PAMin, raksan ja AKT:n jättäytyminen kilpailukykydiilin ulkopuolelle on kova paikka. Luultavasti vielä muitakin liittoja tulee lyömään liittokohtaisten neuvottelujen osalta hanskat naulaan, jos hallitus katsoo ettei sillä ole mahdollisuuksia tehdä alennuksia tuloveroihin. Sinänsä luulisi ettei perusporvarihallituksesta löytyisi vastustusta palkansaajan veronalennuksille, mutta toisaalta niiden rahoituksen kohdalla hallituksella on aika tiukat itse laaditut raamit; AY tuskin hyväksynee merkittäviä säästöjä kun jo ehdotettujen säästöjenkin torppaaminen oli edellytyksenä edes nykyiselle hyväksynnälle ja toisaalta vation tavoitteet velkaantumistahdin hillitsemisestä ovat hallituksen retoriikassa korkealla.
PAM, raksa ja AKT ovat hyvin tärkeitä liittoja kotimarkkinoiden hintakehityksen kannalta. Vaikka kilpailukykysopimukseen nyt lähtevätkin kaikki keskeiset vientiliitot ja vielä julkisen sektorin isot liitot, näiden tulevia palkankorotuspaineita on vaikea hillitä jos kustannukset kotimarkkinoilla kasvavat. Etenkin palvelualojen kustannuskehitys vaikuttaa radikaalisti vientiliittojen jäsenten ostovoimaan. Eikä logistiikan osuutta pidä unohtaa; suomalainen tuote kulkee raaka-aineista puolivalmisteiden kautta lopulta kaupassa myytäviksi tuotteiksi ja vielä monesti asiakkaalle asti lukuisten AKT:läisten kyydissä. Rakennusalan kustannuskehitys näkyy myös halukkuudessa hoitaa kasvukeskusten kroonista asuntopulaa.
Voi olla että tästä vielä tulee 90-luvun toisinto. SAK:laisia liittoja yritetään pitkään ja hartaasti ensin saada tajuamaan tilanne ja hyväksymään työehtojen joustot. Koulutetut hyväksyivät nykyisen ehdotuksen sopimukseksi mukisematta ja esimerkiksi akateemisten liittojen jäsenien enemmistö olisi hyväksynyt myös hallituksen 'pakkolait'. Ehkä korkeakoulutetut ovat oppineet katsomaan asioita laajemmin. Lopulta SAK:laisten suostuttelu todetaan yhtä hyödylliseksi kuin ratakiskonpätkän kanssa neuvottelu ja hallitus devalvoi.
Tällä kertaa kyse olisi sitten fiskaalisesta devalvaatiosta. Esimerkiksi alennettujen alv-kantojen poistamisesta. Yleisen alvin nostoon tuskin on kenelläkään suurta halua, sillä rajat ylittävä kuluttajamyynti on huomattavasti helpompaa kulutustavaroilla kuin tomaatilla ja lenkkimakkaralla. Devalvaatiossa on aina omat ongelmansa. Ostovoima suhteessa tuontitavaraan siinäkin kärsii, ihan identtisesti kilpailukykysopimuksen tai valuuttadevalvaation kanssa. Se on kuitenkin jostain hämmästyttävästä syystä perinteisille änkyräliitoille helppo myytävä nimellisten työehtojen heikennykseen verrattuna. Ehkä liitoissa ajatellaan että rivijäsen on niin pöljä, ettei se edes ymmärrä hävinneensä jos valuuttaa tulee tilille lukumääräisesti entiseen tahtiin.
Toisaalta on hyvin mahdollista ettei suomalainen ymmärrä mitä vaikutuksia devalvaatiolla on. Esimerkiksi islantilaisten kriisinratkaisun avaimena tunnutaan yleisesti pitävän sitä että he panivat konnat linnaan ja antoivat sijoittajien kärsiä tappionsa. Ne ovat toimenpiteinä varmasti ihan hyviä, mutta tuskin ainakaan vaikuttavampia kuin kruunun 50% devalvoituminen. Ja sitä voi käydä heiltä kysymässä että miltä se tuntuu kun puolet ostovoimasta haihtuu savuna ilmaan. Silti se saattoi olla heille se askel jolla maan talous kääntyi taas kasvuun. Ja voi olla että se askel joudutaan ottamaan meilläkin.