Näyttelijä Antti Holman eilinen avautuminen Suomeen kyllästymisestään ja Lontooseen muuttamisestaan oli yksi aihepiirin turhimpia. Kolmenkymmenenkriisistä kärsivän pikkujulkkiksen mielipiteet eivät olisi sinänsä kommentoimisen arvoisia, mutta kritiikin arvoisiksi ne tekee Helsingin Sanomien tapa kytkeä yhteen Holman homoseksuaalisuus ja hänen Suomea, suomalaisia ja suomalaisuutta kohtaan tuntemansa viha.
Varmimmaksi vakuudeksi Helsingin Sanomat lypsi myös Seksuaalinen tasavertaisuus Seta ry:n puheenjohtajalta Panu Mäenpäältä kommentin, jonka mukaan hän ”ymmärtää” Holmassa esiin kasvanutta ”vihapuhetta”, koska ”suvaitsemattomuus” on niin räikeästi levinnyt. Hesarin jutussa pyrittiin luomaan mielikuvaa, että suomalaiset homot ihan yleisestikin ylenkatsovat kotimaataan, kannattavat massamaahanmuuttoa ja pakenevat maasta ymmärtämättä, että epäviihtyisän tästä maasta ovat tehneet nimenomaan maahanmuuton varjopuolet – eivät suomalaiset itse.
Katsotaanpa ensin tyyliä. En tunne kumpaakaan narisijaa henkilökohtaisesti, joten olen kai sopivan puolueeton arvioimaan heidän asenteitaan. Tyylipisteitä kummallekaan ei oman pesän likaamisesta heru. Pisteet menevät selkeästi pakkasen puolelle. On kliseemäistä arvostella omaa maata ominaisuuksista, jotka löytyvät kaikkialta maailmasta – yleensä vain paljon kurjistuneemmassa muodossa.
Entä sitten logiikka? Logiikkaa Holman ajatuskuluissa ei ole ollenkaan, mikä lienee taiteilijalle ihan sopivaakin. Mutta ei pitäisi silti erehtyä käyttämään julkisuusasemaansa läpien puhumiseen omaan päähän.
Olen itse soveltanut kompensoivan suvaitsevuuden käsitettä kuvatessani sitä ristiriitaa, jolla homot, lesbot ja muut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt on taivuteltu puolustelemaan massamaahanmuuttoa, vaikka se ei ole enempää kotimaisten vähemmistöjen kuin enemmistöjenkään etujen mukaista. Kompensoivan suvaitsevuuden kautta suomalaiset seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt on ehdollistettu kannattamaan massamaahanmuuttoa ja maailmassa enemmistönä olevien kulttuurien leviämistä maahamme sillä verukkeella, että vastalahjaksi poliittinen vihervasemmisto on sitoutunut edustamaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asioita.
Kompensoivan suvaitsevuuden mukainen kompleksisuus on siis seuraus vihervasemmiston kanssa käydystä vispilänkaupasta. Sen vakavin varjopuoli on, että samalla kun kotimaiset vähemmistöt (myös suomenruotsalaiset) luulevat parantelevansa asemiaan edistämällä maahanmuuttoa, niiden todellinen asema suhteellisesti heikkenee. Tämä näkyy tavassa, jolla islamisaatio koettelee homojen ja lesbojen oikeuksia, ja esimerkiksi Vantaalla venäjää puhuvien määrä on jo ylittänyt ruotsinkielisten määrän. Kompensoivaan suvaitsevuuteen liittyvän ajatuskulun virhepäätelmä alkaa premissistä, jonka mukaan yleisen suvaitsevuuden lisääntyminen lisäisi kotimaisia vähemmistöjä kohtaan tunnettavaa suvaitsevuutta. Juuri tämä oletus on karkea erehdys.
Asia onkin aivan päinvastoin. Mitä enemmän maahamme tunkeutuu erilaisia etnisiä vähemmistöjä, sitä enemmän lisääntyy niin sanottu suvaitsemattomuus kaikkea erilaisuutta – myös seksuaali-ja sukupuolivähemmistöjä – kohtaan ja sitä ahtaammaksi maassa jo olevien vähemmistöjen asema käy.
