Hallitus ilmoitti viime tiistaina uudesta työllisyys- ja yrittäjyyspaketistaan, jolla tavoitellaan jopa 110 000 tuhannen työpaikan lisäystä ja 72 prosentin työllisyysastetta seuraavan parin vuoden aikana. Kolme kovaa eivät halunneet jäädä lupauksensa kanssa Jutta Urpilaisen varjoon, vaan heidän piti nipistää karvan verran paremmaksi. Moni näyttäisi ilahtuneen silminnähden. Suomi pelastuu sittenkin, vaikka tässä vaiheessa onkin vielä aivan liian aikaista nuolaista. Kasvavaa työttömyyttä vastaan kamppaileva hallitus on keksinyt jälleen yhden uuden keinon työllistää ihmisiä. Tämä tosin tarkoittaa jälleen yhtä palkatonta työskentelymuotoa jo olemassaolevien työllistämistoimenpiteiden rinnalla. Toisin sanoen, kansantaloutta parantavasta vaikutuksesta on tässä tapauksessa aivan turha edes keskustella, koska sisämarkkinat on taloutemme sydän eikä se lähde käyntiin ilmaistyöllä, vaan elvyttämällä, tukemalla pieniä kasvuyrityksiä sekä lisäämällä kansalaisten reaalituloja eli ostovoimaa.
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto on lanseeranut jälleen uuden keinon kyykyttää pitkäaikaistyöttömiä. Tällä kertaa ei tosin ole kyse saman sylttytehtaan aikaisemmin kehittämästä työllistämiskokeilusta, jossa yritykset tuovat piilossa olevat ja tekemättömät työt yhteistuumin esiin ja TE-toimistot sekä kunnat hakevat niihin parhaiten sopivat palkattomat työntekijät, eikä sosiaalipalveluna markkinoidusta kuntouttavasta työtoimenpiteestä, joka on pirstaloinut työmarkkinoita jo useamman vuoden ajan. Työttömien henkisestä hyvinvoinnista puhumattakaan. Sitran uusin neronleimaus on työttömien tarjoama työnäyte, jonka aikana työtön voisi osoittaa 3-4 kuukauden ajan yritykselle oman arvonsa sekä kyvykkyytensä työntekijänä - ilmaiseksi tietystikin. Työnäytteen ajalta työntekijälle maksetaan työttömän normaali päiväraha, eikä se takaa tekijänsä työllistymistä yhtään sen paremmin kuin aikaisemmatkaan työllistämistoimenpiteet. Suomalaisethan tekevät jo valmiiksi kymmeniä miljoonia tunteja ilmaista ylityötä vuodessa. Puhumattakaan tilastoja kaunistavista tukityöllistetyistä, kuntouttavasta työtoiminnasta ja työkokeilusta, joiden piirissä uskotaan olevan kaiken aikaa jopa 35 000 - 50 000 suomalaista.
Jos tukityöllistettyjen lisäksi mukaan lasketaan myös työharjoittelijat niin palkatta työskentelee reilusti yli 100 000 ihmistä. Tämä ei kuitenkaan riitä. Kyseessä on eri asiantuntijoiden tekemiä arvioita. Jostain syystä valtio ei ole koskaan tehnyt kattavaa kokonaisselvitystä ilmaisen työn määrästä Suomessa, mutta oletettavasti puhumme huomattavan kokoisesta määrästä. Tai ainakaan sellaista ei löydy Tilastokeskuksen tai Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tiedoista. Totuus on, että harvempi kuin joka viides saa työkokeilun jälkeen töitä. Yleensä sopimusta jatketaan uudella työkokeilulla tai vaihtoehtoisesti työtön passitetaan takaisin kortistoon ja valitellaan huonoa tuuria, kun ei ole juuri nyt töitä tarjolla. Seuraavana maanantaina aloittaakin sitten jo uusi kokelas, jolle luvataan töitä harjoittelujakson jälkeen. Toisin sanoen Sitran kovasti ylistämä mahdollisuus ei ole mikään uusi asia, vaan maahamme aikoja sitten pesiytynyt tapa muuttaa palkattoman pakkotyön virallista nimeä, kun ei ihmisiä voi humanismin aikakautena enää kaleeriorjiksikaan kutsua.
