Itä-Suomen yliopiston (UEF) hallitus teki eilen kokouksessaan yksimielisen päätöksen, että Savonlinnan kampus lakkaa olemasta parin vuoden päästä. On täysin selvää ja ymmärrettävää, että suomalaisesta sivistyksestä huolestuneet sekä savonlinnalaiset nousevat takajaloilleen päätöksen myötä. Ollaanpa kuitenkin rehellisiä.
Kyllä: kansanedustajat ja muut viskaalit ovat puuhanneet rahoitusta yliopistolle seuraavalle sopimuskaudelle. Noin neljä kertaa kaksi miljoonaa euroa on paljon rahaa, sitä ei kukaan keillä. Myöskin Savonlinnan kaupungin sitoutuminen kampuksen tulevaisuuteen on ollut ihailtavaa. Ei mikä tahansa 35 000 asukkaan kaupunki, jossa kunnallisveroprosentti on jo nyt korkea, lähde kymmenien miljoonien tilainvestointeihin kiinteistöihin, jotka se myöhemmin vuokraisi yliopistolle sille – siis yliopistolle – sopivin ehdoin. Myös savonlinnalaisten into taistella kampuksensa puolesta on ollut merkittävää: jo professuurien lahjoittaminen on jo avokätistä. Nousisin minäkin barrikadeille, mikäli vaikkapa Savonia-ammattikorkeakoulu päättäisi vetäytyä Iisalmesta.
Kohtalon hetket ovat olleet Savonlinnassa käsillä ja jo tovin ja ihmettelen erityisesti sitä, kuinka viime hetkillä olisi tyhjästä valtion kirstusta löytynyt yhtäkkiä poliittista rahaa Savonlinnaan laitettavaksi. Yliopiston hallitukselle raha ei kelvannut, todetaan julkisuudessa. Ei kelvannutkaan ja palaan kohta siihen, miksi ei kelvannut ja miksi tälläkään rahalla ei olisi ollut todennäköisyydessä juuri mitään virkaa, vaikka kaksi miljoonaa onkin paljon rahaa.
Se, miksi UEF Savonlinnasta nyt lähtee, on monen tekijän summa eikä kaikkea luonnollisestikaan voi julkisesti aukaista. Nykyisin UEF toimii Savonlinnassa vuokratiloissa, joita hallinnoivat sekä Suomen yliopistokiinteistöt (SYK) sekä Senaattikiinteistö. Senaattikiinteistö on ollut haluton remontoimaan kiinteistöjä vuosien mittaan ja korjausvelka on kasvanut kasvamistaan. Heillä on toimintansa toimipiste täysin muualla kuin vaikkapa Savonlinnassa. Eikä tilanne ole aina hääppöinen Helsingin ydinkeskustassakaan, missä jotkin Senaatin kiinteistöt odottavat korjausta korjausvelan kasvaessa. Tästä hieman perspektiiviä siihen, miksi tilakysymys on ollut auki pitkään ja miksi kiinteistöt ovat olleet jo tovin Savonlinnassa kaupan. Vanhoissa tiloissa ei olisi voitu jatkaa enää hetkeäkään.
Savonlinna on luvannut rakentaa ja vuokrata rakentamansa uudet kiinteistöt yliopistokampukseksi nykyisellä vuokratasolla. Kuntapäättäjänä ja teknisessä lautakunnassa Iisalmessa toimineena en usko nykyisen hintatason säilymiseen. Kunnilla on ympäri Suomen valtava paine (kuten uskon olevan Savonlinnassakin) tarkastella omia tilojaan ja niiden käyttöratkaisuja sekä kohdella eri vuokralaisia tasapuolisesti. Ei yliopiston erilliskohtelu olisi UEF:n näkökulmasta huono ollut, mutta muutaman vuoden päästä vuokrataso olisi todennäköisesi kasvanut himpun kerrallaan. Se on vain totta, että uudet ja modernit tilat tuppaavat maksamaan hieman enemmän, mitä käsiin hajoava talovanhus. Mikä nousisi keskusteluun muutaman vuoden päästä, kun vuokrat nousisivat ja UEF miettisi yhä tilankäyttönsä tehostamista? Olisiko reilua jättää uudehko kampus silloin tyhjilleen?
Mikäli tilakysymys ei olisi täysin akuutti, olisi toiminta voinut kampuksella jatkua tovinkin, mutta kampuksen kohtalon äärelle olisi palattu pian aivan varmasti.
Se on kyllä rehellisesti myönnettävä, että keskittämispäätöksessä on vahvasti uskoa siihen, että täten saadaan karsittua monia päällekkäisyyksiä sekä vahvistettua profiilia koko UEF:n näkökulmasta ja konkreettisemmin se näkyy Joensuussa. Se, että korkeakoulut saavat rakenteellisen kehityksen aikana kilpailla keskenään, on jo yksi revohka, mutta kansainvälistymiskehityksessä tämän kentän haltuun ottamisessa on aika kova työ itse kullakin korkeakoululla.
