Suomi sai vapun aatonaattona pitkään odotetun, tuoreen selvityksen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista. On ensinnäkin paikallaan alleviivata, mitä selvitys ei ole: Se ei ole kannanotto Suomen turvallisuuspoliittiseen linjaan. Selvitys ei rajaa vaihtoehtoja sen 3. luvussa esitettyihin täysjäsenyyden vaihtoehtoihin. Suomen ja Ruotsin käsi kädessä Naton ulkopuolelle jättäytyminen on yhä, kansalaismielipide huomioiden, se todennäköisin vaihtoehto. Tätä vaihtoehtoa ei selvitys ota huomioon, koska sen tehtävä oli selvittää mahdollisen jäsenyyden vaikutuksia. Otsikkotasolla lehdet ovat jo ehtineet kirkua Suomen olevan matkalla Natoon käsi kädessä Ruotsin kanssa. Tällaiset otsikot ovat puhdasta propagandaa ja raportin väärinkäyttöä.
Raportin väärinkäytön lisäksi keskusteluissa on esiintynyt ja esiintyy kerta toisensa jälkeen muutamia täysin käsittämättömiä argumentteja, joihin on kerta kaikkiaan pakko ottaa nyt kantaa.
Argumentti demokratian vahvistamisesta
Demokratian vahvistamiseksi ei ole mahdollista liittyä Natoon niin, että sivuutetaan kansalaismielipide ja liitytään ilman kansanäänestystä. Tällainen liike vaatisi Nato-jäsenyydelle vähintään 3/4 -enemmistön luotettavissa mielipidemittauksissa. Elitistinen kanta, jonka mukaan kansa ei ymmärrä omaa parastaan, ei ole loogisesti yhteensopiva demokratian vahvistamista vaativan kannan kanssa. Demokratia-kortin pelaamisen voi sallia vain kansalaismielipidettä kunnioittaville. Joku voi tässä yhteydessä tietysti vedota edustukselliseen demokratiaan, mutta se, että kansa valitsisi edustajia päättämään asioista kansalaismielipidettä kussakin yksittäisessä asiassa kuulematta tai noudattamatta, on käytännössä yhtä kuin elitistinen kanta.
"Oikeusajattelu", eli argumentti Suomen oikeudesta päättää itse
Tämä on argumentti, joka ei toimi sen enempää Nato-jäsenyyden puolesta kuin sitä vastaankaan. Tätä mantraa Nato-jäsenyyden kannattajat hokevat kuitenkin mielellään, ikään kuin oikeus tehdä jotakin olisi peruste tehdä se. Samalla logiikalla voidaan esittää väittämä, että uskonvapaus on hyvä peruste liittyä seurakuntaan. Juhani Suomen kirjoittamasta Urho Kekkosen elämänkerrasta Lohen sukua, käy hyvin ilmi, ettei itse UKK:kaan juuri arvostanut tämänkaltaista "oikeusajattelua". Tässä yhteydessä vedetään usein esiin myös suomettumiskortti. Siitä jäljempänä.
Edistyksellisyyden tai menneisyyden edustamiseen liittyvä argumentti
Nato-jäsenyyden kannattajat maalaavat usein liittoutumattomuuden kannattajat menneisyyden edustajiksi. Tämä on puhdasta henkilön tai mielipiteen mitätöintiin tähtäävää argumentointia, joka ei perustu mihinkään muuhun, kuin korkeintaan eettisiin arvoarvostelmiin menneisyydestä/liittoutumattomuudesta huonona/pahana/ei-tavoiteltavana. Edistys puolestaan määritellään yleensä toivottujen seikkojen kasvuksi tai voimistumiseksi. Edistystä ei voi omia yhden näkemyksen taakse, kun käsitykset toivotusta kehityksestä eroavat toisistaan. Sanaa käytetään täysin subjektiivisista lähtökohdista.
Tähän liittyen usein näkee myös kummallisia väittämiä, joiden mukaan kylmän sodan haasteissa toimivaksi osoitettu puolueettomuuspolitiikka olisi aikansa elänyt, mutta saman ajan haasteita vastaan kehitetty Nato olisi jotenkin tuoreempi ja toimivampi ratkaisu. Tässäkin yhteydessä taskusta nousee usein suomettumiskortti, josta seuraavassa.