Työ- ja elinkeinoministerin selvityshenkilö Maria Kaisa Aulan lausuntojen mukaan kyseessä on rajattu kokeilu, eikä työnäytteen antaminen ole pakollista eikä siitä kieltäytymisestä seuraa sanktioita. Samalla tavalla todettiin myös aikoinaan, kun työmarkkinoille lanseerattiin sittemmin väärinkäytöksissä ryvettynyt, vapaa mutta pakollinen kuntouttava työtoiminta ja sitä seurannut työkokeilu. Käytännössä kieltäytyessään kuntouttavasta työtoiminnasta tai työkokeilusta henkilö menettää työttömyysetuutensa ja joutuu alennetulle toimeentulotuelle, eikä työnäytteen antaminen tule olemaan tämän suhteen mikään poikkeus. Selvitystä tehnyt Aulakin myöntää, että yritykset saattavat käyttää hyväksi työnäytettä, mutta mahdolliset väärinkäytöt voidaan kuitenkin karsia pois luomalla selkeät pelisäännöt - kuten esimerkiksi kuntouttavan työtoiminnan ja työkokeilun kohdalla on tehty.
Työnäytteen voisi käytännössä ymmärtää, mikäli se koskettaisi pelkästään ylempiä tyoimihenkilöitä, mutta valitettavasti erityisen kiinnostuneita ehdotuksesta ovat olleet ennen kaikkea työnantajat ja henkilöstöjohtajat, joiden työntekijät asettuvat alempaan palkkaluokkaan. Esimerkiksi HOK-Elannon henkilöstöjohtaja Antero Levänen pysyi tuskin pöksyissään, kun hän intoutui kehumaan hallituksen uutta työmarkkinaratkaisua. Leväsen mukaan työnäte laskee tuntuvasti yritysten työllistämiskynnystä ja antaa samalla työntekijälle mahdollisuuden saada jalka oven väliin litistettäväksi. Ilmeisesti helsinkiläisosuuskunta ei ole aikaisemmin kuullutkaan koeajasta, jolloin yritys pystyy irtisanomaan työntekijän täysin mielivaltaisesti, mikäli tämän naama tai työpanos ei miellytä. Ei siihen ole ennenkään ilmaista työnäytettä tarvittu. Totuus lienee, että työnäytteen kautta yritys voi hankkia palvelukseensa ilmaista, yhdeksän euron työvoimaa, jonka voi tarvittaessa hylätä kuin nallin kalliolle. Palkkakustannukset jäävät kokonaan valtion ja veronmaksajien maksettaviksi, kun taas voitot katoavat veroparatiiseihin.
Työnätteen antajalle ei tarvitse maksaa myyntihuippujen ja ruuhkakausien korvauksia eikä ilta- tai yötyölisää, nyt kun kauppojen aukioloajatkin ovat vapautuneet. Työnäytteen antaja on järjestelmän palveluksessa ja suorastaan huutaa hyväksikäyttöä, mutta se kai tässä on ollut tarkoituksenakin. Myydä ihmisille samaa vanhaa alistamista ja etujen polkemista uudella ja trendikkäällä nimellä. Työ- ja elinkeinoministeriön ehdottamassa mallissa mikään ei estä yritystä ketjuttamasta työnäytteen antajia, sillä näinhän kuntouttavan työtoiminnankin suhteen on toimittu, kun ihmiset ovat työvoimatoimiston pakottamana pesseet autoja ja ikkunoita, huolehtineet vanhuksista, auranneet lunta ja leiponeet leipää. Tämä jos jokin vääristää työmarkkinoita ja vapaata kilpailua, sillä henkilökohtaisesti en ole vielä eläessäni sellaiseen työhön törmännyt, joka ei olisi rahallisesti minkään arvoinen. Elämme työnantajien markkinoilla, jossa yritykset saavat vapaasti valita työttömiä mihin tahansa tehtäviin ja mihin vain haluamaansa hintaan - maassa, jossa palkittuja pilapiirtäjiä ja graafikoitakin työllistetään ruokapalkalla. Rahan puhuessa orjuudella ei ole pahan leimaa. Jäljelle jää vain vain hintalappu.