Kaupunkien ja maaseudun vastakkainasettelu on jokseenkin ärsyttävää. Ei siksi, että keskustelu palvelutasosta ja kustannuksista ei olisi relevanttia. Helsinkiläisenä minua lähes ärsyttää tämä kollegoideni ylimielinen suhtautuminen landeen.
Helsingin suurimmat firmat ovat järjestyksessä Stora Enso, UPM-Kymmene, Kesko ja SOK. Espoon - ja samalla koko Suomen - suurin firma on Neste Oil. Vantaalla tullaan aika kaukana Finnairilla. On sinänsä toki ymmärrettävää että pääkaupunkiin keskittyy yritysten pääkonttoreita, johtoa ja hallintoa. Mutta toisaalta saamme samalla aika epärealistisen kuvan Helsingin omavaraisuudesta. Meikäläisten suurimmat firmat tekevät tiliä ainoastaan landella - Helsingissä nuo firmat kaatuisivat välittömästi omaan mahdottomuuteensa. Eikä Espoossakaan ole ainuttakaan öljynjalostamoa. Silti espoolainen öljyputiikki vie maailmalle parisenkymmentä miljoonaa tonnia öljytuotteita.
Toki pääkaupunkiseudulla on firmoja jotka tosiaan pyörittävät isoa bisnestä toimistonsa nurkasta käsin. Se että niistä tulisi vientimenestyksiä on kuitenkin lähinnä lottoamista. Ja harva haluaisi elää maailmassa jossa ei tehdä muuta kuin ritsalla ja lintukuulilla sikoja ampuvaa kännykkäleikkiä.
Miettikää hetki että mitä te kulutatte. Paljonko tuloistanne menee vaatteisiin, ruokaan, liikenteeseen, tekniikkaan ja asumiseen. Kaikkeen siihen konkreettiseen, kovaan tuotantoon joka vaatii lääniä, raaka-aineita ja haalareissa heiluvia duunareita.
Kaupunkeja tarvitaan. Niihin keskittyy korkeasti koulutettua ja osaavaa porukkaa joka luo uutta. Idealla yksinään ei kuitenkaan ole mitään arvoa. Samalla tavalla kaupunki yksinään ei pysty yhtään mihinkään. Vastaavasti maaseutu ilman urbaaneja, luovia ja ideoivia keskuksia jäisi elämään ajastaan jäljessä köyhyydessä.