Ihmiset pitävät luonnostaan elinympäristöstä, jossa on vuoria ja laaksoja, metsiä, järviä, solisevia puroja, polveilevia vihreitä maaston muotoja, vieläpä muita silmää ja mieltä miellyttäviä luonnon kirkkaita värejä, niiden vivahteita, varjon ja valon vaihteluita, sekä sammakoita, hyönteisiä, muurahaisia, kaloja, hirviä ja kaikkia muita eläimiä - erityisesti lintuja. Luonnontilaisessa ympäristössä yöt ovat pimeitä ja päivät auringon valaisemia. Toisiaan vuorottelevat tuuli ja sade tekevät kaikkien elollisten elintilasta kukoistavan, vehreän ja miellyttävän. Kauniit ja symmetriset muodot ovat seurausta luonnon väistämättömästä viisaudesta, oikeudenmukaisuudesta, hyvyydestä, suuremmoisuudesta. Kaikkinainen luonnon monimuotoisuus pyrkii kurottautumaan hyvän täydellisen idean suuntaan mahdollisimman vähäisen haitan kautta.
Vain luonnolla on kyky luoda jotakin, siten ihmisen osaksi jää käyttää oppimiaan keinoja. Mutta keinoilla voidaan saada aikaan vain keinotekoista. Ihmisen itselleen valmistama elinympäristö vastaa hänen ominaisuuksiaan, kykyjään, mahdollisuuksiaan, eettistä tajuaan, sekä ymmärrystään hyvästä asuin-ja toimintaympäristöstä. Ihmisen rakentamat valtiot, kaupungit, yhteisöt, taajamat, maisemat, kaikki hierarkiat, teknologiat ja koko inhimillinen horisontti on ihmisen tietoisuuden fyysistä ja henkistä ilmentymää. Valtio on tilana tarkeämpi kuin siinä liikkuvat ihmiset siksi, että se on myös tulevien sukupolvien koti- ja elintila. Joku ulkopuolinen absoluuttinen taho voisi sanoa, että vain valtio on todella elävä, sillä sen kansalaiset ja muut ihmiset ovat vain läpikulkumatkalla valtion valtateillä. Kaikki vastaantuleva on satunnaista, sattumanvaraista ja mitattavaa. Kuitenkin mikä tahansa järjestelmä voi romahtaa huonon onnen, epäsuotuisien olosuhteiden tai sattumusten seurauksena. Rikkumaton rauha ja pysyvyys voi hetkessä muuttua väkivaltaiseksi muutoksen tilaksi, jossa tiedoillamme, taidoillamme ja ymmärryksellämme ei ole enää mitään merkitystä. 1930-luvulla tiedettiin tarkasti, kuinka totalitarismi pystytetään, eikä sitä keinoa jätetty käyttämättä. Toisinaan Ihmisen toteuttamien muotojen takana ovat himojen, halujen ja pyyteiden hirmuvalta, jota ohjaa ainoastaan laskelmoitu tarkoituksenmukaisuus - ei kauneus.
Suomi on yksi maailman rikkaimmista valtioista, jossa varallisuus ja muu hyvä jakaantuu yhteiskunnassa suhteellisen tasaisesti. Kaikki aineellinen hyvä on saatavilla joka hetki ympäri vuorokauden. Tuloerojen vahvasti kasvaessa kansalaisten välillä yhteiskunnan yleinen elintaso laskee. Sillä tavalla kehittyvässä yhteiskunnassa suurella osalla ihmisistä ei ole enää tulevaisuudessa varallisuutta, asiallisesti palkkattua työtä tai muuta hyvinvoinnin lähdettä. Sellainen yhteiskunta, jossa mahdollisimman moni ihminen nauttii hyvinvoinnista, on kaiketi mukavampi asua kaikille kuin sellainen, jossa taloudellisesti voimakkaimmat kansalaiset istuvat yksin kaiken hyvän päällä aidatulla alueella.
Filosofi Zenonin paradoksin mukaan - jonka hän esitti noin 2450 vuotta sitten - kukaan ei voi saada etumatkan saanutta kilpikonnaa kiinni. Sillä ensin kiinniottajan on juostava siihen paikkaan, jossa kilpikonna on tulevana hetkenä. Kun kiinniottaja saapuu tähän paikkaan, on kilpikonna liikkunut siitä vähän eteenpäin etumatkansa turvin. Sama toistuu kilpikonnan uuden sijainnin suhteen loputtomiin, sillä aina kun kiinniottaja saavuttaa kilpikonnan vähän aiemmin jättämän paikan, on kilpikonna ehtinyt siirtyä hieman eteenpäin uuteen paikkaan käytetyllä aikajanalla. Välimatka ei tämän paradoksin mukaan koskaan lopu, vaikka se jokaisella kiinniottoyrityksellä vähenee.