Oli maanantainen alkuilta ja kiire. Piti päästä 550- bussilla Otaniemeen. Juostuani töistä kodin ja kaupan kautta pysäkille näinkin pian tulevan 550-bussin. Bussi pysähtyi ja kömmin sisään. Siitä alkoivat vaikeudet.
Maksettuani kaupungin sisäisen matkani otin askeleen kohti vapaita penkkejä bussin takaosassa. Samassa bussi kurvasi tiukasti takaisin tielle pysäkiltä, jolloin horjahdin kohti pystytolppaa. Näin 60% selkäinvalidina tämmöinen paiskautuminen ei normaalistikaan tunnu mukavalta, mutta nyt vielä lisäksi käteni kolahti pystytolpan stop-painikkeeseen. Syntyi jokaisen bussimatkustajan kammoama virhepainallus.
Mietin silmänräpäyksen. Jos pyytäisin kuskia jättämään painalluksen huomiotta, se saattaisi aiheuttaa omanlaisensa kohtauksen, jos joku haluaisi oikeasti jäädä seuraavalla pysäkillä. Jos en tekisi mitään, joku toinen voisi jäädä seuraavalla pysäkillä ihan normaalisti. Ja pahimmassa tapauksessa, mitä voisi tapahtua? Jos kukaan ei jäisi pysäkillä, pyytäisin vaan joviaalisti anteeksi ja matka jatkuisi ilman suurempaa hässäkkää. Olin väärässä.
Bussi ajoi seuraavalle pysäkille, eikä kukaan jäänyt pois. Alkoi seuraava sananvaihto bussikuskin kanssa.
Minä: "Sori, tää oli väärä hälyytys!"
Bussikuski: "Olisit voinut sanoa, että ei tartte pysähtyä!"
Minä: "No kyllähän siitä ois sekava tilanne syntynyt jos joku muu olisi oikeasti halunnut jäädä pois..."
Bussikuski: "Olisin voinu valon sammuttaa!"
Minä: "Anteeks kauheesti, anteeks hirveesti!"
Bussikuski: "Ei hätää, mää oon täällä tuntipalkalla..."
Tämmösiä tällä kertaa. Kyllä se niin on, että suomalaisen suorituksen bussissa on oltava aina 100-prosenttinen, muuten hän on vaikeuksissa; joskus ongelmana on väärin päin kädessä oleva matkakortti ja toisinaan "idioottimatkustajat", jotka painavat stop-nappulaa itselleen tuntemattomilla seuduilla reittioppaan ohjeiden mukaan. Ei kyllä tunnu hyvältä kun matkustajien ainoa funktio bussikuskeille tuntuu olevan ravan tuominen bussin lattialle ja kuskien mielen pahoittaminen.