Quantcast
Channel: Uusimmat puheenvuorot
Viewing all articles
Browse latest Browse all 14310

Tilasto - aivovienti alkoi?

$
0
0

Uutiset kertovat aivoviennin alkaneen. Tukevatko tilastot väitteitä?

 

Vuonna 2014 maastamuutto Britanniaan, Pohjoismaihin ja Saksaan on todellakin pompannut (kuvio 1), vaikkakin mittakaava on maltillinen. Sitten 70-luvun alun Suomesta muutti toissa vuonna ennätysmäärä ihmisiä. Jos nousukaudella muuttoa kiihdyttivät yritysten komennukset, nyt tuskin. Viro vetää virolaisia puoleensa yhä enemmän.

 

Vuonna 2014 kaksi kolmesta maastamuuttajasta oli Suomen kansalaisia. Sitten finanssikriisin, määrä on kasvanut neljänneksen ja toissa vuonna kasvu kiihtyi. Suomalaisia enemmän yltyi ulkomaalaisten muutto. 2014 kasvu kiihtyi 1.200 hengellä, neljänneksen. Ulkomaalaiset ovat siis alkaneet muuttaa maasta. Myös suomalaisia on alkanut muuttaa etenkin läntisiin naapurimaihin, mutta vähäisemmissä määrin, kasvua vain puolisen tuhatta.

 

Jonkin asteinen nytkähdys on kuitenkin nähtävissä. Voimme kysyä, näemmekö nyt uuden trendin alun, kiihtyvän suomalaisten maastamuuton? Suomessa on ilmainen korkeakoulutus, joten koulutustaso on korkea. Sillä pääsee moniin maihin.

 

Suomi kärsii muuttotappiota Iso-Britanniaan, Norjaan, Ruotsiin, Saksaan ja Tanskaan (kuvio 4). 80-luvun lopulta alkaen tappiota on kertynyt 4000 henkeä, luultavasti juuri koulutetuista. Varsinaisista Suomen kansalaisista saadaan ainoastaan Ruotsista ajoittain muuttovoittoa, muista em. maista ei juuri koskaan (kuvio 5). Aivovienti näyttää siis alkaneen jo kauan sitten ja tuskin tulee loppumaan. Kysymys lienee lähinnä siitä, kuinka suuri aivovientimme muuttotappio tulee olemaan.

 

Tietolähde: Tilastokeskus

0

Viewing all articles
Browse latest Browse all 14310

Trending Articles