Suomettumiskortti
Suomettumista ei sentään käytetä argumenttina itsessään, vaikka se heikkojen argumenttien perusteluketjussa onkin Nato-mielisille tärkeä palanen. Sekä oikeusajattelua että väitteitä siitä, miten joku liittoutumisen vastustaja edustaa menneisyyttä, perustellaan suomettumisen käsitteellä, toisin sanoen Venäjän nöyristelyllä. Suomettumiskortin ongelma on se, että käsitettä voidaan soveltaa yhtä hyvin Suomen ja Venäjän välisiin suhteisiin, kuin Suomen suhteeseen EU:hun ja Yhdysvaltoihinkin. Virallisen Suomen suhtautuminen esimerkiksi EU:n täysin keinotekoiseen 60% bkt-velkasuhderajaan tai EU:n ja Yhdysvaltojen vapaakauppasopimukseen ovat täyttäneet kaikki nöyristelyn tunnusmerkit. Edellä mainitun Lohen sukua -elämänkertakirjan perusteella voi todeta jo Urho Kekkosen aikanaan tulkinneen YYA-sopimusta usein väljemmin, kuin nyky-Suomi tulkitsee EU-sopimuksia ja -lainsäädäntöä. Olemme myös nöyrästi päättäneet päästää Yhdysvaltain sotavoimat, omasta kutsustaan, harjoittelemaan maahamme ja syventämään vastakkainasettelua.
Suomettumiskortin käyttö on mitä suurimmassa määrin kaksinaismoralistista, jos sillä pilkkaa menneisyyden nöyristelyjä suostumatta peilaamaan samoilla standardeilla nykyisyyttä. Toki tässä tullaan myös kysymykseen vapaasta tahdosta ja voidaan todeta Suomen olevan osa länttä ja EU:ta, ainakin toistaiseksi, omasta tahdostaan. Tässä on kuitenkin huomioitava myös se tosiasia, että uusille sukupolville Suomen vanhat vihollisuudet eivät konkretisoidu koulukirjoista nykypäivään ja meillä on olemassa paljon ihan aitoa halua vuoropuheluun, kanssakäymiseen, keskinäiseen kunnioitukseen ja naapurimaamme intressien huomioimiseen. Mielestäni se, että aito halu kuulla ja ymmärtää Venäjää, survotaan suomettumisen tai Venäjän mielistelyn kategoriaan, ei tee oikeutta kenellekään, eikä edistä myöskään suomalaisten keskinäistä turvallisuuspoliittista vuoropuhelua.
Natolla on vakautta lisäävää vaikutus -argumentti
Naton kannattajat suorastaan rakastavat tätä mantraa, vaikka sen sisällön suhde totuuteen on varsin relatiivinen. Otetaanpa esimerkiksi taannoinen tapaus, jossa venäläiset hävittäjät harjoittivat riskialtista uhittelua Naton Donald Cook -alusta kohtaan. Mitä tuo tapaus kertoo Naton läsnäolon vakautta lisäävästä vaikutuksesta? Olisiko riskaabelia uhittelua nähty, ellei kyseinen alus olisi saapunut Itämerelle? Toisaalts, jos kyseinen alus lisäsi vakautta, niin miksi sille uhiteltiin? Mikäli jokin kohtalokas virhe tilanteessa olisi johtanut Venäjän ja Naton yhteenottoon,esitettäisiinkö siinäkin tapauksessa, että vakaus lisääntyi, jos ilman läsnäoloa mitään vastaavaa vahinkoa ei olisi tapahtunut?
Donald Cookin tapaus on yksittäinen ja irrallinen esimerkki, mutta varsin kuvaava. Sen pohjalta on tärkeää kysyä myös, miten sotilaallisen voiman ja läsnäolon lisääminen Pohjolassa ja Baltiassa auttaa, jos ja kun vastapuoli, Venäjä, on arvaamaton, kuten nyt on ahkerasti toisteltu? Donald Cookin tapauksessa läsnäolo ei poistanut arvaamattomuutta, vaan provosoi sen esiin. Tällä arvaamattomuudella voidaan perustella jälleen uusia toimia, läsnäoloa ja "rautaa rajoille". Venäjä vastannee aikanaan jälleen arvaamattomuudelle. Periaatteessa ketju jatkuu kunnes se ymmärretään katkaista tai kunnes vahinko tapahtuu.
Lopuksi: Venäjä on arvaamaton
Nato-kannattajat perustelevat paljon myös Venäjän arvaamattomuudella. Paljon oletuksia liittyy myös Venäjän toimien imperialistiseen luonteeseen. Putinin toimien arvaamattomuudesta ja imperialistisesta suunnittelusta, tai sen puutteesta, liittyen Krimin valtaamiseen on kirjoittanut Kalifornian yliopiston valtiotieteen professori Daniel Treisman Foreign Affairsin artikkelissaan "Miksi Putin otti Krimin": https://www.foreignaffairs.com/articles/ukraine/2016-04-18/why-putin-too...