Keskustelu sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisesta on kulkenut samoilla raiteillaan jo pitkään ja pääosassa ovat olleet kapean sektorin soteosaajien hallinnolliset laatikkoleikit sekä eri puolueiden valtapolitiikka. Vaikka silloin tällöin muistetaankin mainita, että palvelut ja asiakas on asetettava etusijalle, on tämä näkökulma jäänyt julkisessakin keskustelussa vähemmälle.
Laadukkaalla ja hyvin valmistellulla sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksella tulee olla kolme tavoitetta: 1. Palveluiden parantaminen 2. Kustannusten nousun ehkäiseminen vanhusväestön määrän lisääntyessä (säästöt) ja 3. Läpinäkyvyyden lisääminen.
Erilaiset valtapoliittiset pyrkimykset on nyt asetettava sivuun ja ajateltava Suomen kokonaisetua. Keskusta sai peruslinjauksista sovittaessa 18 itsehallintoaluettaan ja kokoomus sai valinnanvapauden lisääntymisen. Erilaisia asioita on pyritty yhteensovittamaan, mutta tällä menolla uudistukseen ollaan imaisemassa kaikkien puolueideologioiden huonoimmat puolet.
On muistettava, että sosiaali- ja terveydenhuolto on julkisen sektorin ylivoimaisesti suurin menoerä, joka syö noin 60% kokonaispotista ja tällaista budjettivaltaa ei voida alistaa pikkumaiselle eturyhmäpolitikoinnille. Kirjoittajat eivät ainakaan asettaisi kavereiden suojatyöpaikkoja, varsinkaan näin tärkeässä asiassa, kansakunnan edun edelle.
Sekä kokoomuksen että keskustan ideologian vastainen
Uudistuksesta uhkaa tulla sekä kokoomuksen että keskustan kannattajien ideologinen painajainen. Nähdäksemme kokoomuslaisille olisi tärkeää, ettei tulonsiirtoja kaupunkialueilta syrjäseuduille toteutettaisi toteutuneiden kustannusten, vaan reilujen ja läpinäkyvien kriteerien mukaisesti. Kannustimien on oltava sellaisia, että toimijoille asetetaan riittävä intressi toimintojen tehokkaaseen järjestämiseen. Näiden tulonsiirtojen muuttaminen läpinäkyviksi, reiluiksi ja toiminnan tehostamiseen kannustaviksi asettunee korkeaksi prioriteetiksi kokoomuksen asialistalla.
Keskustalaisille ongelma on erityisesti keskitetty päätöksenteko, jossa budjettivalta on siirretty Arkadianmäelle kauas palvelunsaajasta. Lopullinen vallankäyttäjä on siis kaukana kansalaisen ulottumattomissa ja lähidemokratia vain nimellistä. Keskustan onkin ideologisesti luontevaa pyrkiä vallan hajauttamiseen ja päätösvallan siirtämiseen mahdollisimman lähelle kansalaisia.
Nyt keskustelussa oleva sosiaali- ja terveydenhuollon malli yhdistää ideologisesti nurjimmat puolet molempien puolueiden aatteista. Jos järjestämisvastuu siirtyy maakunnille rahoituksen siirtyessä Arkadianmäelle, tulee tulonsiirroista automaattisia ja vaikeasti seurattavia. Järjestelmä kannustaa jokaista maakuntaa palkkaamaan maan parhaat sotelobbarit kerjäämään parhaimmat edut Arkadianmäeltä omaan maakuntaan. Maakunnan kannalta paras lopputulos tällaisessa mallissa saavutetaan investoimalla mahdollisimman paljon mahdollisimman kalliiseen infrastruktuuriin, jota on poliittisesti lähes mahdotonta purkaa investointien valmistuttua. Samalla järjestelmä kannustaa lisäämään muitakin menoja, aivan kuin vanhassa valtionosuusjärjestelmässä, jossa kunnille maksettiin valtionosuuksia niiden henkilöstön suhteessa.
Mallin lopputuloksena on siis vaikeasti hahmotettava tulonsiirtojärjestelmä, budjettivallan keskittyminen sekä alati paisuvat sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaiskustannukset – kaikki katastrofin ainekset siis samassa paketissa.
On myös aikoihin eletty, kun Keskusta on keskittämässä rahoitusvaltaa maakunnista Helsinkiin täysin vapaaehtoisesti ja Kokoomus puolestaan jakamassa kaupunkilaisten rahat maalle ilman pidäkkeitä tai selkeää päämäärää.
Mikä siis neuvoksi?
Lue yhteiskirjoituksemme loppuun Saul Schubakinblogissa.