Katsoin A-talkin keskustelua Ylen roolista suomalaisella mediakentällä. Lehtikeisarit Keski-Uudeltamaalta ja Keski-Suomesta moittivat YLen toimintaa, mutta eivät oikein osanneet sanoa vaihtoehtoa nykymeiningille.
Nykyisin Ylellä on siis ainoana toimijana varma toimeentulo. Toimeentulo tulee suomalaisten verorahoista ja kaikki muut mediat enemmän tai vähemmän maksavat näitä veroja. Keneltäkään ei kysytä mitään, eikä kukaan voi oikein vaikuttaa, mutta pakko on maksaa - mielestäni tämä on outoa demokratiaa.
Mielestäni Ylen suurin arvo on sen arkistoissa. Ne on jo kertaalleen maksettu. Lähetystekniikka olisi ollut samanlainen perusinfra kuin sähköverkko, mutta suomalaiset politikot myövät senkin. (muistaakseni Ylen digitalisointia rahoittaakseen).
Kun nyt illalla katsoin Marja Sannikan jankkausta en voi kuin ihmetellä Ylen toimituspolitiikkaa. Miksi meidän muiden pitää maksaa siitä, että joku Sannikka pääsee jankkaamaan omia mielipiteitään. Ketä Sannikan mielipiteet kiinnostavat? Onko Ylen toimittajista tullut kaiken kukkuraksi päähenkilöitä - tärkeämpiä ihmisiä kuin haastateltavat? Erittäin huonoa käytöstä ja myös osoitus huonosta ammattitaidosta. Mitä järkeä on kutsua ketään vieraaksi jos puhuu päälle kun toinen vastaa? Samanlaista kokeilevaa soopaa kuin "Musta Mannerheim", jonka Eero Lehti nosti aivan aiheellisesti esiin A-Talkissa.
- Jos on rahaa tehdä tuollaista ohjelmia, niin rahaa on yksinkertaisesti liikaa...
Mitäpä jos YLE keskittyisi toimittamaan vain uutisia ja lastenohjelmia? Kaikki muu toiminta olisi teknisen levitysalustan tarjoamista urheilu- ja kulttuuritapahtumille. Samalla voisi tarjota kansalaisryhmille ja yksityisille ajattelijoille vapaan foorumin ilmaista ajatuksiaan. Kansan kasvattaminen tyyliin Sannikka ei todellakaan ole nykyaikaa. Paljon mieluummin kuuntelisin vaikka Pihtiputaan mummon mielipiteitä paikallisen järven jään paksuudesta...
Mikä Yleä estää olemasta oikeasti rohkea ja antaa kameraa ja mikrofonia kansalaisjournalistin käteen? Sillä keinoin voisi syntyä jotain vaihtelua...