Rasismi, rasistisuus ja syrjintä ovat maahanmuuttoon liittyviä hyvin ikäviä lieveilmiöitä. Ne ovat täysin tuomittavia. Mutta ei käperrytä niihin, kun pitää keskustella kaikkiin yhteiskuntamme sektoreihin vaikuttavasta isosta ilmiöstä nimeltä maahanmuutto.
Maahanmuuttaja – pakolainen tai muu – on arvokas, moniulotteinen ihminen, jonka tilannetta pitää aina tarkastella holistisesti. Ihmisissä on hyviä ja huonoja puolia sekä erinomaisia ja heikompia ominaisuuksia, ja ne vaikuttavat ihmisten toiminnan kautta heidän ympäristöönsä eri tavoin.
Maahanmuuttajia on hyvin erilaisia. Jotkut heistä kotoutuvat Suomeen helposti työ- ja koulutustaustansa, lähtökulttuurinsa ja elämäntilanteensa ansiosta. Toiset taas samoista syistä eivät. Ja on niitäkin, jotka eivät oikeasti pyri kotoutumaan – suomalaiseen työelämään ja kulttuurimme pääpiirteisiin.
Suomen ehkä kannattaisi auttaa jossain muualla niitä ulkomaalaisten ryhmiä, joiden on keskimääräistä selvästi vaikeampaa kotoutua Suomeen. Ehkä siinä maassa, josta he ovat lähdössä Eurooppaan ja Suomeen. Ehkä tässä maassa sijaitsevalla suoja-alueella, mikäli sellainen on olemassa. Ehkä tämän kriisimaan lähialueilla, joissa saattaa vallita sellainen yhteiskunnallis-kulttuurinen ympäristö, johon omasta maastaan lähtemään joutuneiden on helpompi asettua. Koska muualla kuin Suomessa monesti liki kaikki on halvempaa, vähällä rahalla voitaisiin saada aikaan enemmän kuin nyt.
Suomen ja suomalaisten ei pidä etnosentrisesti ajatella, että vain me täällä osaamme auttaa maahanmuuttajia ja paras mahdollinen asuin- ja elinympäristö maahanmuuttajille heidän kotimaansa ulkopuolella löytyy juuri täältä.
Kenestäkään maahanmuuttajasta ei varmaankaan ole miellyttävää ajatella, että ”en minä vaan minun lapseni”. Suomi on kuitenkin tosiasiassa nostanut kätensä ylös niiden maahanmuuttajaryhmien kohdalla, joiden ensimmäinen sukupolvi ei ole kotoutunut Suomeen keskimääräisellä tavalla. Vasta heidän lapsiensa ajatellaan pääsevän eteenpäin suomalaisessa yhteiskunnassa. Kuinka moni kantaväestön edustaja mahtaa ajatella nykyään, että ”vasta minun lapseni”? Tällainen onkin todella julmaa näitä ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajia kohtaan. He tarvitsevat aitoja eteenpäinmenomahdollisuuksia omassakin elämässään.
Suomen pitäisi pyrkiä ehkäisemään maailman konflikteja ennalta, ja jos ne kuitenkin alkavat, pyrkiä lopettamaan ne mahdollisimman nopeasti. Tätä Suomen pitäisi tehdä sekä EU:n ja muiden kansainvälisten organisaatioiden ynnä orgaanien kautta että omaehtoisesti. Ja selvästi nykyistä enemmän asiaan panostaen. Tarvitaan siis huomattavasti nykyistä suurempaa kehitysyhteistyötä ja suurempia ponnistuksia puhjenneiden kriisien ratkaisemiseksi. Näin pakolaisuuden syntymistä voidaan vähentää. Tässä nykyhallituksemme on epäonnistunut pahasti ja katsoo – Suomenkin – tulevaisuutta sangen lyhytnäköisesti.
Suomessa kannattaisi suhteuttaa maahanmuuton määrä kulloiseenkin taloudelliseen tilanteeseen. Kun tilanne on hyvä, meille otettaisiin enemmän maahanmuuttajia. Kun tilanne on huono, maahanmuuttajia otettaisiin vähemmän. Käytännössä muuttovirtoja ei tietenkään voi yhtäkkiä synnyttää tai tyrehdyttää, eikä tilanteiden kehittymistä voi tarkasti ennustaa. Työpaikkojen ollessa kuitenkin kotouttamisen pääkeino, muuton määrän pitäisi kutakuinkin vastata vapaiden työpaikkojen määrän muutoksia. Tietysti myös pitemmän aikavälin väestöllis-rakenteelliset muutokset yhteiskunnassamme pitäisi ottaa huomioon, niin kuin työvoiman laatuun liittyvät vaatimuksetkin.
Ottaen huomioon, että monet maahanmuuttoon liittyvät asiat askarruttavat lukuisia Suomessa asuvia huomattavasti, saattaisi olla hyvä, jos maamme puolueet ilmoittaisivat selvinä numeroina, miten suuren työperäisen ja humanitäärisen maahanmuuton Suomi vuosiin 2020 ja 2030 mennessä voi ottaa vastaan ja tarvitsee. Ja kertoisivat myös perusteet näkemyksilleen.
Mikäli taloudellisesti kurjistunut ja leikkauspolitiikkaa harjoittava Suomi haluaa estää maahanmuuttajien syrjäytymisen ja eristäytymisen, kansantalous pitää saada hyvälle kasvu-uralle ja talous- ja sosiaalipolitiikkaa pitää muuttaa. Yhdelläkään Suomessa asuvalla tai tänne muuttavalla maahanmuuttajalla ei ole aikaa odottaa vuosikausia taloustilanteen parantumista.
Pakolaiset ovat aivan erityinen maahanmuuttajaryhmä, josta keskusteltaessa ei pidä käyttää työperäiseen maahanmuuttoon liittyvät luonnehdintoja, sillä ne eivät pakolaisiin suoraan tai heti sovellu. Tässäkin asiassa hallituksemme on ollut viime syksystä lähtien hakoteillä.