Emeritusprofessori Risto Harisalo ja hallintotieteiden tohtori Jaakko J. Pitkänen pohtivat viimeisessä Kanava lehdessä Suomen parlamenttaarisen järjestelmämme toimintaa, joka vaikeuttaa moni asia: Kansallinen kulttuuri, poliittinen osallistuminen , hyvinvointipolitiikka, lainsäädäntö ja jopa demokratia itse.
Nämä ovat niin mielenkiintoisia aiheita, että on pakko pohtia itsekin, että miten, miksi ja milloin Suomi menetti otteensa ja kykynsä hoitaa asioitaan niin, etteivät työttömyys ja velkaantuminen kuristaisi meitä hengiltä? Kirjoituksen pohjalta aloin itsekin pohtia heidän esittämiään asioita...
Onko meidän osamme nyt vain ajelehtia ajopuuna politiikkojen ja työmarkkinamiesten päätösten ja ajatusten mukaan. Olisiko valistunut diktatuuri kansakunnallemme hyödyllisempää kuin nykyinen poliittinen järjestelmä, jossa poliittisten puolueiden tavoitteet ovat usein hyvinkin kaukana toisistaan.
Monipuoluejärjestelmässä mikään puolue ei voi päättää asioista yksin ja kiistat joudutaan usein ratkaisemaan poliittisella kädenväännöillä ja surullisenkin kuuluisilla lehmänkaupoilla. Usein me kansalaiset koemme oikeudenmukaisuuden ja reiluuden kärsivän, mutta se ei näytä olevan puolueiden ensisijainen tavoite, vaan seuraavissa vaaleissa hyvin pärjääminen ja sen puolesta ollaan valmiit lähes sielukin myymään.
"Demokratiassa kansakunnan etu saattaa paradoksaalisesti hävitä poliitisten puolueiden edustamille intresseille", kirjoittavat Harisalo ja Pitkänen. Tähän varmaankin moni meistä yhtyy.
"Koska ihmisten olosuhteet, tarpeet ja odotukset ovat hyvin erilaisia, poliittisten puolueiden kannatuspohja rapautuu. Puolueet yrittävät epätoivoisesti tunnistaa ryhmiä, joilla ne voisivat tarjota erilaisia etuja kannatuksen palkitsemiseksi. Menettely asettaa ryhmät toisiaan vastaa, tekee politiikasta nollasummapeliä ja heikentää politiikan moraalia.""
Nyt meillä hallitus yrittää löytää säästöjä vähän joka puolelta, joka herättää ainakin Hesarin mukaan suuria tunteita, jos jopa koulutukseen ja lapsiperheiden arkeen kosketaan. Yhteiskuntasopimus taas pitäisi saada alulle kahden viikon sisällä, ja kun työmarkkinajohtajia kuuntelee, niin vaikealta näytävät kaikki esitetyt säästöt. Tarkoituksena on kuitenkin parantaa yritysten kilpailukykyä ja sen myötä myöskin työllisyyttä, joka luulisi olevan meille ainoa keino välttää jatkuva velkaantuminen.
Vienti on saatava kannattavaksi hinnalla millä hyvänsä, muuten hyvinvointivaltiomme on kohta muisto vain. Sen me tiedämme kaikki. Luulisi, että kaikilla osapuolilla olisi joustavuutta ja hyvää tahtoa tinkiä osasta vaatimuksiaan koko Suomen hyväksi. Politikointi ja omien etujen säilyttäminen entisellä tasolla on nyt syytä unohtaa ja löytää yhteen hiileen puhaltamisen henki.
Meillä jaksetaan jauhaa viikkotolkulla yhden ihmisen yhtä, todennäköisesti jostakin kopsattua kirjoitusta, jota asianomainen ei ehkä itsekään oikein täysin ymmärtänyt, mitä tuli sanottua. Olisikohan jo aika puhua, ajatella ja pohtia tärkeimpiä asioita, jotka koskevat pitkään jokaista suomalaista ja heidän elintasoaan. Näillä eväillä joudumme kuitenkin kaikki elämään ja kansallinen dialogi kaikkien osapuolten kesken on ainoa tie selviytyä.
