Mitä eroja on kunniassa ja voimassa länsimaiden ja monien muiden kulttuurien edustajien välillä? Kunniamurhat, naisen asema, terrorismi ja yksinvaltius tarkastelussa.
Kunniamurha osoittaa, että perheen kunniaa on pahoin häpäisty. Perheen kunnia on siis heikko ja haavoittuva. Tästä herää ajatus, että kunniaa ei osata ansaita ja niitä vähiä on puolustettava jopa tappamalla. Se on heikon itsetunnon merkki. Suomessa on sanonta, että vain juopot ja huorat huutavat kunniansa perään. Nähdäkseni Suomessa kunniamurha osoittaa täten heikkoutta.
Nainen pomona on yhdelle jos toiselle tottumattomalle maahantulijalle vaikea nieltävä. Ylpeys ei kestä. Se on rakentunut miehen etuoikeutetulle asemalle, minkä menettäminen on kolaus. Itsetunto on rakentunut peritylle asemalle, eikä kyvyille. Kun arvostus ei perustukaan asemaan vaan kykyihin, voi joutua toteamaan entisen alempiarvoisen olevankin ylempi. Se johtaa pienempään tai isompaan identiteettikriisiin. Hetteiselle pohjalle rakentunut itsetunto on hauras. Pomonaisen vierastaminen osoittaa siis heikkoutta.
Terrorismi on sekin esitettyjen syidensä takia osoitus heikkoudesta. Vaikka taustalla on otollinen maaperä länsimaiden petettyä ja syrjäytettyä asemiehien moninaisia ryhmiä, terrori-ideologiaa perustellaan tai se kumpuaa halusta puolustaa islamia. Tänä päivänä kristittyjen omat ristiretket tuntuvat kaukaisilta. Niinpä länsimaalaisena herää kysymys, kuinka heikkona terroristi pitää uskontoaan, jos sen kunniaa ja asemaa pitää asein puolustaa? Islamisti haluaa uskoa sokeasti, mutta luo sillä itselleen pelon. Koska maailma ei ole yksinkertainen mutta oma usko on, syöttää järki mieleen muistutuksia tästä ristiriidasta. Koska omaa uskoa ei haluta tarkastella rehellisesti, täytyy sitä uhkaavat asiat hävittää ympäriltä. Siten voi luulla saavansa epäilyt pois mielestään ja rauhan. Kaikki ihmiset ja asiat on pakotettava oman uskon muottiin.
Totalitarismissa ja sen sukulaisissa ylimpien päättäjien keskeinen päämäärä on hallita omaa pelkoaan. Jos kansaa hallitaan pakottaen ja harhauttaen, on väistämättä vaara, että valheet paljastuvat ja vastentahtoisesti pakotetut alkavat vaatia omaa tahtoaan läpi. Yksinvaltiaiden päämääränä saattaa olla vain oma etu ja myyttinen kansallinen tai uskonnollinen kunnia. Keskitetty suuri valta tuo päätöksiin kattavuutta ja nopeutta, mutta heikentää osuvuutta, koska harvat eivät välttämättä tiedä niin hyvin kuin useat. Siten voidaan mennä rytinällä rämeikköön. Jotta oma asema ei horju, on valehdeltava, peiteltävä ja vaiennettava.
Kun oma asema perustuu pakkoon ja harhautukseen, eikä kykyihin, altistuu pelolle. Entä jos kyvykkäämmät tulevat ja osoittavat virheet kaiken itsensä ympärille rakennetun glorian jälkeen? Saavutetusta asemastaan ei moni mielellään luovu. Yksinvaltias joutuu alinomaan pelkäämään joutumasta kohtaamaan heikkouksiaan ja virheitään. Pelon, heikkouden, takia toisinajattelevat vaiennetaan ja kaikki valjastetaan puolustamaan suurta johtajaa. Eikö kuitenkin ole niin, että sellaista, jota ei uhata ja joka on vahva, ei tarvitse erikseen puolustaa? Diktaattori on siis kaiken voimansa ja valtansa keskellä silti heikko, pelokas ja epäluuloinen.
Johtaja, joka sietää erimielisyyttä ja huomioi sen, on itsevarma tiellään. Hitaasti toimivassa kansanvallassa se on helpointa.
Yllä oleva antaa siis ymmärtää, että se mitä toisaalla pidetään voiman osoituksena on meillä aivan päinvastaisesti merkki heikkoudesta.