Kuluvalla viikolla viimeiset Trumpin kilpailijat luovuttivat. Näyttää vahvasti siltä, että repubikaanien ehdokas tulevissa presidentivaaleissa tulee olemaan kiinteistösijoittaja ja tosi-tv -tähti Donald Trump. Ellei sitten puoluekokouksessa tehdä jotain merkillistä keikausta, joka sekin käsittääkseni on yhä mahdollinen. Todennäköinen se ei kuitenkaan taida olla. Republikaanien kenttä on puhunut sangen voimallisesti. Perinteiset poliitikot eivät meillytä. Olisi ehkä liian räikeä temppu ohittaa kentän ääni ja käyttää jotain porsaanreikää jotta ehdokkaaksi saataisiin joku enemmän puoluejohtoa miellyttävä ehdokas. Trumphan on kuitenkin melkoista myrkkyä republikaanieliitille. Kukaan ei oikein tiedä, mitä mies seuraavaksi keksii. Rahallakaan häntä ei pysty ohjailemaan, koska hän käyttää kampanjassa omaa varallisuuttaan suurlahjoittajien vaalirahan sijaan.
Demokraattien puolellakin peli näyttää sangen selvätä, vaikka asetelma muistutti paljolti republikaanien vastaavaa. Vastakkain olivat valtarakenteet haastava musta hevonen Sanders ja perinteistä puoluepolitiikkaa edustava Hilary Clinton. Päin vastoin kuin republikaaneilla, demokraateilla pelin näyttää kuitenkin voittavan läpeensä poliittisen pelin ja lehmänkauppojen kyllästämä - ja niissä perin kokenut - Clinton.
Kuuntelin Youtubesta useimmat ehdokkaiden väliset viralliset esivaaliväittelyt. Täytyy tunnustaa, että keskityin republikaaneihin. He nimittäin olivat paljon viihdyttävämpää seurattavaa kuin demokraattien vastaavat, jotka luvalla sanoen olivat hieman tylsiä. Lukuisten republikaaniehdokkaiden toistensa - ja välillä myös väittelyä vetävien toimittajien - solvaaminen oli mitä parasta viihdettä. Moni tosi-tv -ohjelma kalpenee moisen rinnalla.
Republikaanien ehdokaskavalkadi oli kieltämättä sangen värikäs. Viimeisenä kisasta pois jättäytynyt ja käytännössä ehdokkuuden Trumpille luovuttanut John Kasich nousi joukosta esille oikeastaan ainoana järkevänä ja positiivisessa mielessä perinteisenä poliitikkkona. Konservaativi mies toki on, mutta väittelyistä muodostuneen kuvan perusteella kuitenkin järkevä ihminen, päin vastoin kuin kilvassa parhaiten menestyneet Trump ja Cruz.
Marco Rubio sinnitteli myös sangen pitkälle, ja olisi kaiketi ollut ehdokkaana eniten republikaanieliitin mieleen. Nuorehko mies näyttää edustavalta ja olisi epäilemättä tehnyt kaiken, mitä suuri raha ja pankit häneltä presidenttinä olisivat keksineet pyytää. Mutta kuten todettua, puoluekenttää ei tämä kirkasotsainen ja korporaatioiden kiltti poika miellyttänyt. Sen sijaan poliittisesti epäkorrekti markkinamies Trump miellytti.
Moni pitää yhä todennäköisemmältä näyttävää Trumpin valintaa republikaanien ehdokkaaksi järkyttävänä. Miehen valintaa maailman ainoan supervallan presidentiksi taasen suorastaan maailmanloppuna. Itse en tähän näkemykseen täysin yhdy. En nimittäin usko, että Trump uskoo itse juuri mitään möläytyksistään. Hyvin pätevänä markkinamiehenä hän antaa vain republikaaniyleisölle sitä, mitä tietää sen haluavan. Ja tulokset ovat vaikuttavia. Perinteisesti mies on ollut mielipiteissään sangen keskustalainen, ja esimerkiksi Clintonin pariskunnan ystävä ja rahallinen tukija. Cruziin verrattuna Trump on vaihtoehdoista huomattavasti pienempi paha. Cruz nimittäin on tulkintani mukaan oikeasti uskonnollinen fanaatikko ja pelottava mies.
On kiinnostavaa nähdä, miten Trumpin lausunnot ja kampanja muuttuvat kun mies käy taisteluun Clintonia vastaan. Nyt miellytettävänä on republikaaniyleisön sijaan koko yhdysvaltain äänestävä kansa. Todennäköisesti mielipiteet siirtyvät merkittävästi maltilisempaan suuntaan. Trumpiahan tämä ei häiritse, sillä hän ei tunnu välittävän lainkaan puheidensa johdonmukaisuudesta.
Juuri tämä Trumpin poliittinen epäkorrektius tuntuu vetoavan kovasti moneen yhdysvaltain perinteiseen politiikkaan läpeensä kyllästyneeseen äänestäjään. Onhan joku vääräleuka todennut, että maassa on parhaat poliitikot, jotka rahalla saa, ja puolueitakin käytännössä vain yksi, jossa on kaksi eri siipeä. Suuren rahan puolue. Kongressin ja politiikan arvostus on ollut ennätysalhaalla Obaman kauden aikana. Maan johtaminen ei ole tuntunut kiinnostavan ketään, tärkeintä on ollut poliittinen kähmintä ja kaiken mahdollisen Obaman hallinnon ehdottaman systemaattinen vastustaminen, riippumatta siitä, olisivatko sanotut päätökset olleet amerikkalaisille hyväksi vai eivät. Tämän leipääntymisen manifestaatioita taitavat olla sekä Trump että Sanders.
Elämme mielenkiintoisia aikoja. Ajat olisivat vielä mielenkiintoisempia, jos Sanders kykenisi vielä jollain merkillisellä keinolla voittamaan Clintonin ja varsinaisissa vaaleissa olisivat vastakkain perinteisen valtapolitiikan ulkopuoliset ehdokkaat Sanders ja Trump. Ehkä tämä herättäisi molemmat valtapuolueet ajattelemaan asioita uusiksi.
Tosin Trumpin valinta ehdokkaaksi lienee jo järkyttänyt syvästi republikaanipuoluetta, joka kieltämättä jo on sisäisessä kriisissä. Sillä on peiliinkatsomisen paikka, jonka nohevimmat puoleen vaikuttajat ovat jo ymmärtäneet. Saman soisi tapahtuvan demokraateillekin.