases and group influence."
En kuitenkaan ole niitä ihmisiä joiden mielestä tämänlainen ei kuulu yliopistoon. Sen sijaan ihmettelen kovasti sen merkitystä. Itse asiassa mielestäni se nimenomaan kuuluu yliopistoon. Kun katsoo erilaisia filosofisia ajatusrakenteita, ne ovat selvästi analyyttisiä sellaisella tavalla joka on ollut yliopistolle perinteikästä. Selvästi niille on aivan sopiva lokero siellä. Sen sijaan isken enemmän siihen miten maallikko joka soveltaa asioita on tilanteessa jossa ei tiedosteta että näitä analyyttisiä työkaluja käytetään lähinnä perustelurakenteisiin. Ne selventävät käytettyä kieltä ja varmistavat väitelauseiden sisäisen eheyden. Semanttiset mielettömyydet ja ristiriitaisuudet karsitaan pois. Viisas tiedostaakin sen, että tehdessään työtään puhtaasti hän ei sano maailmasta mitään eikä voi tätä kautta jäsentää maailmankuvia ilman että ottaa mukaan aika voimakkaita maailmankuvallisia oletuksia.
Ja yleensä tämän tiedostamisen ongelma on siellä maallikon päässä.
Valitettavasti minä en tiedä miten kohteliaasti aidot sofistikoituneet teologit hymähtelevät käytävillään ihmisille jotka heistä heittävät tarpeettoman vahvoja tai perusteettomia syytöksiä. Sillä elän maailmassa jossa on näitä minua ärsyttäviä tyyppejä. En voi tässä yhteydessä olla sanomatta että yhteys ei ole satunnainen. ; Usein tämä mainitsemani ärsyttävä kristittyjen luokka nimittäin harjoittaa usein "maallikkokäsiteltyä sofistikoitunutta teologiaa". En tiedä miten syvässä vastuussa ihminen on siitä miten väärin hänet tulkitaan. (Tämä kysymys on nykypolitiikan että omien blogejeni että niiden kommenttikenttien kautta viitannut siihen että tämä on hyvin tärkeä kysymys jonka ratkaisumetodilta ei ainakaan soveltaminen loppuisi.)
Ateistien kritiikin ytimessä on se, että heistä esimerkiksi uusateistien näkemys on yliyksinkertainen "simplistic". Tällä sanalla ei juurikaan ole eksaktia sisältöä joten sitä voi toistaa hyvinkin runsaasti ja helposti. Tarkkailemalla heidän sanomisiaan tästä "simplistisyydestä" voidaan kaivaa esiin muutamia tärkeitä teemoja. Väitän että "sofistikoituneessa teologiassa" onkin kyse näistä. Seuraavat erottavat sofistikoituneet teologit muista teologeista ja uskovaisista:
1: Uusateismi on simplististä siksi että se ei koe teologian opiskelua tärkeänä. Tässä toisin sanoen nähdään että jumaluskon on oltava niin tärkeää että siitä ei voi irtautua vaikka siksi että sitä ei pidä tärkeänä. Jumalan olemassaolemattomuutta ei siis voi lähestyä siten että uskoo fysikaaliseen maailmaan ja laajentaa tästä siihen että ei usko mihinkään paranormaaliin tai yliluonnolliseen tavalla jossa Jumala on enemmän kuriositeetti.
2: Uusateistit eivät angstaa. Sofistikoitunut teologi määrittää että jumalusko on jotenkin ihmiselle lajityypillistä ja siksi oikeasti ateisminsa miettineen ateistin kriteeriattribuutiksi on komennettu se, että he kokevat Jean-Paul Sartren angstikokemuksia. (Usein vielä aika tyypitetyssä muodossa, käsittämättä mitä tämä tarkalleen ottaen Sartrella edes tarkoitti..) Mielellään paljon. Hyvä ateisti on siksi surullinen. Itse suhtaudun näihin viittaamalla Adornoon jonka mielestä monia uskovaisia näyttääkin ärsyttävän eniten ne kerettiläiset jotka ovat onnellisia. Anstin puute määritellään siksi että "ateismikysymystä ei viedä loppuun asti". Ainut mitä ei viedä loppuun asti on metaetiikka kristityn puolella. Ei mietitä mikä ylipäätään on mahdollista ja ei mahdollista tässä yhteydessä. On sitouduttu kristillisiin premisseihin. Jotka ovat tosi järkeviä kunnes tiedostaa että jos väittelee eri maailmankuvallisen kanssa niin on toki itselle vakuuttavaa laittaa oma vakaumus premissiksi. Mutta vastapuoli tuskin hyväksyy tätä taustaoletusta ja näin keskustelu jumittuu käytännössä väistämättä.
