Kun Neuvostoliitto 1990-luvun alussa romahti, Suomi integroitiin kansanäänestyksen seurauksena toteutuneen EU-jäsenyyden myötä länteen. Euro-jäsenyydellä Suomi vietiin ytimiin. Olisiko näitä ratkaisuja koskaan tuettu ja tehty, jos olisi tiedetty kielteiset sivuvaikutukset? Tuskin olisi. Epäiltiinhän niitä silloinkin, ihan oikeutetusti ja perustellusti.
Perussuomalaisena on vaikea tunnustaa sitä, että nämä ratkaisut ovat olleet kuitenkin oikeita, kun nyt katsotaan isoa maailmanpoliittista kokonaiskuvaa. Jos Suomi olisi nykytilanteessa unionin ulkopuolella, olisimme käytännössä Venäjän sylissä ja vaaravyöhykkeessä Ukrainan tapaan. Ja jos Euroopassa ei olisi rahaliittoa, EU olisi todennäköisesti jo hajonnut kansainvaellusten paineessa. Rahaliitto on liima, joka on pitänyt unionin kasassa.
Suomelle, joka on sijaintinsa puolesta saari kaikkialle muualle maailmaan, paitsi Venäjään nähden, tilanne olisi nykyisessä globaalissa maailmassa katastrofi. Olisimme nyt taloudellisesti taantuvan ja arvaamattoman Venäjän kanssa kahden ja paljon nykyistä riippuvaisempia Venäjästä sekä poliittisesti että taloudellisesti. Se toimi vanhassa maailmassa, mutta ei toimisi nykyään.
Nykyiset olosuhteetkin ovat kiistämättä poliittisesti ja taloudellisesti vaikeat, mutta eivät ylitsepääsemättömät. Suomalaisilla on sentään mahdollisuus valita. Yhteiskuntasopimuksen aikaansaaminen hallituksen ja työmarkkinaosapuolten johdolla on palikkatesti kaikille. Jos siihen ei kyetä, niin siinä tapauksessa Suomen ja suomalaisten on tosiaankin alettava valmistautua euro-eroon, sikäli kun haluamme itse päättää talouspolitiikastamme. Rahaliitossa oman talouspoliittisen päätöksentekovallan säilyttäminen edellyttää Suomen osalta julkisen sektorin velkaantumisen taittamista ja alijäämän pienentämistä. Muuten talouspolitiikkamme sanellaan Brysselistä, mikä on mielestäni huonompi vaihtoehto kuin kansallisten uudistusten toteuttaminen nykyisen hallituksen johdolla.
Ei tarvitse olla mikään ennustaja tietääkseen, että leikkaukset jatkuvat hallituspohjasta riippumatta. Kansalliset elvytysvarat on vuosien velkaantumisen myötä jo käytetty. Euroopan keskuspankki on laskenut korotkin jo nollaan. Käytännössä kaikki helpot keinot talouden tasapainottamiseksi kasvulla on jo käytetty. Seteleiden jakamista elvytyksen nimissä EU-kansalaisille suoraan painosta en suosittele, sillä riski hyperinflaatioon, korkojen räjähtämiseen ja yhteiskunnalliseen totaalikatastrofiin olisi valtava. Kaikki muut keinot, mukaan lukien rahaliiton hallittu purkaminenkin, ovat parempia kuin se. Tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa rahaliittoa ei kannata kuitenkaan ensimmäisenä lähteä purkamaan eikä siitä kannata erota.
Myönnän, että olen ollut tässä asiassa väärässä, mutta paljon tärkeämpää kuin olla muka oikeassa, on olla rehellinen itselleen. Olen vilpittömästi uskonut toisenlaisen politiikan olevan sitä oikeaa, mutta tosiasiat pitää tunnistaa ja tunnustaa, kun on sen aika.
(Kirjoitus on julkaistu Ilkassa 31.3.2016)
