Kaikki tämänhetkiset eduskuntapuolueet ovat kantaneet Suomessa hallitusvastuuta. Viimeisimpänä mukaan tähän joukkoon on liittynyt perussuomalaiset. Puolueen valinnalla osallistua hallitukseen vahvistettiin Suomen olemassa olevaa poliittista kulttuuria, mutta myös tervehdytettiin sitä, kun esimerkiksi Rkp tippui pois todellisten vallankäyttäjien joukosta.
Suomen asema maailmassa ja poliittinen järjestelmämme on sen kaltainen, että Suomessa mikään puolue, joka tavoittelee hallitusvastuuta, ei kykene käytännössä harjoittamaan samalla tavalla selkeän ideologista politiikkaa kuin puolueet monissa muissa maissa.
Suomi on pinta-alaltaan iso maa, jossa pitää sovittaa yhteen erilaiset olosuhteet yhdyskunta- ja elinkeinorakenteessa. Meillä on kattava määrä puolueita jo pelkästään tästä johtuen.
Suomi on asukasmäärältään pieni ja harvaan asuttu maa, jolla ei ole suurta painoarvoa eurooppalaisessa politiikassa eikä etenkään maailmanpolitiikassa. Nykyisessä maailmanjärjestyksessä Suomen rooli on lähtökohtaisesti vaikuttaminen muihin ja sopeutuminen lopputulokseen mahdollisimman onnistuneesti.
Suomen sijainti suurvalta Venäjän kainalossa irrallaan muusta Euroopasta johtaa käytännössä aina kansallista suvereniteettia näennäisesti heikentäviin ulko- ja turvallisuuspoliittisiin ratkaisuihin, kallistuivat ne sitten itään tai länteen.
Suomen suhteellisuutta ja henkilökeskeisyyttä korostava vaalijärjestelmä suhteellisuuden ja alueellisuuden yhteensovittaen johtaa enemmistövaalitavasta poiketen vaalituloksiin, joissa ei koskaan synny selkeää enemmistöä millekään puolueelle, ja myös koalitiovaihtoehdot ovat Suomen vaaleissa olleet aidosti auki. Toistaiseksi Suomeen ei ole koskaan syntynyt koalitioita, joilla vaaleja käytäisiin. Äänestäjät joutuvat toistuvasti pettymään, mutta siitä huolimatta lähes kaikkien äänestäjien keskeisimpiin näkemyksiin kuuluu aina uudestaan, että äänestettävän puolueen on pyrittävä – ja mieluiten päästävä - hallitukseen. Äänestäjien pettymys isompien muutosmahdollisuuksien vähäisyyteen on johtanut äänestysaktiivisuuden laskuun, mutta ei romahtamiseen. Toistaiseksi Suomeen ei ole syntynyt puoluetta, joka julistaisi toimivansa käytännössä pysyvästi oppositiosta käsin.
Suomalaiset äänestäjät eivät ole erityisen puolueuskollisia. Nytkin epävarmojen äänestäjien määrä on mielipidetiedusteluissa erittäin suuri. Suomalaiset äänestäjät painottavat äänestyspäätöksissään käytännönläheisesti sitä, mitkä puolueet milloinkin pystyvät heidän mielestään käytännössä hoitamaan Suomen ja suomalaisten asioita ja luonnollisesti myös eturyhmäajattelu periaatteella ”mikä puolue vaikuttaisi ajavan juuri minun etua?” korostuu. Oma näppituntumani on se, että suomalaiset harkitsevat äänestyspäätöksen alla usean eri puolueen ehdokkaita, rajaten pois lähinnä puolueet, joiden riveistä ehdokasta ei ainakaan äänestetä. Esimerkiksi Vaasan vaalipiirissä tällaisia puolueita ovat yleensä vihreät ja vasemmistoliitto, joilla on alueellamme matala kannatus. Niiden viesti ei ole meilläpäin ihmisten mielestä uskottava oikein millään tasolla.