Eikä vika ole suinkaan suomalaisten ihmisten pahantahtoisuudessa. Olojen konflikoituminen johtuu siitä tosiasiasta, että kulttuurin kirjavoituessa ja vähemmistöjen määrän kasvaessa yhteiskunnallinen tehokkuus heikkenee ja syntyy arvo- ja intressikonflikteja. Syy epäviihtyisyyden lisääntymiseen ja niin sanottuun suvaitsemattomuuteen on siis nimenomaan monikulttuuristumisen leviämisessä taloudellisen, sosiaalisen ja poliittisen sietokyvyn ulkopuolelle.
Antti Holman kokema kurjistuminen, keskusteluilmapiirin kiristyminen, suvaitsemattomuus ja hänen viittaamansa ”tyhmyys” (hän todellakin antautuu käyttämään tätä sanaa) ovatkin seurauksia hänen itsensä peräämästä politiikasta. Mutta hän sen enempää kuin jutun kirjoittanut Antti Majanderkaan eivät tätä ymmärrä, mikä on sinänsä ymmärrettävää, sillä heiltä puuttuvat asiaa koskevat teoreettiset, yhteiskuntatieteelliset ja filosofiset välineet. Huomautan kuitenkin, että ei se tee ketään viisaaksi, että sanoo muita tyhmäksi.
Minua ei Antti Holman lähtö haittaa sen enempää kuin kytkintään nostaneen Jaakko Hämeen-Anttilankaan pako romahtavan julkistalouden ja yliopiston raunioista. Mene vain Lontooseen tai niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Ja pidä silmät auki, niin näet, miltä todellinen maailma näyttää, kun kotikujilla palavat autot ja kortteleissa räjähtelevät pommit. Pääset nauttimaan monikulttuurisuuden ja maahanmuuton tuloksista!
Mutta kannattaa myös pitää varansa, jotta ei käy niin kuin tuolle toiselle pikkujulkkikselle, Immosen Juhalle, joka kertoi ulkomaalaisromanssistaan Seiska-lehden viimesyksyisessä jutussa. Sinisilmäiset pohjoismaalaiset karitsat kun ovat tuolla monikulttuurisessa alamaailmassa kuumaa kamaa...
Sen sijaan se minua haittaa kyllä kovastikin, että Seta ry on pyrkinyt esiintymään maahanmuuton ja islamisaation puolustajana, vaikka kumpikaan tendenssi ei ole suomalaisille seksuaali- eikä sukupuolivähemmistöille eduksi. Kirjoitin aiheesta jo viime syksynä, kun Seta alkoi perätä pakolaisille ja turvapaikanhakijoille entistä parempia olotiloja pääkaupunkiseudun tuntumaan (kirjoitukseni löytyy tästä).
Tämä punavihreän agendan mukainen politikointi osoittaa, että Seta pyrkii olemaan vain vihervasemmistolainen järjestö, jossa loogisesti ajattelevat miehet eivät voi eivätkä saa enää toimia. Esimerkiksi Helsingin seudun Setan hallituksen seitsemästä jäsenestä kuusi on nyt naisia ja vain yksi mies, ja hänkin on maahanmuuttajataustainen! Ainoastaan kaksi varajäsentä ovat suomalaisia miehiä. Tämä on ikävä fakta ja antaa huonon kuvan Setasta myös sukupuolten tasa-arvoa edustamaan ilmoittautuneena järjestönä. Valtakunnallisen Setan toimiston yhdestätoista työntekijästä puolestaan kahdeksan on naisia ja vain kaksi miehiä; yhden sukupuolta en kyennyt nimen perusteella arvioimaan.
Mainittakoon nyt vielä sekin, etten kannata myöskään niiden kitisijöiden mielipiteitä, joissa paheksutaan Setan saamia vähäisiä taloudellisia avustuksia. Mutta olen kylläkin sitä mieltä, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen nimissä esiintyvän järjestön ei pitäisi olla sillä tavoin sisäänpäin lämpiävä, että siellä saavat ja voivat toimia vain poliittista korrektiutta viljelevät järjestöjyrät. Mikään älyllinen ei näytä tähänkään järjestöön sopivan.