Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa koskevat havainnot saattavat joskus hämmästyttää hyvin myönteisellä tavalla. Eräänä esimerkkinä tällaisesta myönteisestä havainnosta on kasvatusopas, ”Sukupuoli ja seksuaalisuus kirkon kasvatustyössä”. Seurakuntatyötä ohjeistava opas nostettiin esille US Puheenvuorossa erityisesti oppaan edistyksellisen sisällön ansiosta, mistä on malliksi mille tahansa julkiselle yhteisölle, joka haluaa juurruttaa toimintaa ohjeistaviin periaatteisiinsa ihmiselämän moninaisuutta kunnioittavan käsityksen seksuaalisuudesta ja sukupuolesta.
Kirkon suhde perhe- ja seksuaalieettisiin kysymyksiin on ollut perinteisesti hyvin vaikea, mistä syystä jokainen konvergoiva askel kohti maallisessa yhteiskunnassa esimerkiksi lainsäädännön keinoin ylläpidettävää perus- ja ihmisoikeudellista tilaa on otettava ilolla vastaan.
Kaikesta huolimatta ei pidä unohtaa, että kirkko edustaa uskonnollista yhdyskuntaa, joka vaalii opissaan, toimintaperiaatteissaan, valtarakenteissaan ja käytännön toiminnassa traditioita, joille maallinen yhteiskunta on näyttänyt ovea ajat sitten. Kirkon sisäinen kipuilu esimerkiksi naisten aseman suhteen ei ole vieläkään loppunut. Hyvänä esimerkkinä ovat käytännön ristiriitaisuudet suhtautumisessa naispappeuteen, vaikka sen hyväksymisestä on jo kokonaiset 30 vuotta. Samat käytännön ristiriitaisuudet koskevat myös perhe- ja seksuaalieettisiä kysymyksiä – edistyksestä huolimatta.
On totta, että kirkon sisällä käydään jatkuvaa keskustelua, jonka aiheet ovat osittaista heijastusta maallisessa yhteiskunnassa tapahtuvasta edistymisestä esimerkiksi ihmisoikeuksien saralla. Tätä keskustelua on kuitenkin syytä pitää kirkon omana keskusteluna. Keskustelu voi johtaa sisäiseen uudistumiseen kirkossa jollakin aikaviiveellä. Maallisen yhteiskunnan näkökulmasta katsottuna kirkon aikaviiveet ovat omaa luokkaansa. Kirkko on kuin iso laiva, jonka kulkusuuntaa ei tuosta vain muuteta. Kirkko on uskonnollinen yhdyskunta, joka toimii uskonnonvapauden suojissa.
Vuoden 2017 maaliskuussa voimaanastuva tasa-arvoinen avioliittolaki on heijastunut evankelis-luterilaisen kirkon sisällä käytävään keskusteluun. Kirkko pohtii omaa suhdettaan tasa-arvoisen avioliittolain mahdollistamiin samaa sukupuolta olevien parien avioliittoihin. Keskusteluun ovat laittaneet lusikkansa erityisesti kirkon sisäiset konservatiiviset toimijat, joiden eräs keskeisimpiä toimintaperiaatteita on johtaa keskustelua harhateille esittämällä virheellisiä väittämiä siitä, että tasa-arvoinen avioliittolaki vaikuttaisi uskonnonvapauteen ja pakottaisi esimerkiksi evankelis-luterilaisen kirkon muuttamaan omia uskonnollisia avioliittotraditioita.
Totuus on toinen, sillä tasa-arvoinen avioliittolaki mahdollistaa samaa sukupuolta olevien parien siviiliavioliitot. Tasa-arvoisen avioliittolain ulkopuolella ovat uskonnolliset yhdyskunnat, joiden uskonnonvapauden puitteissa vaalittavat avioliittotraditiot voivat vapaasti jatkaa kukoistustaan.
Tasa-arvoinen avioliittolaki vahvistaa nimenomaan maallista avioliittoinstituutiota, jonka suosio jatkaa kasvamistaan. Siviilivihkimisten määrä ohitti suosiossaan kirkkohäät ensimmäistä kertaa vuonna 2014. Avioliittoja solmitaan enemmän maistraatissa kuin kirkossa.
Kirkon ja maallisen yhteiskunnan välinen keskustelu on tarpeellista, sillä kirkolla on merkittävä rooli suomalaisessa yhteiskunnassa. Tervehenkisten rajanvetojen tekeminen kirkon ja maallisen yhteiskunnan sisällä käytävien keskustelujen välille on kuitenkin tarpeen vaatiessa tehtävä.
Tasa-arvoisen avioliittolain yhteydessä käytävä poliittinen ja yhteiskunnallinen keskustelu on oivallinen esimerkki tilanteesta, jolloin maalliset ja uskonnolliset asiat on pidettävä riittävän selkeästi toisistaan erillään – muuten puurot ja vellit voivat mennä pahemman kerran sekaisin.
On valitettavaa, että näiden puurojen ja vellien sekoittamisen suojissa harjoitetaan äärimmäisen rivoa ja vastenmielistä homo- ja transfobiaa.
Lähteitä:
- Sakasti, ”Sukupuoli ja seksuaalisuus kirkon kasvatustyössä”
- Yle, ”Siviilivihkimiset ensimmäistä kertaa kirkkohäitä suositumpia”, 21.4.2015
- Seta, ”Seta vihapuheraportista: Vihapuhe vahingoittaa, on korkea aika puuttua siihen”, 3.3.2016