Käyttäytyykö Suomi kuin murrosikäinen teini: välillä haluamme maahan ulkomaisia investointeja, välillä emme? Näin väittää Mikael Jungner Hesarissa (21.2.). Kun maamme ryhtyy hillitsemään lainsäädännöllisin toimenpitein ulkomaisten pääomasijoittajien saalistushimoa, se aiheuttaa kuulemma lisäriskin ulkomaisille sijoittajille, jotka harkitsevat suomalaisten yritysten ostamista.
Jungner on ryhtynyt ulkomaisten sijoittajien asianajajaksi, tarkoittaen ilmeisesti myös juuri surullisenkuuluisan Carunan kaltaisia tapauksia. Sen osaltahan on harkittu hillitseviä lainsäädännöllisiä toimenpiteitä. Caruna ryhtyi maksattamaan huomattavan osan sähkönsiirtoverkon parannusinvestoinneista välittömästi kuluttajilla. Yleensähän investoinnit rahoitetaan lainalla tai omalla pääomalla, mutta monopoli voi ulosmitata rahat heti ostajilta.
Kaiken huippuna voitot kätketään veroparatiiseihin. Suosiiko Jungner tällaista toimintaa? Ennen sosialidemokraatit lauloivat riistäjistä aivan toisella sävelellä.
On aivan oikein, että valtio puuttuu tällaiseen toimintaan lainsäädännöllä. Erityisesti kun on kyse näin törkeästä toiminnasta ja energiantuotannnon kaltaisesta strategisesta toimialasta.
Siinä Jungner on oikeassa, että valtion tulisi laatia strategia, jossa pelinsäännöt tehdään selviksi. Jatkossa olisi estettävä kansallisesti strategisten alojen yritysten myynti ulkomaille – ne on pidettävä omissa käsissä. On myös ehkäistävä energian kaltaisten perushyödykkeiden ja erityisesti monopolialojen hyväksikäyttö kohtuuttomien voittojen hankkimisessa.