Mikael Agricola loi suomenkielistä sanastoa erityisesti uskonnollisista tarpeista käsin. Ja jotta ymmärtäisi suomalaisen kulttuurin historiaa ja kehitystä, olisi hyvä osata ja ymmärtää kristinuskon keskeinen käsitteistö ja sisältö, ihan riippumatta siitä mitä mieltä siitä on.
Kieli ja kulttuuri kulkevat käsikynkkää. Siitä hauskana esimerkkinä olkoon sana äitiysloma, joka sittemmin muuttui sanaksi vanhempainvapaa. Molemmat sanat ovat arvolatauksiltaan mielenkiintoisia, äitiys harvoin lomaa on ja vanhempainvapaalla tuskin vain oleillaan tai vapaillaan. Kun lastentarhasta väännettiin päiväkoti, tuli ajattelevan mieleen vastinpari yökoti. Ympärivuorokautista hoitoa tarjoava päiväkoti on jo sellainen sanaparihirviö, että harva sitä tohtii edes ajatella.
Poliittisesta kielenkäytöstä voisi vielä esimerkkinä mainita sanafrankensteinin vasemmistointellektuelli, jonkalaisen elävä sovellus sai mittavaa tuhoa aikaan sukukansojemme keskuudessa. Onneksemme keskustaintellektuellia ei liene vielä lanseerattu.
Kansan suussa kieli muuttuu ajassa ja mukautuu kulloisinkiin tarpeisiin. Kotikorttelin iäkäs rouva ruokki taannoin fasaanipesuetta, jonka hän oli nimennyt somaleiksi. Ja toden totta, kyseessä oli tavanomaisia tummenpi poikue. Kun rakennuksilla puhutaan sähköpistokkeen uros- ja naaraspäästä, on kaikille selvää kumpaa missäkin tarvitaan. Kieli on viestintäväline.
Agricola teki suurteon suomen kielen hyväksi, mutta kyllä kansa oli luonut kattavan sanaston moniin tarpeisiin jo ennen häntäkin. Lönnrot osui aikanaan tämän laarin ääreen. Mehevä ja runsas oli sukupuolisanastomme jo aikojen alussa. Kalevalan sensuroimaton laitos sen kertoo.
Suomen kielen päivänä 2016