Mario Draghi oli onnellinen. Hän tiesi, että hänestä oli tulossa suuri sankari. Sen takasi äskettäin käyty keskustelu Angela Merkelin kanssa. Hänestä tuntui, että Merkelkin edusti omaa etunimeään poikkeuksellisen hyvin juuri nyt.
- Me olemme olleet täysin väärässä, Merkel sanoi. -Aivan kaikesta. Eurosta, rahan perusluonteesta, ihmisistä, yrityksistä, valtioista, ja erityisesti Kreikasta ja Saksasta. Ja silti me olemme myös olleet oikeassa.
- Mutta missä? Draghi kysyi.
- No katsos, Merkel selitti. - Valtioiden lainamäärät kannattaa tietenkin kytkeä BKT:n kokoon, koska sillä kytkyllä saadaan aikaan se vaikutus, että valtiot pyrkivät kasvattamaan BKT:taan, mikä on hyvä asia. Se kertoo ainakin karkealla tasolla sen, että maassa tapahtuu asioita, ja yleensä ihmiset ainakin pyrkivät tekemään parhaansa, joten monien asioiden tapahtuminen on oletusarvoisesti hyväksi maalle. Ongelmaksi tietenkin muodostuu se, että eri valtioilla on erilaiset suhteet julkiseen sektoriin. Joissain se on suuri, joissain taas pieni. Silloin nämä maat ovat kovin erilaisissa tilanteissa, jos niillä kaikilla on sama velanottoraja suhteessa BKT:hen, koska suuren julkisen sektorin valtiot väkisinkin päätyvät ongelmiin tuon säännön takia silloinkin, kun suuri julkinen sektori toimii kansalaisten näkökulmasta hyvin. Ongelmat syntyvät siitä, että BKT:n riittävä kasvattaminen ilman velanottoa tai vientiä ei ole mahdollista, ja jos yksityinen sektori on pieni, on velanotto luonnollisestikin se ainoa vaihtoehto.
- Puhummeko me nyt Kreikasta vai Saksasta?
- Molemmista. Saksa kehittyy vientinsä avulla, Kreikka ottamalla lainaa. Niin kauan kuin Kreikka ei ole tarpeeksi kehittynyt, ei se myöskään pysty kehittämään kunnolla vientisektoriaan, joten sen on pakko lainata koko ajan lisää. Pitkäänhän me ajattelimme, että kyllä Kreikka siitä kipuaa jaloilleen, kunhan sinne on syötetty tarpeeksi rahaa, mutta valitettavasti päädyimme valitsemaan väärän rahansyöttötavan. Ei ole yhdentekevää, millä tavalla BKT kasvaa. Jos se kasvaa sillä, että virkamiehet rakentavat itselleen uima-altaita, on hyöty paljon pienempi kuin rakentamalla vientiteollisuutta ja kehittämällä koulutuksen laatua.
- No tuohan on ollut koko ajan itsestään selvää, Draghi huomautti. - Missä me nyt oikein olemme olleet väärässä?
- Siinä, että olemme kuvitelleet Friedmanin ja Keynesin olleen eri mieltä asioista, vaikka kyse vain on siitä, että yksi puhui aidasta ja toinen aidan seipäistä! Merkel huudahti.
Draghi tuijotti Merkeliä.
- Mutta molemmathan kuitenkin näkivät inflaation aivan eri tavalla, hän sanoi. - Friedman väitti, että inflaatio on monetaarinen ilmiö, ja Keynes taas, että inflaatio kuvaa kysynnän ja tarjonnan välistä suhdetta.
- Älä unohda, että Keynes oli aatteellinen mies, Merkel huomautti. - Hänellä oli ketunhäntä kainalossa tuosta puhuessaan. Friedman keskittyi puhumaan inflaatiosta ilmiönä, kun taas Keynes mietti keinoja ohjata inflaatiota haluttuun suuntaan. Euron nykyinen ongelma on juuri Keynesiläinen ongelma, miten ohjata inflaatiota vain muutaman valtion sisällä ilman, että se vaikuttaa muiden euromaiden inflaation tasoon. Emme me Saksassa tarvitse inflaatiota, kun taas Kreikka tarvitsee. Kreikan euro pitäisi devalvoida, ja Keynes on jo vuosikymmeniä sitten keksinyt miten sen voi tehdä!
- No miten? Draghi ihmetteli. - Eihän euroa ole mahdollista devalvoida ilman, että se devalvoituu jokaisessa euromaassa. Ja sitäpaitsi euro kelluu!
- Jos oletetaan, että Friedman on oikeassa, ja inflaatio todellakin on monetaarinen ilmiö, voi EKP maksaa jokaisen Kreikkalaisen tilille summan ilman takaisinmaksuvelvoitetta, jolloin Kreikassa käytännössä välittömästi toteutuu Keynesiläinen kysyntäinflaatio. Sairaat, joilla ei ole ollut varaa hoidattaa sairauksiaan, ryntäävät lääkäriin, mikä nostaa nopeasti lääkärien taksoja. Nälkäiset, joilla ei ole ollut varaa ostaa kunnon ruokaa, ryntäävät kauppoihin ostamaan ruokaa, mikä nostaa nopeasti ruoan hintoja. Rikkinäisten autojen omistajat korjauttavat autonsa, katot, joiden läpi sataa sisään, korjautetaan jne. Kaiken hinta nousee, kun kysyntä on suurempaa kuin se tarjonta, mihin Kreikka on vajonnut näiden kituvuosien aikana. Kirjanpitoon täytyy tietenkin luoda uusi käsite, sillä tällä tavalla ei ennen ole missään devalvoitu. Koska kertarysäyksenä maksetut jättisummat kaikkien tileille voisivat sotkea koko maan, voidaan devalvaatio hoitaa jaksotettuna, aloittaa pienistä summista kuukaudessa ja kasvattaa, kunnes vaikutukset näkyvät. Aloitussumman täytyy toki olla tarpeeksi suuri, jotta se oikeasti käynnistää kysyntäinflaation. Tämä ei edes johda valuuttapakoon, koska rahan arvo suhteessa muiden euromaiden euroon ei laske tällä tavalla devalvoimalla.
Draghi aukoi suutaan kuin kultakala. Hän ei sanonut mitään.
- Tällä tavalla myös investoinnista Kreikkaan tulee kannattavaa, kun sisäinen inflaatio on ohjatusti eri tasolla kuin muissa euromaissa. Tietenkin myös EU:n täytyy tehdä uusia päätöksiä, joissa tämäntyyppinen devalvaatio sallitaan euromaille hakemuksesta, jonka osalta päätöksen on oltava yksimielinen kaikkien euromaiden osalta.
-- Tämä ei voi olla toimimatta, eikä ole mitään syytä olla testaamatta, Draghi sanoi. - Kreikka on tarpeeksi pieni maa, ettei euro valuuttana mitä todennäköisimmin kärsi luottamuspulasta, vaikka tätä siellä kokeillaan. Ja jos homma onnistuu siellä, ei ole mitään syytä, miksei sitä voisi toteuttaa muissakin heikoissa euromaissa.
- Niinpä, Merkel vastasi ja melkein hymyili.
- Kuka tämän oikein keksi? Draghi lopulta kysyi.
- Internetin joukkoäly Paavo Väyrysen avustuksella, Merkel hymähti.