Joensuun ja Savonlinnan vastakkainasettelu on turhaa. Kuten ovat syytökset siitä, että UEF olisi käynyt jakkara kädessä iltalypsyä. Tätä kuviteltua iltalypsyä olisi voitu jatkaa pidempään, joka tarkoittaa käytännössä tilannetta, että Savonlinnan kampusta olisi jatkettu muutaman vuoden sykleissä. Kyllähän päätös tuo Joensuuhun paljon, mutta (ja vaikka kateus kuuluu suomalaiseen perusmentaliteettiin) ei tätä vastakkainasettelua meidän tule luoda yhtään. Alueet ovat jo nyt joutuneet kilpailemaan keskenään kohtuuttomasti, kun yhteistyö olisi se, millä tätä maata rakennettaisiin ja on rakennettu kautta aikain. "Yhdessä olemme menestyneet, erillään ja erimielisinä on tullut takkiin", kirjoitti eräs keskeinen kansanedustaja viime viikolla Savon Sanomissa. Siirto tulee kyllä nopeasti, mutta ei ensinnäkään yllätyksenä. Enkä olisi ollut hyväksymässä siirtoa, jos en uskoisi kantokyvyn Joensuussa riittävän.
Mitä tulee aluepolitiikkaan, niin keskustavetoinen hallitus on sitoutunut hallitusohjelmatavoitteisiin korkeakoulutuksen rakenteellisen kehittämisen osalta. Käsi pystyyn ne, ketkä uskovat, että Savonlinna jää ainoaksi ja ettei tulema ollut kehityksessä vääjäämätön? Tähän hallitusohjelmaan ovat sitoutuneet niin sivistyspuolue keskusta, kokoomus kuin perussuomalaisetkin. Rakenteellinen kehitys ei ole pientä piiperrystä ja puuhastelua, jolla kehitetään jo olemassa olevaa. Se tulee olemaan sellaista, että siinä leka heiluu ja rakenteet ravisevat. Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) paimenkirjeet antavat selkeän kuvan korkeakouluille: karsikaa ja tiivistäkää tai köpsästi käy. OKM:n rajanjakomalli vaatii toimimaan rankasti, muuten rahoitusta ei heru.
Palatakseni aiempaan huomioon siitä, ettei raha kelvannut, sanottakoon, että Savonlinnan kampuksen säilyttämispäätös, joka olisi taannut noin kahdeksan miljoonan euron tuen seuraavalle sopimuskaudelle, olisi näkynyt aivan varmasti OKM:n myöntämissä tuissa. UEF:lle olisi todennäköisesti tullut takkiin näissä neuvotteluissa, koska rakenteellista kehittämistä ei olisi toimeenpantu.
Siis mikäli Savonlinnan kampus olisi päätetty säilyttää sillä ehdolla, että seuraavalle sopimuskaudelle olisi saatu aiemmin mainittu kahden miljoonan vuosittainen (poliittinen) potti, olisi tämä aivan varmasti jäänyt saamatta OKM:n rahoituksesta. Kannanotot siitä, että ”raha ei kelpaa” ovat sikäli aivan normaalia poliittista bluffia, mihin on helppo mennä. Myös väitteet siitä, että päätös on lyhytnäköinen, ovat kyllä Savonlinnan näkökulmasta perusteltuja, mutta UEF katsoo aina viiden, kymmenen ja vuosikymmenten päähän. Kukaan meistä ei tiedä, mitkä yliopistot Suomessa jatkossa pärjäävät. Kilpailu on niin kansallisesti kovaa, mutta ennen kaikkea kansainvälisesti tiukkaakin tiukempaa. Tähän olemme vääjäämättä ajautuneet ja menneet.
Toisaalta, jos tämä olisi vain rahasta kiinni, niin kyllähän sitä rahaa aina muutama miljoona jostain löytyisi Savonlinnaan. Vuositasolla kaksi kampusta maksavat noin miljoonan vähemmän, mitä kolme pelkästään tilojen puolesta. Tähän kun lisätään muut päällekkäiset kustannukset, niin summa vain kasvaa. Mikäli UEF aikoo pärjätä ajassaan, on sen katsottava tulevaisuutta kohti. Sen tulevaisuudenkuvan pohjalta, mitä olen itselleni maalaillut, uskon, että ratkaisu oli UEF:n toimintakyvyn kannalta paras. Savonlinnan osalta päätös taas oli surkea. Vaikka yliopistolla on merkittävä rooli yhteiskunnassa, tulee sen kuitenkin viime kädessä tarkastella toimintaedellytyksiään muuttuvassa maailmassa keskittyen tieteeseen, tutkimukseen ja opetukseen huomioiden yhteiskunnan – lue valtiovallan – luomat realiteetit. On toisaalta paradoksaalista, kuinka keskustavetoinen hallitus 2010-luvun alla ajoi yliopistouudistuksen ja loi yliopistoille laajan autonomian ja vuonna 2016 keskustavetoisen hallituksen aikana leka käy maakuntien korkeakouluissa.
Niillä resurssein ja niihin peilaten tiedoin, mitä minulla ja koko hallituksella on ollut, oli päätös oikea Itä-Suomen yliopiston kannalta. Tämä päätös ei ole lyhytnäköinen, vaan katsoo kauas tulevaisuuteen tavoitellen tieteiden välisiä ratkaisuja myös vuodesta 2016 eteenpäin.