Pikku-Mustan yliopistossa käytiin taas vilkkaita keskusteluja tuoreimpien terrori-iskujen jälkeen, sillä yhteisö oli vakiinnuttuaan rakentunut ympäröivää maailmaa aktiivisesti tarkkailevaksi ja analysoivaksi, eikä tieteenalojen rajoja pelätty ylittää. Kaikki ymmärsivät, etteivät he yksin kyenneet yhtä näkemykselliseen ajatteluun kuin yhteisvoimin.
- Minä olen tässä ajatellut, että terrorismi on käytännössä aika yksinkertainen asia, matemaatikko sanoi.
- Miten niin? psykologi ihmetteli.
- Käytännössä terroristiksi voi ryhtyä vain sellainen henkilö, jonka mielestä kuolema tuntuu järkevämmältä kuin elämän jatkaminen, matemaatikko vastasi.
- Tuo koskee korkeintaan itsemurhaiskuja, psykologi huomautti. - Ja lisäksi täytyy miettiä sitä, mitkä asiat kannustavat yksilöä elämään, ja mitkä taas tekevät kuolemasta mielekkäämmän.
- Jos kyseessä ei ole itsemurhaisku, täytyy kyseisen yksilön ainakin mieltää loppuelämä vankilassa paremmaksi vaihtoehdoksi kuin vapaana elämisen jatkaminen, matemaatikko totesi.
- Tavallaan voit olla jopa oikeassa, psykologi myönsi. - Siksi varmasti nuoret miehet sortuvat herkemmin terrorismiin kuin muut, sillä heillä harvemmin on vielä lapsia, joista huolehtiminen kuitenkin kuuluu myös ihmisten perusvietteihin.
- Tuohan on puhdasta todennäköisyysmatematiikkaa, matemaatikko sanoi. - Ei kuka tahansa nuori mies ryhdy terroristiksi, vaan yleensä sellainen, jolla ensinnäkään ei ole lapsia, ja jolla lisäksi on pieni todennäköisyys koskaan tulevaisuudessakaan saada lapsia. Naisilla lasten saamisen todennäköisyys on selkeästi suurempi, koska he voivat saada lapsia myös ilman sitoutumista yhteenkään mieheen. Siten yksi mies riittää vaikka kuinka monelle naiselle, ja suuri joukko miehiä jää statistin rooliin. Lisäksi heistä osalla toteutettu terroriteko jopa saattaa selkeästi lisätä heidän todennäköisyyttään saada lapsia tulevaisuudessa, koska rikollisuus vetoaa tietyntyyppisiin naisiin. Tietenkin muunkinlaisia tapauksia on, mutta jokainen yksilö suorittaa päässään jonkinlaisen laskutoimituksen ennen terroritekoon ryhtymistään, ja tekee valintansa sen pohjalta.
- Vaikka tuo olisi totta, ei sen tietämisestä ole käytännössä yhtään mitään hyötyä, ellei ota myös huomioon niitä yksilön kokemuksia elämisen arvoisesta elämästä, psykologi huomautti.
- Siihen tarvitaan tilastotiedettä, matemaatikko vastasi. - Täytyy selvittää, mikä on vähimmäistaso yksilöiden elämänsisällössä, jonka alle romahtaminen johtaa terroritekojen toteuttamiseen.
- Mahtaakohan tilastotiede auttaa tuossa asiassa, psykologi pohdiskeli. - Entä jos henkilöllä on kaikki perusasiat kunnossa, perhe, hyvin palkattu työ, kiva asunto, terveyttä ja vaikka se koira ja farmarikin, mutta kukaan ei koskaan hymyile hänelle ja sano, että olipa kiva tavata ja jutella? Ei edes se puoliso ja lapset? Onko hän silloin vähimmäistason ylä- vai alapuolella?