Maatalous, ruoka, tuottajien pärjääminen ja tuet puhuttavat nyt paljon. On viimein ymmärretty, että kotimainen ruoan alkutuotanto on henkitoreissaan. Nyt kiistellään siitä, mitä asialle voisi tehdä ja jopa siitä, pitääkö sille tehdä mitään.
Haluaisin nyt tuoda esille, en tarpeellisuus, vaan reiluusnäkökohtia.
Moni talousliberaali väittää naama peruslukemilla, että kansa voi ihan hyvin perustaa ruokahuoltonsa tuontiin. Ja että koska tuontiruoka on halvempaa, se on suora osoitus siitä, että kotimainen tuotanto on kannattamatonta.
No, asia ei ole niin yksinkertainen. Tämä ruoan hinnanmuodostus kätkee sisäänsä miljoonia pikku kommervenkkejä jotka sotkevat kuviota. Minä en ole mikään maailmanmarkkinan paras asiantuntija, mutta yritän tässä avata omaan tietooni pohjaavia seikkoja reilumpien pelisääntöjen tarpeesta.
Otetaanpa vaikka vehnäleipä. Sillä on oikeastaan yksi pääraaka-aine, eli vehnä. Vehnää viljellään eteläisessä Suomessa kohtuullisella sato- ja laatuodotuksella. Vehnän keskisato täällä lienee neljän tonnin luokkaa. Ranskassa sato on tuplat. Lähtökohatisesti siis Ranskassahan vehnää kannattaisi viljellä, eikä täällä. Totta.
Mutta sitten:
1) Ranskassa peltohehtaaria tuetaan enemmän, kuin Suomessa
2)Ranskassa peltohehtaarin maksimilannoitemäärä on paljon suurempi, kuin Suomessa. Tämä siis absoluuttinen maksimi, jonka peltoon saa laittaa vaikkapa typpeä. Suomessa vehnän huippusatoon ei enää voi saada parannusta, koska ravinteet eivät riitä.
3) Ranskassa saa käyttää glyfosaattia sadon pakkotuleennuttamiseen ja täällä ei. Tämä alentaa merkittävästi korjuukustannuksia, kun sato saadaan talteen suunniteltuna hetkenä ja takuulla kypsänä sekä kuivana.
4) Ranskassa maailmanmarkkinoille lähtevästä viljatonnista maksetaan maailmanmarkkinahinta. Kun se tuodaan Suomeen, ostaja maksaa rahdin. Suomalaisesta viljatonnista viljelijältä vähennetään rahti vaikkapa Hollantiin.
5) Kaikesta tästä huolimatta ranskalaisenkin viljelijän talous on kuralla.
Nyt näitä luettelemiani kohtia lähtevät mielellään kumoamaan monet. Melko uusi argumentti ykköskohdan tukiepäreiluuteen on laskentatapa, jossa maan tukipottia verrataankin hehtaarien sijasta koko tuotannon arvoon. Siis todetaan, että ranskalainen viljelijä tuottaa samalta hehtaarilta niin paljon enemmän euroja, että hehtaarikohtainen tuki ei ole merkityksellinen. Niinhän se on, mutta kysymys kuuluukin, että MIKSI se on niin?
Meikäläinen duopolistinen ruokakauppa on sotkenut ruoan hinnan niin alas, että meillä maailman pohjoisimmassa maatalousmaassa on Euroopan alimmat tuottajahinnat. Osuuskaupan on helppo kertoa, että he halpuuttavat katteestaan. Siis katePROSENTISTAAN. Se onkin suurinpiirtein ainoa asia, jonka he voivat enää tehdä, kun tuotantoketju maatiloilta teollisuuteen on jo imetty rahattomaksi. Ja samalla pääkonttorin numeronsärkijät ovat takuulla laskeneet, että kate-EUROJA tulee varmasti lisää, vaikka prosentti aleneekin. Kuriositeettina kerrottakoon, että Osuuskauppa on myynyt viimeisen parin vuoden aikana kaiken maatalouden tuotantopanosten kauppansa ulkomaille. Maajussit eivät pystyneet enää maksamaan molempiin suuntiin. Siis sekä kovia katteita rehukauppiaalle, että nollakatteella tuotteitaan elintarvikeketjuun.
Olemme siis aivan itse syösseet tuotantomme arvon niin alas, että tukipotti suhteessa tuotannon arvoon näyttää törkeän kovalta. Tämäkin on vielä marginaalista kun verrataan kannattavuutta. Onhan Ranskassa paljon suotuisempi ilmasto viljellä vehnää.
Vai onko?
Ranskalainen vehnänviljelijä tosiaankin saa pellostaan keskisatoa kaksinkertaisesti suomalaiseen ammattiveljeensä nähden. Lämpösumma on vain niin paljon suurempi siellä. Tässäkin on varjopuolensa. Koska lämpöä on niin paljon enemmän, eikä välissä ole puhdistavaa talvea, Ranskassa joudutaan baskerit vinossa torjumaan rikkakasveja, kasvitauteja ja tuhohyönteisiä. Lisäksi siellä kärsitään melko usein tuhoavasta kuivuudesta tai yhtä tuhoavasta tulvasta. Saadakseen maksimisadon Ranskassa pitää siis käyttää hirmuinen määrä enemmän lannoitteita ja kasvinsuojeluaineita kuin Suomessa. Suhteessa isompi määrä, kuin mikä on satotasojen ero. Lisäksi tulee pakkotuleennuttaminen glyfosaatilla. Se on Suomessa kiellettyä ja hyvä niin. Tällä pystyttäisiin kuitenkin pienentämään korjuukustannuksia merkittävästi.
Jatketaan oletusta, että edelleen ollaan marginaalisessa erossa. Oletetaan, että viljelyyn käytettyjen kemikaalien ja toisaalta kauppapoliittisten eroavaisuuksien summa ei vielä riitä edes mainittavaksi asiaksi.
Nyt tullaan rahtiasiaan. Suomalainen ostaa vehnää laivalastillisen ja maksaa siitä maailmanmarkkinahinnan plus rahdin. Ranskalainen ostaa suomalaisen vehnälaivallisen ja maksaa siitä maailmanmarkkinahinnan MIINUS rahdin. Laivalastin rahti ei ole muuten ihan pieni summa.
Nämä seikat huomioiden toteaisin, ettei tässä suomalaisen ruoantuotannon kilpailukyvyttömäksi tuomitsemisessa kyllä reiluutta ole yhtään. Vielä vähemmän on reiluutta siinä, että meillä voidaan täysin laillisesti ostaa vaikkapa kouluihin ruokaa, jota ei täällä ole laillista tuottaa. Yksi esimerkki on tuo aikaisemmin mainittu glyfosaatti. Toinen on GMO. GMO-ruokaa saa Suomessa myydä, muttei tuottaa. Tai kasvuhormoneilla ryyditettyä nautaa. Tai sellaista porsasta, jolta on silvottu saparo. Tai broileria jolle on annettu rutiininomaisesti antibiootteja. Esimerkkejä on vaikka kuinka paljon. Me syömme päivittäin sellaista ruokaa, jota meillä ei olisi laillista kasvattaa.
Eipä kai tässä muuta sanottavaa enää ole kuin että sen sijaan, että mietitte miten on mahdollista ettei tällä tukipotilla jonka maksamme veroistamme, meidän maajussimme pärjää, miettisittekin että miksei pärjää. Syyt voivat välillä yllättää. Minusta tuntuu myös, että ne joilla on isoin ääni näissä jutuissa on myös vähiten tietoa.
Saataisiinkohan tähän parannusta?