3: Määritelmällisyysasiat. Kun ateistikritiikit määrittävät ensin Jumalan jollain tavalla, tämän ei nähdä koskevan kaikkia Jumalia. Sofistikoitunut teologi voikin aina ohittaa tämän rajoitettua jumaluutta koskevan kritiikin sillä että hän vaihtaa aihetta. On olemassa jokin muukin Jumalan määritelmä, jonka sofistikoitunut teologi tuntee koska hän on niin lukenut. Tässä tärkeää ei olekaan se, onko tällekin olemassa kritiikkiä koska senkin kohdalla voidaan siirtyä muualle. Jumalakäsitteitä voidaan viskoa eikä kritiikistä ole väliä koska riittää että edes yksi niistä tarttuu. Ateistin velvollisuus on vastata haasteeseen. Sen lisäksi ateistien velvollisuus olisi tuottaa hyvä ja työstettävä ja kaikenkattava määritelmä Jumalalle - asia jota ei nähdä kristittyjen velvollisuudeksi koska siellä monisärmäisyys on vain kiinnostavaa.
Sofistikoituneen teologian ytimessä onkin ennen kaikkea asenne. Se on sofistikoitunutta koska sofistikoituneet teologit itse niin sanovat. Muut voivat huomata että kyse on enemmän halusta saivarrella ja lukeneisuudesta kuin mistään viisaudesta tai edes hyväsydämisyydestä. Mielestäni tämä ihmisryhmä on asenteellisesti pahempaa
Malliesimerkki.
Itse tunnistan "sofistikoituneita" muutamalla tavalla. Yksi keskeisimmistä on C. S. Lewis -sitaattien käyttö. Usein niihin liittyy jopa ajatusvirheitä. Yksi toistetuin on Lewis -sitaatti joka sanoo "Atheists express their anger against God, although in their wiev He does not exist." Tästä ajatellaan tehdä paradoksia. Ajatus on siitä erikoinen että siinä toki on jotain. Se on tavallaan lähisukuinen sille ajatukselle että suuttuminen vihjaa että asia on herkkä. Eli esimerkiksi jos loukkaantuu läskivitsistä niin se kertoo että paino on arka asia. Toisaalta harva kuitenkaan menisi väittämään kategorisesti että jos pahastuu vaikka siitä että joku syyttää pedofiiliksi niin ei voisi loukkaantua tästä siksi, että ei voi pahastua jostain jota ei ole.
"Probleeman" voikin itse asiassa purkaa monella tavalla.
1: Voidaan esimerkiksi tiedostaa se, että se että ihmisellä on mielessään ajatus mitä Jumala tarkoittaa ei tarkoita että olisi olemassa tämän uskon kohdetta. Voidaan esimerkiksi halveksua Baal -uskonnon oppisisältöä sillä että tiedetään että Baal vaatii ihmisuhrauksia. Sama asenne voi tulla vaikka homoseksuaalien avioliittokysymyksestä. Joskin tietysti lievempänä kuin jos kristityt uhraisivat lapsia koska pahuuksissakin on suuruusasteita.
2: Voidaan nähdä että uskovaiset ihmiset ovat olemassa ja tekevät asioita. Heille voi olla vihainen. Itsekin tunnustan että minulla on tullut vastaan sen verran paljon pahaa hedelmää kansankirkon sisältä että muiden instituutioiden parista että heihin kohdistuva kostonhimo on kenties merkittävimpiä motiiveja elämässäni. Nämä ihmiset ehkä toimivat Herran nimessä, ja Herraa hokien ja uskoen tekevänsä Heidän tahtonsa. Mutta jumalia he eivät ole. Joskus he haavoittavat itseään ajaessaan partaansa ja heistä vuotaa tällöin veri. Sellainen tuskin on merkittäväkään Kristinuskon Kaikkivaltias.
3: Kirkkoinstituutiot ovat olemassa ja niihin liittyy kulttuurisia rakenteita jotka esimerkiksi pakottavat ihmisiä tekemään asioita. Suvivirsi on hyvä esimerkki siitä miten symbolinen pikkuasia voidaan tunkea elämään koska se on "kulttuuria". On turhaa luulla että tässä vihataan Jumalaa. Tässä ollaan pääasiassa omassa jengissä osoittamassa mihin jengiin kuulutaan ja keihin ei. Kirkkoinstituutio josta irtaudutaan on olemassa ja aika omituinen ateisti ei usko kirkkoihin.
Asia muuttuu pahemmaksi kun tiedostaa että kyseessä on kaiken lisäksi misquote. Sofistikoituneet eivät ole omassa sofistikoituneisuudessaan huomanneet kaikessa jakoinnossaan tarkistaa alkuperäislähteestä. (No, kuka sellaista aina jaskaakaan? On joskus kivaa vain jakaa hölmöyksiä ihmisille joita pitää absurdina. Se vahvistaa katsos omaa erinomaisuudentunnetta joka lienee tärkeä jokaiselle sellaiselle ihmiselle joiden on tärkeää korostaa olevansa sofistikoituneita, jotenkin vähemmän banaaleja kuin ne fundamentalistit ja uusateistit. Tabernaakkelissaan varmasti sanovat Herransa kiitokset kun eivät ole kuten se halpa publikaani.)
