Ulkoministeriön johtavista virkamiehistäkin alkaa löytyy NATOn kaipaajia. Ja kummallisia käsityksiä pitkästä rauhanomaisesta rinnakkaiselosta Neuvostoliiton/Venäjän kanssa. Kekkosen ja hänen edeltäjiensä työn tuloksia arvostavia kehoitetaan malttiin, analyyttisyyteen ja argumentteihin.
Malttia, analyyttisyyttä ja hyviä argumentteja sotilaallisen liittoutumattomuuden ja luottamukselle rakentuvien Venäjän suhteiden - Kekkosen ajan - puolesta löytyy mm. mannerheimristin ritarin Wolf H. Halstin teoksista, sekä Paasikiven ja Tannerin muistelmista. Niiden analyysin tulema on se, että Suomen turvallisuuden ydinkysymys ei ole maanpuolustus. VAAN ydinkysymys on: Neuvostoliiton/Venäjän on koettava, että Suomen kautta siihen ei kohdistuv sotiilaallista uhkaa. Eli ei riitä, etteivät suomalaiset uhkaa Venäjää, myös venäläisten on uskottava ettei Suomesta uhata heitä. Kun tähän peruslähtökohtaan yhdistetään Suomen vahva oma puolustus, on maamme asema turvattu.
NATOon liittyminen murskaisi tämän kymmenien vuosien työn tuloksen. Luottamuksen ja turvallisuuden, joka on lunastettu paitsi valtiomiesten työllä ja viisaudella, myös tuhansien ja tuhansien suomalaisten veriuhrilla.
Tämän viisauden ylläpito tuntuu Ulkoministeriössä vaativan keratusharjoitusten tiivistämistä.