Viime päivinä käydyt Panama-paperi-keskustelut, hallituksenkehysriihipäätökset, julkisentaloudentasapainottaminen ja monet muut asiat ovat herättäneet paljon keskustelua, joissakin turhautumista ja ärsyyntymistä. Kuitenkin se, mikä huomattiin myös eilisessä Vaalienvälissä–televisiotentissä, että kukaan ei ole valmis uskomaan toisistaan hyvää ja kaikkien sanomaa halutaan vääristellä, on valitettavan lapsellista ja kertoo jotain keskustelukulttuurimme tilasta!
Asioista pitää keskustella kriittisesti, mutta viholliskuvat ja luokkavihaan perustuva retoriikka, mitä mm. Paavo Arhinmäki ja Ville Niinistö haluavat viljellä ja mitä ilmeisimmin myös nauttivat siitä, on tie mitä kulkemalla ei voi saada kuin pikavippejä kera suurien korkojen. Hyvää palautetta on annettava Antti Rinteelle, kuka ei sortunut Suomen radikaalin vasemmiston mukana hallituksen teilaamiseen populistisella puheenparrella vaan nosti SDP:n (toki omasta mielestäni nollasummapeliä harjoittavan vaihtoehtobudjetin) esiin asiallisesti!
Joskus olen itsekin omissa poliittisissa linjavedoissani miettinyt, että mikäonnäiden avausten ja blogikirjoitusten arvo. Millainen kuva minusta jää lukijoille ja kuinka joku tällä kertaa tahallaan haluaa ymmärtää asiani väärin? Joskus kommentteja tulee enemmän, joskus taas vähemmän...
Olen kuitenkin aina lopulta tullut siihen tulokseen, että kaikista suurinta pelkuruutta olisi olla olematta rehellinen itselleen! Eija-RiittaKorhola on hyvin sanonut sen, että pahinta politiikassa on se, että menettää tekijänoikeudet omiin motiiveihinsa, koska aina on joku, kuka tietää, että olet tarkoittanut vain pahaa ja tavoitellut omaa etuasi (linkki). Toisia populistisesti teilaava haukkuminen ei ole se tie, millä haluan itse kulkea! Miksi koskaan olisin liittynyt Kokoomusnuoriin, jos en kokisi sitä järkeväksi tavaksi parantaa maailmaa?
Ihmisille varsinkin politiikan ulkopuolella on syntynyt sellainen käsitys, että poliitikotovatvainajamassaomaaetuaan. Eikä missään nimessä syyttä! Poliitikot, ketkä ovat ryvettyneet kohuissa, luovat sellaista ilmapiiriä, että ainoa asia mikä merkitsee heille on urakehitys. Turhautuminen on täysin aiheellista, mutta pitää muistaa se, että politiikassa on mukana paljonsellaisiaihmisiä ja toimijoita, joillepolitiikkaontapavaikuttaa ja muuttaa asioita paremmiksi tuleville sukupolville – ehkä hieman naiivia, mutta olkoon!
Kenenkään hallitusta kannattavan poliitikon mielipiteet eivät tunnut olevan soveliaita kun puhutaan yhteiskunnan huono-osaisimpien ihmisten auttamisesta. Mielestäni ainoa keino saada hyvinvointiyhteiskunnasta kestävä on vapaamarkkinatalous, vapaattyömarkkinat ja ihmisenomavastuuitsestään. Näiden keinojen kautta voimme parantaa kansantaloutta ja kantaa huolta heistä, keillä mahdollisuutta itsestään huolehtimiseen ei ole. Elina Lepomäki antoi mielestäni erittäin ansiokkaan haastattelun MTV:lle (linkki) asiasta!
Miksi Suomen politiikka on mitä on? Miksi vihreä vasemmisto haluaa tahallaan väärinymmärtää toisten sanomisia? Miksiomatmielipiteeteivätvoiollavilpittömiä vaan niitä joutuu todistelemaan kerta toisensa jälkeen muiksi kuin kiipijän keinoiksi – "kieli ruskeanahan tässä kuitenkin kaikki toimivat!" En halua uskoa sellaiseen politiikkaan missä lietsotaan luokkavihaa, ehdotetaan toisten pahoinpitelyjä jne. Saksalainen kommunistipoliitikko RosaLuxemburg on sanonut upeasti, että "vapaus, joka koskee vain hallituksen kannattajia tai puolueen jäseniä ei ole vapautta vaan vapaus on aina myös vapautta ajatellatoisinjajossemuuttuutoistenetuoikeudeksi niin sillä ei ole enää merkitystä."
Minäenpelkää sitä, mitä muut minusta ajattelevat! Jos pystyn vaikuttamaan asioihin politiikan kautta, se on valtavan hieno asia! Omassa puoluepoliittisessa toiminnassani ei olisi mitään mieltä, jos haluaisin aina vain kiivetä ylöspäin keplottelemalla. Se, että tykätäänkö minusta, on loppujen lopuksi oikeastaantäysinyhdentekevää, jos pystyn olemaan itselleni poliittisesti ja muutenkin rehellinen – eihäntässäolisimuutenmitäänmieltä!