Onkohan minulle liian vaarallista lukea liian montaa lehteä eri vuosilta samana päivänä, kun heti tuli mieleeni yhdistellä vuodet yhteen "historian naruilla", vaikka kykyni eivät ehkä siihen riitäkkään. Toisaalta ei yritänyttä laiteta, meni sitten syteen tai saveen. Ostin eilen kierrätyskeskuksesta ison pinon upeita ja mielenkiintoisia lehtiä vuodelta 1956-57, joihin en ennen - en ainakaan näin vanhoihin törmännyt.
Nämä lehdet "Suomalainen Suomi, kulttuuripoliittinen aikakauslehti"- vei minut täysin mennessään...Kirjoittajina siinä on monia tuttuja nimiä kuten Raimo Ilaskivi, Kauko Kare, Jaakko Iloniemi, Pentti Huovinen, Mauno Koivisto ym. .
Otsikolla " Neuvostoliitto ja pohjoismaat" kirjoittajana "Joukonen", jonka oikeaa nimeä en nyt löytänyt, mutta ehkä joku muu täällä sen tietää?
Neuvostoliiton yleinen asenne meihin Pohjoismaihin oli mutkaton, kirjoittaa Joukonen vuonna 1957. Länsimaalaisille lehdille antamassaan haastattelussa Hrustsev hyvänä kommunistina totesi: "me hautaamme teidät"... Se oli ennen kaikkea osoituksena ideologisesta itsevarmuudesta. Saatiin taas kerran kuulla kommunistisen johtajan vakuutus, että idän ja lännen välisessä maailmankatsomuskamppailussa itä lopulta perii voiton. Tosin sanoja ei pidä ottaa liian kirjaimellisesti, vaikka Neuvostoliiton ulkopolitiikkaan on jo vanhastaan kuulunut kovaksikeitetty piirre...
"Mitä heidän lehtiinsä tulee, ovat ne aina pitäneet etuoikeutenaan esittää häikäilemättömästi liioiteltuja tai suorastaan vääriä väitteitä muista maista, eivätkä suoranaiset uhkailutkaan oleet harvinaisia" kirjoittaa Joukonen. Niinpä, eipä tämä ole meille nykypäivän ihmisillekään mitään uutta asiaa, vaikka elämme nyt venäläistä Putinin aikaa. Tässä vuoden 1957-lehdessä mainitaan myöskin Moskovan varoitukset Skandinaavien maita tukikohtien ja atomiaseiden vaarallisuudesta. Tosin lehtien vääriin faktoihin perustuvat julmistelut vaikuttavat Suomea kohtaan olevan nyt hätävarjelun liioittelua.
Linja pysyy ja voi hyvin edelleen kuten Putin usein toistelee, ettei Krim ole todellinen syy lännen vastalauseisiin ja aggressiolle Venäjää vastaan. Ellei sitä olisi ollut, niin länsi olisi keksinyt jonkun muun syyn. Nykyään venäläisen selityksen mukaan kyse on vain Yhdysvaltain pyrkimyksestä maailman herruuteen ja yksinapaisen maailman luomiseen, jossa koko Eurooppa myöskin joutuu tanssimaan USA:n pillien mukaan.
Huh, huh, mitä huuhaata, mutta venäläisille se näyttää menevän täydestä, ainakin niille, jotka eivät pysty seuraamaan länsimaisia tiedotusvälineitä. Heitä on nähtävästi venäläisten suuri enemmistö ympäri suurta mahtavaa maata. Jo kielitaidon puutteesta johtuen venäläinen propaganda uppoaa heihin täysillä.
Viimeisessä Kanava-lehdessä oli myös mielenkiintoinen kirjoitus pääministeri Kekkosen vierailusta kesällä 1953 Lontooseen kuningatar Elisabethin kruunajaisiin. "Se oli myös viesti, että idänsuhteitaan varjellut Suomi halusi vakaat yhteydet myös länteen". Näin kirjoittaa Moskovan entinen suurlähettiläs Arto Mansala. Vierailu oli "Kekkosen linjan esinäytös", Suomen tärkeimpään läntiseen Euroopan suurvaltaa. Elettiin vielä kylmän sodan epävakaita alkuvuosia, ja maailmalla liikkui toisinaan varsin pessimistisiä arvioita Suomen tulevaisuudennäkymistä. Pääministeri Kekkonen olikin ainoa poliittisen tason edustaja Pohjoismaista. Tilaisuuteen osallistui vieraita Westminster Abbeyssä 2.6.1953 vieraita yli 70 maasta. Ulkomaisista vieraista pääosa oli brittäläisen kansainyhteisön maista, sekä Euroopan hallitsijahuoneiden edustajat.
Mielenkiintoista olikin, että Britannian silloinen Helsingin suurlähettiläs Sir Andrew Noble lähetti kolme viikkoa ennen kruunajaisia matkan taustaa selvittäviä asioita Foreign Officeen Kekkosen Matkaa ja sen taustoja selvittäneen kirjeen. Viestissä hän korosti vierailun harvinaista luonnetta. Hän arvioi, että lähtemällä kruunajaisiin Kekkonen käytti tilaisuutta hyväkseen, sillä "tuskin hän muuten olisi voinut matkustaa Lontooseen herättämättä epäluuloja venäläisissä". Suurlähettiläs Noble myös suositteli ministeriölle, että Kekkonen saisi tavata riittävän korkeaarvoisia henkilöitä, joiden kanssa hän voisi käydä poliittiset ja taloudelliset keskustelut.
Kekkosen henkilöstä suurlähettiläs raportoi, että " pääministerillä on omat vikansa ja myös hänen moraalissaan saattaa olla valitettavia piirteitä". Tästä huolimatta hän on hauska sekä nopeaälyinen keskustelija, jonka arvovalta on kasvanut tasaisesti. Sir Andrew ennusti lopuksi, että "Kekkosesta lähes varmasti tulee 83-vuotiaan Paasikiven seuraaja".
Lopussa Suurlähettiläs Arto Mansala vielä toteaa, että Kekkosen osallistuminen runsaat kuusikymmentä vuotta sitten tuolloin 27-vuotiaan hallitsijan kruunajaisiin voidaan jälkikäteen nähdä esinäytöksenä Suomen ulkopoliittiselle linjalle, joka alkoi hahmottua kylmän sodan edetessä. Hyvien naapuruussuhteiden ohella tuli tavaksi alleviivata myös vakaitten läntisten yhteyksien merkitystä Suomelle".