Äänestäjä saattaa myös ajatella, ettei äänestä esimerkiksi kokoomuslaisia, koska he ovat liian herraskaisia ja ulkokultaisia tai keskustalaisia, koska keskustalaiset nostavat yhden ammattiryhmän ainakin periaatteen tasolla muiden ammattiryhmien yläpuolelle ikään kuin jaloimpana mahdollisena elämänmuotona riippumatta siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Sdp:tä saattavat äänestäjät vieroksua meilläpäin, koska Sdp aina viime kädessä asettuu taustastaan johtuen työntekijäpuolen vaatimusten taakse, olipa vaatimuksissa sitten mitään järkeä ja realismia tai ei. Yrittäjävaltaisella alueella tätä ei katsota hyvällä. Kristillisdemokraatit koetaan puolueeksi, jota voivat äänestää vain ns. uskovaiset, muiden äänien ei koeta edes kelpaavan heille. Rkp on taas korostetusti kielipuolue, etenkin Vaasan vaalipiirissä.
Edellä olevat negatiiviset luonnehdinnat on tarkoitettu vain karrikoiduiksi esimerkeiksi siitä, miten joku äänestäjä voi ikään kuin negaatioiden kautta hahmottaa poliittista kenttää valintatilanteessa. Ja edellä aiemmin kuvattu poliittisen järjestelmämme toimintalogiikka tekee pääosasta äänestäjiämme demokratian ritareita eli liikkuvia äänestäjiä.
Jätin kuvauksesta tietoisesti pois perussuomalaiset, koska jätän auki sen, miten tämä puolue asettuu näihin olosuhteisiin, joita osallistumisemme hallitukseen on sekä vahvistanut, mutta myös muuttanut. Osallistumisemme myötä iso kuva Suomen paikasta maailmassa on vahvistunut, mutta sisäpoliittisesti rohkea uskalluksemme ottaa rooli etu- ja taustaryhmittymät ylittävänä poliittisena voimana, joka mahdollistaa järkevät ja Suomea uudistavat kompromissit, luo painetta muille puolueille luoda nahkansa uudelleen. Sillä, ”minkä pään PS lopulta ottaa”, on aivan varmasti vaikutus muiden puolueiden strategiaan. Pakotammeko ne uudistumaan vai annammeko niille mahdollisuuden jatkaa linjalla, joka on tuottanut Suomelle ja suomalaisille huonoja tuloksia 2000-luvulla.
Ideologioita tosipaikassa karsastavien suomalaisten keskuudessa perussuomalaisten on mahdollista oikeilla ja johdonmukaisilla toimenpiteillä muuttaa suomalaista poliittista kenttää enemmän kuin uskotaankaan, mutta se edellyttää tietynlaisen amatöörimäisyyden hylkäämistä tai asettamista ainakin marginaaliin. Lieveilmiöt nimittäin herättävät monen mielessä kysymysmerkin, joka voi nousta lopulta liian isoksi. Tietyistä puolueessa tehdyistä historiallisista ratkaisuista johtuen tämä kehitysaskeleen ottaminen on ollut puolueellemme selkeästi hankalaa, ja aika näyttää pystytäänkö siihen lopulta. Myös lyhytnäköinen kaveeraaminen politiikassa voi nostaa kynnystä toimia oikein, kun pitäisi sitten hylätä oma kaveri. Käytännössä tässä kuitenkin ratkeaa se, koetaanko puolue uskottavaksi vaiko ei. On sääli jos kaiken tämän vastuunkannon jälkeen puolue ei hyödyntäisi mahdollisuutta kehittyä, vaan jatkettaisiin poliittisen pelleosaston tekohengittämistä periaatteella, että ”heilläkin on oikeus olla jotakin ja saada äänensä kuuluviin”.
Jätetäänkö puolue siis ratkaisemattoman tilanteen panttivangiksi ja ajatellaan yhä, että puolue voi rakentaa tulevaisuutensa uskottavasti ja kestävästi ristiriitaisille viesteille suhteessa suomalaisiin? Hoidammeko Suomen kevään toukotyöt rikkinäisellä haravalla, jonka varresta tikut tarttuvat käyttäjänsä käsiin ja kädet menevät rakoille? Sellaisiinko talkoisiin me väkeä kutsumme jatkossakin?