Asia on helppoa tarkistaa ; Alkuperäinen launaus on pidempi ja selittää että"Even atheists rebel and express, like Hardy and Housman, their rage against God although (or because) He does not, on their view, exist: and other atheists, like Mr. Huxley, are driven by suffering to raise the whole problem of existence and to find some way of coming to terms with it which, if not Christian, is almost infinitely superior to fatuous contentment with a profane life." Lewis ei tuossa viittaavan ateisteihin könttäryhmänä, vaan siihen, että myös ateistien keskuudessa saattaa esiintyä joitakuita sellaisia joiden jumalaan kohdistuvan vihan ilmaisuja ei voi ymmärtää muiksi kuin jumalaan kohdistuviksi ilmaisuiksi. Ja nämä tietysti kohtaavat sen paradoksin täydessä tehossaan. On toki helpompaa ja muodikkaampaa vain leimata koko ihmisryhmä kategorisesti.
Syntyy kivempaa vihollisuutta. Ja kun tätä pitää absurdina sellaisella tasolla johon tutustumisessakaan ei ole järkeä kun ne ovat niin hölmöjä, niin onhan tuollaista asennetta ja siihen liittyneitä uskomuksia tietysti vaikeaa karistaa poiskaan. Kun ei niitä kyseenalaista. Vaan menee omaan klikkiin taputtelemaan vähän selkiä siitä miten sofistikoituneita taas oltiinkaan kun tuomittiin a priori jokainen ateisti valehtelijaksi jonka oikea vakaumus tiedetään tätä itseään paremmin.
Toki näen sofistikoituneen teologian taakse pari aivan positiivistakin asiaa
Ensinnäkin se on yleistynyt sen vuoksi että yhä harvempi kristitty on fundamentalisti. Fundamentalismi on terminä ja aatteena jokseenkin myrkyttänyt itsensä. Jos se oli vielä 1990 -luvulla pelottava ja voi esimerkiksi saatanapaniikin avulla kiusata teinejä, niin nyt se on mennyt enemmän siihen suuntaan että fundamentalistit ovat muuttuneet niskapartaisten teiniateistien naureskelun kohteeksi. Tässä yhteydessä yhä harvempi samastuu kritiikkiin jonka kohteena on fundamentalisti. Tässä yhteydessä ei välttämättä tule huomanneeksi että tosiasiassa ateistit kuluttavat aika usein suuren osan ajasta oikeuttaakseen oman näkemyksensä.
1: Eli kun heidän näkemystään haastetaan vaikka jumalatodistuksella tai kreationistisella kirjoituksella, tätä ei vain pyyhitä suoraan roskakoriin. Vaan asiaa vastaan argumentoidaan. Koska harvat fundamentalistit ovat innokkaita ja tolkun kristityt eivät, olen itsekin "saanut kohdata" ties mitä haasteita. Henkenä näissä haasteissa on se että jos argumentteihin ei vastaa niin sitten on hävinnyt ja oma maailmankuva on tyhmä. Sitten kun niihin vastaa paikalle saapuu sofistikoutunut teologi kertomaan että absurdiin ja tyhmään vastaamisen into kertoo siitä että ateisti oikeasti uskoo Jumalaan...
Toisaalta pidän termiä "uusateismi" perusteltuna. (Vaikka se onkin usein termi jota käyttävät liikkeen vastustajat. No. En minäkään sitä kyllä edusta.) Syynä on pääasiassa se, että entinen ateismi oli vahvemmin "alisteista teologialle". Esimerkiksi eksistentialistit yrittivät vastata Jumalattomuuden kokemuksen haasteeseen. Kuten Jari Jolkkonensanoi"Ensiksi he tunsivat melko hyvin sen kristinuskon, jota he leppymättömästi vastustivat. Siksi nykykristittyjen kannattaa heitä kuunnella. Se auttaa leikkaamaan läskiä, siis välttämään kelvottomia argumentteja, elämään hurskaammin ja perustelemaan uskoaan paremmin. Toiseksi vanhat ateistit olivat epäuskossaan johdonmukaisia. He veivät projektin loppuun saakka. He korostivat elämän sattumanvaraisuutta ja traagisuutta. Elämä näytti heistä enemmänkin rangaistukselta kuin lahjalta." Tosiasiassa uusateismi on muuttunut empiirisemmäksi ja asenteeltaan epikurolaisemmaksi. Ja tässä yhteydessä angst on kadonnut ja ateistit oikeuttavat menemistään bussimainoksiaan myöten onnellisuudella. Syynä on varmasti se, että heitä ei ole kasvatettu kristinuskoon ja heillä ei näytä olevan samaa ongelmaa kuin vaikkapa minulla itselläni on. Tosiasiassa tilanne on se, että jos Dawkinsia syytetään siitä että hän ei ole ottanut vaikka Tillichiä huomioon, asettaa vaatija itse asiassa ateismin ulkopuolelta ehtoja ateistille sen sijaan että huomaisi että ateisti on antanut ehdot omalle uskolleen ja vaatii uskovaista vastaamaan siihen relevantisti. Yhteisymmärrystä ei ole koska molempien argumentaatiolle ja uskottavuudelle asetetut vaatimukset eroavat toisistaan täysin.
0